Perussuomalaiset

Sirpa Abdallah

EU näyttäytyy radikaalivoimien näyttämönä?

Politico-lehdessä on varsin mielenkiintoinen kirjoitus Ranskan viimeisimpien aluevaalien tulosten tiimoilta ranskalaisen Le Penin johtaman RN-puolueen antamasta julkilausumasta yhdessä kolmen muun jäsenmaan puoluejohtajan kanssa. Nuo kolme muuta jäsenmaata puoluejohtajineen ovat; Unkari pääministeri Viktor Orbánin Fidesz-puolue, Puolan Mateusz Morawiecki hallitseva laki ja oikeuspuolue sekä Italian liiga, johtajana Matteo Salvini. Mainitun julkilausuman ovat allekirjoittaneet myös toisen samaisen lehden artikkelin mukaan; Itävallan vapauspuolue, Espanjan Vox ja Italian Brothers Giorgia Meloni johdolla.

Julkilausumassa todetaan ”Euroopan kansojen tulisi perustua perinteisiin, kunnioitukseen Euroopan valtioiden kulttuuriin ja historiaan, kunnioitukseen Euroopan juutalais-kristilliseen perinteeseen ja kansakuntiamme yhdistäviin yhteisiin arvoihin.”

”Vahvistamme uskomme, että perhe on kansojemme perusyksikkö. Aikana, jolloin Euroopassa on vakava demografinen kriisi, jossa syntyvyys on alhainen ja väestö ikääntyy, perhepoliittisen päätöksenteon pitäisi olla vastaus joukkomuuton sijaan.”

”EU:sta on tulossa yhä enemmän radikaalivoimien työkalu, joka haluaa toteuttaa kulttuurisen, uskonnollisen muutoksen ja viime kädessä kansattoman rakentamisen Eurooppaan pyrkien luomaan… Euroopan supervaltiota.”

Julkilausuma lähetettynä EU:lle osoittaa vain sitä kuinka pienin ryhmittymä EU parlamentissa on kiinnostunut säilyttämään eurooppalaisen identiteetin edes jossain määrin. Julkilausumassa sanotaan jokseenkin selväsanaisesti tämä julki vaatien EU:n uudistamista ”Euroopan unionin jäsenvaltioiden loukkaamatonta toimivaltaa ja asianmukaisella mekanismilla niiden suojaamiseksi kansallisten perustuslakituomioistuinten tai vastaavien elinten osallistumisella”.  

EU:n suunnitelmallinen muutos jäsenmaiden kansallista itsemääräämisoikeutta on kavetunut ja nyt sitä ollaan entisestään kaventamassa mitä erilaisimmin keinoin. On muutosesityksiä ilmastonmuutokseen perustuen mm. metsien käyttöön liittyvää sekä perhepolitiikkaan liittyvää sanelupolitiikkaa, joka pitäisi olla jokaisen jäsenmaan itse lailla säädeltävää. EU:n perussopimuksilla ei näyttäisi enää olevan mitään merkitystä vaan jäsenmaat yksi toisensa jälkeen ovat hvyäksyneet kaikki muutosesitykset Ranskan ja Saksan tekemien esitysten pohjalta. Näinhän kävi elvytyspaketin kohdalla, vaikka siinäkin perussopimusta venytettiin sovitusta paljon enemmän, kun yhteinen velka ei sopimuksen mukaan pitänyt olla mahdollista.  

Onko viimein tapahtumassa vastarintaa parlamentin suurimpia ryhmittymiä (EPP , S&D ja RE) kohtaan siltä paljon parjatulta ”ääripopulismin” suunnalta?

Kärsiikö Ranska ja Saksa johtavina (sanelevina) jäsenmaina jollain tapaa menneiden vanhojen huonojen aikojen tapahtumista ”synnintuskia” osoittamalla sen tällä tavalla johtamalla EU:n muut jäsenmaat tuohon tielle, sillä sitä se tulee tällä menolla olemaan. Yksi asia jota olen itsekseni ihmetellyt ja mietiskellyt on suhtautuminen eri sukupuolisten keksinäiseen rakkauselämään. Miksihän tähän ei ole saatu kuulla minkäänlaista julkista kannanottoa islaminuskonnon suunnalta? Islam ei käsittääkseni hyväksy mm. homoutta vaan tuomitsee sen ankarasti. Missä on tästä julkilausumat tuolta suunnalta? Sen sijaan EU:n suunnalta ollaan kyllä puuttumassa Unkarin ja Puolan kansalliseen sosialipoliittiseen perhelainsäädäntöön vahvoin ottein. Missä on EU:n tasa-arvoinen kohtelu eri uskontoryhmittymien välillä? Tällainen epätasa-arvoinen kohtelu asiassa jos toisessakin ei voi johtaa mihinkään hyvään lopputulemaan. Näin uskon käyvän pidemmällä aikajänteellä, jollei muutosta tapahdu pikaisesti alussa mainitun julkilausumassa esitetyllä perusteella. EU:n kuvitelma saada aikaiseksi eurooppalainen suurvaltakunta on tuhoon tuomittu ajatus, sillä sen verran on erilaista kulttuurillista ja uskonnollista perimää jäsenmaissa, ettei sitä edes rahan voimalla voida saada aikaan. Kovista yrityksistä huolimatta. Aikansa kutakin…….

