Perussuomalaiset

Silvia Koski

Päihde- ja mielenterveyspalveluiden resurssit kuntoon

Osallistuin viikko sitten Mielenterveys- ja päihdeteemaiseen vaalipaneeliin. Aihe on itselleni läheinen. Kuka tahansa voi kohdata mielenterveyden haasteita. Kuka tahansa voi sairastua. Mieli voi sairastua, vaikka on vahva. Mielen sairastuminen on edelleen hieman häpeää tuottava aihe. Syitä sairastumiseen on monia eikä kaikkea voi ennaltaehkäistä. Mutta se mitä voidaan, pitää tehdä. Resursseja tarvitaan. Suomi on nuorten itsemurhissa EU:n kärjessä. Meidän täytyy puuttua sekä juurisyihin, mutta myös turvata resurssit sille, että apua saadaan riittävästi ja ajoissa.

Mitä voidaan tehdä?

Erikoissairaanhoidossa on viime vuosina vähennetty paljon avohoitopalveluja, kuten erilaisia kuntoutuspalveluja. Tähän on varmasti rahoituksen lisäksi vaikuttanut myös yleiset hoitolinjaukset. Tämä näkyy sosiaalipalveluissa siinä, että sieltä haetaan ammatillisia tukihenkilöitä ja asumispalveluja = kotiin suuntautuvaa tukea, jota aiemmin tarjottiin osana kuntoutusta. Tiivis yhteistyö so- ja te-sektoreiden välillä olisi ehdoton edellytys asiakkaiden tehokkaalle auttamiselle, mutta valitettavasti tätä yhteistyötä tehdään edelleen aivan liian yksilökohtaisesti.

Erikoissairaanhoidossa psykiatreista on huutava pula, erityisesti mielialahäiriöiden työryhmissä. Lyhyenkin poissaolon jälkeen saattaa psykiatrilla olla jonossa jopa 200 lausuntopyyntöä. Tämä heikentää hoidossa olevien asioiden etenemistä.

Psykiatriseen sairaanhoitoon tulisi kohdentaa rahoitusta samassa suhteessa kuin muuhun terveydenhuoltoon, jotta sen vetovoima säilyisi myös työntekijöille. Ilman psykiatreja hoitojonot kasvavat aivan liian suureksi.

Perusterveydenhuollon tasoisiin palveluihin, josta hyvänä esimerkkinä Kaarinan päihde- ja mielenterveysyksikkö Vintti, satsaaminen on paitsi halvempaa, myös tehokkaampaa, kun ihminen voi saada riittävän tuen riittävän varhain, ilman lähetettä. Tämänkaltaisissa yksiköissä sekä päihde- että mielenterveyspuoli tulee yhtäaikaisesti huomioiduksi. Vaikeat psyykkiset sairaudet kuuluvat edelleen erikoissairaanhoidon piiriin eikä niitä saa sieltä käännyttää, vaikka ihmisellä olisi päihdeongelma. Päihdehoidosta vastaava työntekijä tulee kutsua hoitoneuvotteluun ja ottaa osaksi ihmisen auttajaverkostoa.

Päihde- ja mielenterveyspalveluihin tulee olla hoitoonpääsyn takuu yhtä lailla kuin muuhunkin terveydenhuoltoon. Tähän liittyen erityisesti neuropsykiatrisiin tutkimuksiin pääseminen on häpeällisen hidasta. Turun seudulla jonot ovat yli 2 vuotta. Esim. Asberger-henkilöillä liittyy usein liitännäissairautena jokin psyykkinen ongelma, kuten depressio ja ilman juurisyyn tutkimista ja hoitamista ei masennuksen hoitokaan ole tehokasta.

