Perussuomalaiset

Silvia Koski

Lapsiperheet kovilla poikkeusoloissa

Suomalaiset ovat joutuneet poikkeukselliseen tilanteeseen. Yhteiskunta on monilta osin pysähtynyt. Koronakriisin seurauksena moni menettää työnsä, yritykset joutuvat konkurssiin ja taloudelliset vaikutukset niin yksilön, valtion kuin koko maailman taloudessa ovat karmaisevia.

Siltikään eivät pelkästään taloudelliset ongelmat ole ainoa huolestuttava asia.

Niiden ihmisten tilanne pahenee entisestään, joiden elämä on ollut haastavaa jo tähän asti yksinäisyyden tai perheessä vallitsevien ongelmien vuoksi. Pahoin pelkään, että hyvinvoivien ja heikommassa tilanteessa olevien ihmisten välinen kuilu syvenee entisestään.

Kannan suurta huolta niistä lapsista ja nuorista, jotka joutuvat kotioloissaan kohtamaan päihdeongelmia, väkivaltaa ja muuta kaltoinkohtelua. Moni lapsi voi jäädä ilman ruokaa moneksi päiväksi. Nyt kun koulut toimivat lähinnä etäopetuksen kautta, harrastuksiin (jos sellaisia on) ei pääse, julkisiin tiloihin ei suositella mentävän tai ne ovat kiinni, ei niille kärsiville lapsille löydy mitään pakopaikkaa, jos omat kotiolot ovat vaarallisia. Voin vain kuvitella miten ongelmat kärjistyvät kun ihmiset on pakotettu ”neljän seinän sisälle”.

Monille ajatus voi olla idyllinen kun poikkeustilanne tuo perheen yhteen pitkäksi aikaa, mutta normaalimmissakin perheoloissa tällainen erikoistilanne voi kiristää hermoja kun yritetään opiskella, tehdä töitä ja hoitaa sellaisia asioita, joita on totuttu saamaan muualta (kuten esim. ruoanlaitto). Perheissä voi olla monen ikäisiä lapsia, osa koululaisia ja osa päiväkoti-iässä. Sellaisen porukan arjen pyöritys ei ole ihan helppo tehtävä poikkeusoloissa.

Monet vanhemmat ovat saattaneet joutua lomautetuiksi tai irtisanotuiksi ja olla tilanteessa, jossa toimeentulo ei riitä perheen elämiseen. Tästä esimerkkinä Iltalehdessä tänään julkaistu erään äidin tilanne: https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/cac9fee2-a36a-465d-b8e9-41f1ece2d939

Tiedetään, että tilastojen mukaan elokuussa näkyy piikki avioerotilastoissa. Kesäloman jälkeen erotaan kun yhdessäolo ei vastanutkaan odotuksia ja tuli pettymyksiä. Miten tässä tilanteessa mahtaa käydä? Yhdistääkö tämä tilanne perheitä, vai kärjistyvätkö riidat juuri tällaisena aikana? Ja minkälaisia tragedioita tapahtuu niissä perheissä, joissa on vakavia ongelmia jo valmiiksi? Surullista ajatella.

Kun tämä poikkeustilanne jossain kohtaa päättyy, joutuu sosiaalitoimi varmasti kovaan kuormitukseen jokaisessa kunnassa. Sinne täytyy löytyä lisäresursseja ja valmistautua nyt jo tulevaan tilanteeseen.

Kolmannen sektorin toimijoilla tulee jatkossa olemaan aikaisempaa suurempi rooli sosiaalipuoleen kohdistuvan kuorman jakamisessa. Seurakunnat ja erilaiset järjestöt tekevät osaltaan sellaista työtä, jolla perheet, yksinasuvat, vanhukset ja muut heikommassa asemassa olevat ihmiset saisivat tukea ja apua.

Taloudellisen tuen lisäksi vaikeina aikoina tarvitaan paljon myös henkistä tukea. Erilaiset palvelevat puhelimet voivat tässä vallitsevassa tilanteessa olla monille ainoa mahdollisuus saada puhua jollekin.

Itse olen ollut kaksi viikkoa kotikaranteenissa ja etätyö on säästänyt paljon bensakuluja, koska työajokilometreja päivittäin tulee normaalisti noin 100. Päätin viime viikolla lahjoittaa säästyneiden bensarahojen verran Mannerheimin lastensuojeluliiton lasten ja nuorten puhelimeen. Tämä puhelin on monelle lapselle ja nuorelle ainoa mahdollisuus kertoa jollekin aikuiselle vaikeitakin asioita. Puheluja tulee jatkuvasti enemmän kuin mihin voidaan vastata ja tämä koronakriisitilanne varmasti lisää kysyntää edelleen. 

Tämä oli vain yksi esimerkki monesta tahosta ja toiminnosta, jonne voi lahjoittaa mikäli oma tilanne sen sallii. Netin kautta löytyy varmasti monia hyviä tapoja auttaa.

Jos pystyt itse lahjoittamaan – lahjoita! Jos taas itse tarvitset apua, voit kertoa vaikka kommenttikenttään, mitä kautta sinä voisit parhaiten saada apua ja jonne voisi lahjoittaa ja tukea sinua.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Niin minulla on ollut tapana , muutamien kymmenien vuosien ajan , että olen kymmenyksien muodossa antanut kuukausittain tuloistani , ilosanoman levitykseen /taloudelliseen tukemiseen !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#2

Hei. Kiitos Silvia ja ystävät. Minua tässä tilanteessa auttaa, kun näen; että tämän tilanteen halusi aikaansaada; meidän sielujemme vihollinen, eli itse perkele. Hän taas jutteli Isämme Jumalan kanssa; kuin aikanaan ennemminkin; kun oli kyseessä; Raamatun Job. Varakas patriarkka, jota Saatana koetteli Jumalan luvalla Koeteltiin sairauksien ja suurien menetysten kautta … Job 1.1-2:13 Kesti koetuksen jakeskusteli ystäviensä kanssa … Job 3: 1-37:24 Jumala nuhteli häntä … Job 38:1-41:26 Jumala asetti hänet ennalleen ja korvasi hänen menetyksensä … Job 42:1.17, Jaak. 5:11 Sielunvihollinenhan on toiminut täällä Suomessakin; jo; ainakin yli 100 vuotta valmistellen tätä H -hetkeä. Hänen valmistelunsa tärkein kriteerinsähän on; saada eripura ja sotatila aikaiseksi. Suomessa on nämä 100 vuottakin ollu johtohenkilöissä ihmisiä jotka ovat Rakastaneet Totuutta; eli Jeesusta Kristusta ja taas; toisaalla; valhetta,- ja sitäkautta; perkelettä rakastavat. 1. kahmineet 2. köyhtyneet

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000