Perussuomalaiset

Tiina Stenman

Intersektionaalinen feminismi

INTERSEKTIONAALINEN FEMINISMI, siinäpä kahden sanan sanahirviö.

Sen johdosta sinänsä hyvin tavoiteltava ja positiivinen asia tasa-arvo on saanut mielessäni negatiivisen kaiun.

Hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus on intersektionaalinen feminismi. Sen tasa-arvokäsityksen mukaan valkoisen heteromiehen luokkaan kuuluva on lähinnä sortaja ja alinta ”kastia” ja kaikki muut ihmisryhmittymät eritasoisesti uhreja (eritasoisuudessa vaikuttavina tekijöinä mm. ihonväri, uskonto ja kuuluminen johonkin vähemmistöön).

Nyt kun meillä maata johtavista henkilöistä pääministerimme ja sisäministerimme ovat selkeästi äärifeministejä, eivätkä todennäköisesti ministeriön ainoita sellaisia, menevätkö johtamisessa puurot ja vellit sekaisin ja vaikuttaako äärifeminismi-ideologia kaikkeen johtamiseen ja päätöksiin?

Esimerkkeinä mm. halutaanko turvapaikanhakijoita Suomeen, koska Ohisalo on aiemmen todennut, että turvapaikan hakijoiden mahdollisuudesta päästä Suomeen on aina pidettävä huoli.

Vaikuttaako korona-ajan Suomessa rajavalvonnan kuntoonlaittamisessakin tai sen äärimmäisessä vetkuttelussa intersektionnalinen feminismi?

Itse tietenkin kannatan parisuhteessa, työelämässä ja kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä tasa-arvoa. Minulle on täysin selvää, että valkoinen heteromies on yhtä arvokas kuin vaikka musta seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen.

Kuitenkaan pienen vähemmistön asioiden ajaminen ei saa myöskään sortaa enemmistöä.

Samoin mielestäni omaa kansallista yhtenäisyyttä pitää tukea ja arvostaa.

Suomalaiselle päättäjälle mielestäni pitää itsestäänselvästi ja ensisijaisesti olla tärkeää suomalaisen yhteiskunnan, sen ihmisten, asioiden ja omavaraisuuden hoito. Sen jälkeen on vuorossa tärkeä yhteistyö muiden tahojen kanssa, joita ilman emme pärjää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Pesuaine
Vihainen
#1

Huoria nää femakot on, ovat jakaneet itteensä ja nyt kostetaan kaikille oma synti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Intersektionaalinen feminismi, BLM, LBGTQ(mitähän vielä)-ideologia ja sen pakollinen pride-juhlinta – kaikki nämä aiheuttavat vain enemmän epätasa-arvoa. Kaikki edellä mainitut ja monet muut pääosin Yhdysvalloista kopioidut poliittiset muoti-ilmiöt vaativat vähemmistöille tai muuten vain valkoista rotua vihaaville erityiskohtelua, erioikeuksia, ehdotonta valtaa määrätä enemmistöjä, etuoikeutettua asemaa yhteiskunnassa ja lainsäädännössä. Nämä tasa-arvon nimissä ja sen varjolla esiintyvät ilmiöt ovat mitä vakavinta ja suurinta syrjintää ja pakkovaltaa lisääviä äärifanaattisia agendoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Naiset äänestivät tuon maanpetoksellisten ISIS-huorien haaremin ilveilemään hallituksena.Naiset – eivät selvästikään ansaitse äänioikeutta.Se on aika poistaa koska he ovat selvästi täysin arvottomia HUORIA.Voimatoimin.Turha selittää mitään enää sen jälkeen kun te nuo oksettavat huorat hallitukseen äänestitte.Get over it.
Eikö ajatus miellytä??Sepä ikävää – kas kun ei enää edes kiinnosta näkemyksenne toksisten huorasikojen intersektionaalisuuden jälkeen.Kannatan nyt avoimesti islamilaista käsitystä naisista ja jos se ei miellytä olette rasisteja.Onneksi olkoon arvottomat huorat.Teitte sen ihan itse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Värikkäistä lauseistasi huolimatta voin jopa ymmärtää hiukan purkaustasi. Tietenkin myös miehet ovat äänestäneet punavihreitä, mutta luultavasti enemmistö naisista on äänestänyt juuri punavihreitä. Tosin ei PS mikään äijä-puolue ole, meitä naisia on suuri joukko, jotka olemme jo vuosikausia äänestäneet PS-ehdokkaita joka vaalissa ja yhä enemmän naisia tulee kannattajiksi. Intersektionaalinen feminismi, kuten monet muutkin poliittiset muoti-ilmiöt, aiheuttavat vain enemmän negatiivisia reaktioita sotanorsu-agendallaan talloen kaiken muun ympärillään. Me naiset emme ole kaikki samanlaisia, kuten eivät kaikki miehetkään ole pekkahaavistoja eikä mikahentusia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#9

Se että osa naisista ei ole kyseistä porukkaa äänestänyt ei muuta sitä tosiasiaa että NAISET nuo maanpetturit hallitukseen äänestivät.NAISET eivät myöskään ole varsinaisesti olleet tuota iljettävää intersektionaalista fasismia vastustamassa.Päinvastoin.Hiljaisuudellaan he ovat antaneet hyväksyntänsä.Vastareaktio tulee ja se on vähän jotain muuta kun tuollaiset soijahomo untot tuossa ja lapselliset,narsistiset pikku prinsessat kuvittelivat.Länsimainen nainen on ollut etuoikeutetuin olento koko planeetalla.Lopputulos näkyy.Aika poistaa ne loputtomat etu- ja erityisoikeudet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Unto
Iloinen
#7

Siehän oot äkänen peräkammaripersu. Ootko saanu yhdet pakit liikaa kun noin vihaat naisia?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Cancel-kulttuuri on kehikko, johon kaikki pakotetaan kuin pakkopaitaan hyväksymään vallassa olevien (nyt siis intersektionaalisen feminismin kannattajien) mielipiteet ainoana ja oikeana totuutena.

Vapaus, tasa-arvo, veljeys! Mitään niistä ei oikeastaan ole enää jäljellä. On vain varjokuvia ja riekaleita, irvokkaita tekeleitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#5

Äärifeministien tarkoitus on kostaa valkoisesta heterosta miehestä.
Tämä on kosto!
Valkoinen heteromiehen sortamaan, jopa tuomalla Islamisti sotarikolliset, raiskaajat vaikka 86 vuotias mummon ja 2-10 vuotiaita pikkutyttöjä julmasti raiskattiin. Feministit oli hiljaa🥲😤
Äärifeministien liittolaiset islamisti toverit on melkein 90% miehiä.
Miehiä on enemmän kuin naisia ja ” BINGO ” kostoa melkein onnistui.
Oma kansaan ja maan petetty.😤🥲

Suomen ainoa toivo on perussuomalaisten puolue ja toivottavasti 13.6.2021 äänestämällä Me voitetaan Suomi takaisin!

Helsingin kuntavaaliehdokas 2021
Danny Kavosifar

✌️❤️🇫🇮❤️👍

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Poliittinen islam ja vanhakantaiset muslimit ovat vaaraksi kaikille normaaleille ihmisille.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000