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


17 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

Hei. Kiitos 😕 Sirpakin. Jakolinja Selkiytyy: N ❤️e IHMISET, Ketkä tunnustavat JEESUKSEN KRISTUKSEN, Herrakseen, Ja Vapahtajakseen Ihmisten edessä, ja ne, Ketkä, eivät sitä tee. Olemme, KUIN ❤️ Viimeisellä Tuomiolla kansakuntana. Sielunvihollishenkiset IHMISET: Yrittävät Saada, kovalla vauhdilla IHMISIÄ HELVETTIIN, Joko: Koronapiikin nimellisesti olevalla ”myrkyllä”, Tai Jollakin muulla: Sielunvihollisen: ”Vippaskonstilla”, joista JEESUKSELLE: Ei puhuta mitään. HERRA, meitä syntisiä Armahda. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Olen jo pitemmän aikaa , odotellut koskahan ja miltä suunnalta se EeeUu alkaa pahemmin , natisemaan liitoksistaan !? Uskon että Ee Uu tulee hajoamaan , ennemmin tai myöhemmin !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Kaikki historian unionit ja valtioliitot, jotka ovat rakennettu kansallisvaltioita yhdistämällä ovat hajonneet.
Ei EU tule olemaan poikkeus. Se on samanlainen pienen valtaklikin keskittymä kuin NL oli aikoinaan. Aivan sama mille poliittiselle agendalle se on uskollinen, kommunismi, sosialismi, ilmastousko, taloususko vai joku muu uskomusjärjestelmä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

TOIVOTTAVASTI!HAJOAA!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#12

Hei. Kiitos 😕 Nimetön Uteliaskin. Kaikki hajoaa, mikä ei ole Herrassa perustettu, NIINKUIN Perrussuomalainen PUOLUE. JA Jos ❤️ Ei Herra puoluetta Varjele, Niin turhaan Puheenjohtaja töitänsä puolueen eteen Tekee, VAAN Kaikki on ❤️, KUIN ❤️, viiva, Joka On, piirretty veteen. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Aliina
#3

Aikuiset gay-miehet laulavat amerikkalaisella videolla ”We are coming for your children” ja myöntävät auliisti haluavansa turmella lapsia. Tällaista lapsia saalistavaa queer-ideologiaa kannattaa EU-komissio, joka haluaa estää Unkaria suojelemasta lapsiaan homoseksuaalisuuteen kehottamiselta. EU:lle kysymys sateenkaariperheiden ja sukupuolineutraaleista oikeuksista on tärkeämpää kuin antaa lasten olla lapsia. Amnestyn edustaja puhui Ylen aamu -ohjelmassa, kuinka nämä Unkarin lait loukkaavat ihmisoikeuksia ja SDP:n meppi vaikeroi, kuinka laki näin mahdollistaa rakenteellisen syrjinnän ja kuinka näin ilmaisun vapauksia rikotaan.

Todella, radikaalit eurooppalaista perinnettä vastustavat voimat ovat ottaneet EU:ssa vallan. Kaiken lisäksi nämä voimat, joille kristillinen perintö on kirous, toivottavat tervetulleeksi tiukan väkivaltaisen alistavan islamin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#7

Aliina, samoilla ajatuksilla itse kannatan mielipiteen vapautta sekä jäsenmaille itsenäistä päätäntävaltaa perheiden sosiaalisiin lainsäädännöllisiin ratkaisuihin liittyen. Vain kukin jäsenmaa itse voi päättää omista kulttuurillista ja uskonnollisista lähtökohdista sopivat ratkaisut. Ei toisen jäsenmaan edustajat voi tietää mikä on parasta toisen jäsenmaan kansalaisten hyvinvoinnille. Enkä tarkoita todellakaan sitä ettei voi hyväksyä myös homoliittoja tms. Kukin elää omalla hyväksi kokemallaan tavalla ilman jatkuvaa ulkoapäin ohjailua tai puuttumista.

Ihmettelen suuresti maastamme valittujen joidenkin meppien suurta intoa puuttua syytöksin mm. Unkaria vastaan. Tästä esimerkkinä yhden keskustalaisen blogikirjoitus US:ssa jossa otetaan tietenkin kohteeksi kotimaisen PS:n politiikka oikeistolaisena populismina. Mitä varten meidän mepit ovat valittuna parlamenttiin? Oman maan etuja ajamaan vai etsimään muista jäsenmaista vikoja, vaikka omassa niitä on ihan riittämiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#8

Tässä em. kommentissani mainittu blogilinkki.

https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/elsikatainen/oikeistopopulistit-pelaavat-kovaa-pelia-elvytysrahoilla/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#11

Hei. Kiitos 😕 Aliinakin. Myllynkiviä tarvittaisiin laulumiehille. EU On sielunvihollisen palveluksessa, Joka On järkyttävä Asia, Ja, että Suomi on ❤️ mukana, moisessa järjestössä. Meidän ❤️ Tulisi kulkea Aina: JEESUS KRISTUS edellä. Hänhän, pesee MEIDÄT puhtaiksi, Pyhällä Verellä. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

esko himmanen
#4

EU on menossa kohti kommunistista liittovaltiota. Onneksi joissakin valtioissa on herätty vastustamaan autoritaarista liittovaltiota. Toivottavasti yhä useammat valtiot liittyvät ”herääjien” joukkoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#9

Esko, tuon heräämisen toivoisi tapahtuvan täällä laajemmassa mittakaavassa. Etenkin kansanedustajiksi valittujen joukossa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos 😕 Sirpakin. Olipa hyvä Juttu Politico lehdessä, Jota esitit. Tuon, Kun he toteuttavat: Se On AIVAN ISÄMME Tahdon mukainen Asia. Kiitos 😕 Taivaankin Isälle ❤️: Päästään: Hyviihin asioihin sisälle. Kiitos 😕 . SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000