Päihde- ja mielenterveyspalveluissa tulisi ottaa käyttöön systeeminen työskentelymalli, jossa huomioidaan ihmisen koko perhe ja/tai lähipiiri ja/tai auttajaverkosto. Näin autetaan paitsi autettavan läheisiä, myös tuetaan heitä auttamaan autettavaa. Yhdellä tehokkaalla verkostotapaamisella, jossa kaikki auttajatahot paikalla, korvataan useampia yksittäistapaamisia. Kaikki tietävät missä mennään. Lähipiiri pystyy auttamaan ja autettava tietää, että hän saa tukea ja apua. Hänen ei tarvitse yrittää selittää vähäisillä voimillaan omaa tilannettaan vaan mukana on myös ammattilaiset.

Nyt olisi jo tekojen aika

Päihde- ja mielenterveyshoidon yhteensovittamisesta on puhuttu vuosikausia, nyt on jo aika tekoihin. Päihteidenkäyttäjää EI SAA käännyttää pois erikoissairaanhoidosta, jos kyseessä on vaikean psykiatrisen ongelman diagnosoinnista ja hoitamisesta. Perusterveydenhuollossa pitäisi taata psykiatrin työpanos psykiatristen sairaanhoitajien rinnalle. Sekä päihde- että mielenterveysongelmissa korostuvat sosiaaliset ongelmat, kuten asunnottomuus, rikollisuus, taloudelliset haasteet, asioiden hoitamisen vaikeudet. Terveys- ja sosiaalipalvelut tulisi toimia yhteisellä asiakas-/kuntoutussuunnitelmalla, jonka laatimiseen kutsuttaisiin aina myös sosiaalihuollon työntekijä paikalle. Työryhmissä on tälläkin hetkellä oma sosiaalityöntekijä käytettävissä, mutta olisi hyvä lähteä hakemaan sosiaalipalveluista tukea, niin silloin kyseisestä palvelusta päättävä mukaan.

Mielenterveysomaisten huomiointi

Systeemisen työotteen (sis. verkostokartan laatimisen) lisääminen päihde- ja mielenterveyspalveluissa takaisi sen, että hoidettavan lähiverkosto tulisi aina kartoitettua ja heidän näkökulmansa huomioitua. Systeeminen työote nojaa ajatukseen, että muutos yksittäisen systeemin jäsenen tilanteessa vaikuttaa aina koko systeemin toimintaan ja hyvinvointiin. Läheisverkostolle pitäisi tiedottaa aktiivisesti esimerkiksi Finfamin ja Omaiset mielenterveystyön tukena-järjestöjen ansiokkaasta toiminnasta.

Ennaltaehkäisy

Mitä aiemmin haasteisiin päästään käsiksi, sitä helpompi niihin on keksiä toimivia ratkaisuja. Ennaltaehkäisevät palvelut eivät koskaan kuitenkaan korvaa korjaavia palveluita. Puheen tasolla olisi hyvä poistaa yksilön vastuun korostamisen päihde- ja mielenterveyspalveluista puhuttaessa: niihin sisältyy aina sosiaalinen ja yhteiskunnallinen ulottuvuus.

Lapsille ja nuorille voitaisiin vielä nykyistä enemmän puhua päihde- ja mielenterveysongelmista ja pyrkiä madaltamaan kynnystä ottaa niitä puheeksi ja hakea apua. Aikuinen voi kertoa kotona lapselleen, että hän sairastaa, mutta saa apua ja kaikki järjestyy. Näin tein itsekin kun sairastuin uupumukseen ja masennukseen. Lapselle voi olla pelottavaa kun näkee vanhempansa erilaisena eikä ymmärrä kyseessä olevan sairauden, kun sitä ei näe samalla tavoin kuin fyysistä sairautta.

