Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Naisen osasta hieman...

Nuori vihreiden kansanedustaja Iiris Suomela on julkisesti avautunut sosiaalisessa mediassa. Koska Iiris on feministi, avautuminen koski erästä kansanedustajamiestä, joka ei osannut käyttäytyä kuten piti. Iiriksen kaltaisten nuorten ja kiihkeiden feministien mielestä länsimaiset miehet eivät osaa sanoa tai tehdä mitään oikein eivätkä edes olla hiljaa silloin kun pitää. Siksi Iiris on jo aiemmin ehdotellut kaikille suomalaisille työpaikoille häirintävastaavia ojentamaan suomalaisia miehiä (nainen ei voi häiritä). Vihreät puolueena taas on puhunut ”häirintävapaiden alueiden” puolesta ja taisi sellainen olla heidän puoluekokouksessaankin. Millaista häirintävapailla alueilla sitten on, en tiedä. Jonkinlainen naisten karsina??

Länsimaisilla nykyfeministeillä on nykyään suhteellisudentaju täysin hukassa. Totuus on, että kaiken kaikkiaan naiset ja miehet ovat viihtyneet maapallolla toistensa seurassa aina. Paitsi islamissa. Länsimaisen naisen aiemmin mieheen nähden kehnompi asema on korjaantunut eivätkä eurooppalaisen naisen nykyistä tasa-arvoista asemaa ole mahdollistaneet ainoastaan suffragetit vaan yhtä lailla fiksut länsimaiset miehet. Olisivathan länsimaiset miehet voineet sen torpatakin. Islamilaisen kulttuuripiirin alueella miehet nimittäin ovat näin toimineet. Tämä raadollinen fakta ei Iiriksen kaltaisia nuoria feministejämme kiinnosta. Ei, vaikka hijabiin kahlehdittujen ja ympärileikattujen, kärsivien naisten määrä maahanmuuton myötä maassamme kasvaa.

Jokaikinen nykyaikaisessa, tasa-arvoisessa länsimaisessa demokratiassa elävä vihreä, itsestään numeron tekevä nuori ruikuttajafeministi tarvitsisi mielestäni loman Afganistanissa sikäläisen naisen roolissa. Afganistanissa on tavallaan häirintävapaita alueita. Sinisen hupun ja kangasristikon sisällä on rauhallista eikä kukaan erota sinua aasista tai aidanseipäästä. Ei tarvitse miettiä mitä joku ohikulkeva mies sanoi tai jätti sanomatta. Ainoa, mitä tarvitsee miettiä on, saako tänään piiskaa vai ei. Häirintävastaavia ei kyllä valitettavasti ole. Eikä tule.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Jaana
#1

Sairasta ideologiaa.
Mitä hiton hörhöjä nuo vihreät oikein ovat?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ogi
#6

Ei tule Iiris tuolla asenteella pärjäämään neljää vuotta eduskunnassa. Keskenkasvuinen, huonosti kasvatettu tyttö kovassa seurassa. Tulee vähän sääli reppanaa, kun on kuvitellut että hän määrää maailmassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Häirintävaltuutettu joka työpaikkaan ja julkiseen tilaan sekä ilmiannon saaneisiin koteihin mallilla Neuvostoliitto, P-Korea, Itä-Saksa… Tätä viherpierut haluavat!
Nykyisillä FEMINISTEILLÄ ei ole minkäänlaista yhtymäkohtaa aitoon feminismiin. Puuttuuko yksikään nykyfeministi kielteisesti alistetun Suomessa olevan m#sliminaisen asemaan? Ei puutu.
Sensijaan hän joutuu mielenhäiriöön, kun suomalainen mies avaa hänelle kohteliaisuuttaan oven tai heteromiehet istuvat keskenään kahvilla. Kauhistus!
Opintoretki m#slimimaihin turistialueiden ulkopuolelle olisi opintomatka suomifeministille. Siellä sitä parannettavaa riittäisi naisen tasa-arvon eteen. Opintomatkan jälkeen hän arvostaisi Suomen yhteiskuntaa, sen lakeja, tapoja ja Suomalaisia Miehiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

sosialisti-feministi
#3

Täyttä sosialismia karsina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Olavi Koskela
Vihainen
#4

Hyvähän se tosiaan on täällä turvallisessa ja pääosin kohteliaasti käyttäytyvien ihmisten Suomessa feministin nillittää asioista, joilla ei ihmis- ja tasa-arvon kanssa ole juuri muita, kuin kuviteltuja yhtymäkohtia. Eihän se uskallus riitä lähteä minnekään, missä ongelmat ovat todellisia. Turpaanhan siellä tulee ja hyvä jos sillä selviää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ogi
#7

Samanlaista on eläinsuojelu. Suomessa hyvin kohdeltuja turkiseläimiä tai navetoissa olevia lehmiä pyritään kuvaamaan järjettömän kidutuksen uhreina. Menisivät Kiinaan tai Venäjälle tekemään iskujaan oikeasti kidutuksessa pidettävien eläinten puolesta, mutta uskallus ei riitä, koska siellä tulee oikeasta luodista reikiä kaikille tällaisille aatteellisille ituhipeille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Roffa
#5

Traagisinta tässä tapauksessa ei ole se että joku vajaammalla aivokapasiteetilla varustettu pääsi eduskuntaan vaan se että samanlaisia täysin kuutamolla olevia äänioikeutettuja toopeja esiintyy entistä enemmän maassamme.
Onko syy koulujärjestelmän, kotikasvatuksen vai mistä moinen kumpuaa?
Tulemme näkemään ennenkuulumatonta sirkusta eduskunnassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Syitä on useita erilaisia, eikä ole vain yhtä ainoaa syytä. Vikaa löytyy koulujärjestelmän, kotikasvatuksen lisäksi myös ympäristöstä ja mediasta. Paljon syitä nykyiseen eduskuntavaalien tulokseen löytyy myös juuri kaatuneesta hallituksen toiminnasta(leikkaukset ja verojen nostot) yms.
Myös liiallisuuksiin viety hyvinvointi jossa tyhmästi toimivaa ihmistä suojellaan liian paljon hänen huonojen valintojensa vakavilta seurauksilta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000