Perussuomalaiset

Sari Sikkilä

Suomi - EU:n innokas "edelläkävijä"

Suomalaiset virkamiehet ovat kovin innokkaita lypsämään lehmänsä tyhjiin. Perustelen tätä esimerkiksi uusien liikennesuunnitelmien julkistamisella. Saimme lehdistä lukea miten meidän täytyy vähentää liikenteen hiilipäästöjä ja siirtyä tiiviiseen tahtiin sähköautojen käyttöön. Monissa lauseissa todetaan että tämä tulee kovin kalliiksi. Ja nyt tulisi miettiä tarkoin miten kulut pysyisivät kansalaisille hyväksyttävällä tasolla.
Onko tämä suunnitelma toteutusideoineen kuitenkaan niin välttämätön? Meillähän ihmiset ajetaan käyttämään omia autojaan julkisten liikkumismuotojen puutteellisuuden ja korkeiden hintojen vuoksi. Esim Espanjassa edullinen ja kattava julkinen liikkuminen on aivan eritasoisessa käytössä.
Suomen kansalaisilta lypsetään kaikki liikenevä raha ja vähän enemmänkin, jos jokin säädös tai ohje antaa siihen pienintäkin aihetta. Tarvitseeko meidän todella olla niin pilkuntarkkoja kun muutkaan eivät ole. Ja yleisesti olemme kantaneet kortemme kekoon liiankin tunnollisesti.
Ja miten kuljetus, välimatkamme ovat pitkiä ja kuljetusvaihtoehtoja ei usein rekalle ole. Voin vain kuvitella ammattiautoilijoiden riemun kuullessaan polttoaineiden sekoitevelvoitteen oletetut vaikutukset polttoaineiden hintoihin. Ja hintojen nykytilanne itsessään on jo korkea.
Toisaalta voidaanhan myös ajatella että palaamme aikaan jolloin liikutaankin hevosilla. Kuljetusyrittäjiä se ei pelastane. Mahtaisiko hevosella liikkuminen olla riittävän ekologista ja hiilineutraalia? Ainakin teiden asfaltoinnin voisi heti unohtaa – säästöjä kertyisi. Eikä hevosen ylläpitokaan kohta liene poikkeuksellisen kallista vrt. jos autoilun hinta jatkaa uhatusti nousuaan. Toisaalta miten käy maanviljelymme tulevaisuudessa? Nyt jo olemme EU:n byrokratian armoilla. Maanviljely on kallistunut, tilakoot kasvaneet ja ehkä tulossa on lisää byrokraattista ohjausta ilmastonmuutoksen nimissä. Ehkä hevosiin siirtymisen voi sittenkin unohtaa, vaikka onneksi lannan poltto sentään saatiin rajoituksin lailliseksi.

Onneksi EU-vaalitkin kolkuttelevat ovella. Perussuomalaisten hyvä vaalimenestys voisi jatkua eduskuntavaalien jälkeenkin.

Tekstin aiheet:

EU

Tähän kirjoitukseen ei voi jättää kommentteja