Ennaltaehkäisyssä lasten ja nuorten kohdalla hyvä harrastus pelastaa paljolta eli harrastustakuu, joka on ollut hyvä edistysaskel, voi palvella myös tässä kohtaa.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Työnteko on parasta mielenterveys lääkettä !
Ei Sosiaali pummina makaaminen !
Viron veromalli on tehokkain keino miten työnteko on kannattavampaa kuin pummaaminen !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Työnteko on hyvää , jos ei parasta ” terabiaa ” ?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tässä niputetaan yhteen perinteiset (harvinaiseksi käyvät) juopot ja sekäkäyttäjä huume hörhöt jotka on täysin eriasia.
Päihde ja mielesterveys ongelmat kulkee käsikädessä…
sekakäyttö Päihde ongelmat aiheuttaa mielenterveys ongelmia ja mielen terveys ongelmat sekakäyttö päihde ongelmia..(siis Huume ongelmia)
On väärin että mielen terveys ongelmia valittavalle lyödään käteen Huumepillereitä ! Siksihän siellä hörhöt jonottaa ja tinkaa pillereitä !
Nillä saa pään sekaisin kun ottaa kalja ryypyt päälle ! (Ilmaiseksi yhteinkunna laskuun tietenkin) Kun sietokyky kasvaa niin ne liottaa ja pistää suoneen ja kalja ryypyt päälle niin johan tepsii.

Persujen pitäs vaatia että Milisairaat pannaan suljettuun laitokseen jos tauti on niin paha että lääke kyyria vaatii !

Huumehörhöt taas pannaan ensim. kerrasta hoitoon ja toisesta häkkiin.
Kauppiaille ja Reseptin kirjoittaja lääkäreille aina elinkautinen ensimmäisestä kerrasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

On järjetöntä että Suomessa on tehty Ruotsalais omisteisen MTV3 ja Ylen taholta muoti ilmiöksi olla …

-Huumehörhö
-Mielen vikainen
-Homoseksuaali
-Transu
-Sotahullu
.Viher-kommunisti
-Rötöstelevä pakolais peräinen maahan muuttaja

Miksi tällaista Hullua kulttuuria politikkaa pakkosyotetään kansalle ?
PERSUJEN ON VAADITTAVA JÄRKEÄ JA MORAALIA !

-Heterot kunniaan
-Työnteko kunniaan
-Yrittäminen kunniaan
-Kunnolliset työtä tekevät maahan muuttajat kunniaan

TALOUSHAN SE PITÄÄ SAADA KUNTOON JA VELKAANTUMINEN LOPPUMAAN !
Sitä ei saada kommunistien konsteilla,eikä sitä saada ELLEI MORAALIA EI SAADA ENSIN KUNTOON !!!

TÄSTÄ HOMMASTAHAN TULEE KONKURSSI JA SOTAKIN ON LÄHELLÄ JO TULLA
PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ KOMMUNISTIT KURIIN !!!

Koko Eu:ssa on sama persesilmä touhu menossa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#4

Noita ”balsamia haavoille” jargonia on suollettu jo monta vuotta. Tietysti tulipaloja on yritettävä sammuttaa, mutta erittäin tärkeää, vieläkin tärkeämpää on niiden syiden selvittely.
-Kaljat Alkoon! Emme ole ikävä kyllä osanneet hallita kaljan/viinan käyttöämme.
-Onko Neuvostoliiton malli, ”kunnallinen varhaiskasvatus” ja lapset laitokselta viranomaisten kasvatettavaksi sittenkään oikea tie?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Tulevaisuuden uskon romahtaminen, moraalikato, asioiden ja arvojen päälaelleen kääntäminen yhteiskunnassa ja vielä median julistamana. Ei mikään ihme, että nuorten mielenterveys prakaa.
TV eilen: väkivaltaa, juonittelua, ilmastoahdistusta, sukupuolielimien näyttelyä, huumemyönteistä keskustelua, sotaa, rikollisten ihannointia ja jalustalle nostoa tosi-tv ohjelmassa. Vähempikin ahdistaa. Meno on täysin sekopäistä ja sairasta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Ahdistukseen otetaan sitten onnellisuuspilleriä (mielialalääkkeitä), alkoholia tai laitonta huumetta. Korjataan ja parannetaan sairas yhteiskunta (juurisyy) sen sijaan että hoidetaan vaan oireita mielenterveyspalveluja lisäämällä.
Paljonko mielenterveyspotilaita oli 80-luvulla tai aiemmin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000