INTERSEKTIONAALINEN FEMINISMI, siinäpä kahden sanan sanahirviö.

Sen johdosta sinänsä hyvin tavoiteltava ja positiivinen asia tasa-arvo on saanut mielessäni negatiivisen kaiun.

Hallituksen uuden tasa-arvo-ohjelman kantava ajatus on intersektionaalinen feminismi. Sen tasa-arvokäsityksen mukaan valkoisen heteromiehen luokkaan kuuluva on lähinnä sortaja ja alinta ”kastia” ja kaikki muut ihmisryhmittymät eritasoisesti uhreja (eritasoisuudessa vaikuttavina tekijöinä mm. ihonväri, uskonto ja kuuluminen johonkin vähemmistöön).

Nyt kun meillä maata johtavista henkilöistä pääministerimme ja sisäministerimme ovat selkeästi äärifeministejä, eivätkä todennäköisesti ministeriön ainoita sellaisia, menevätkö johtamisessa puurot ja vellit sekaisin ja vaikuttaako äärifeminismi-ideologia kaikkeen johtamiseen ja päätöksiin?

Esimerkkeinä mm. halutaanko turvapaikanhakijoita Suomeen, koska Ohisalo on aiemmen todennut, että turvapaikan hakijoiden mahdollisuudesta päästä Suomeen on aina pidettävä huoli.

Vaikuttaako korona-ajan Suomessa rajavalvonnan kuntoonlaittamisessakin tai sen äärimmäisessä vetkuttelussa intersektionnalinen feminismi?

Itse tietenkin kannatan parisuhteessa, työelämässä ja kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä tasa-arvoa. Minulle on täysin selvää, että valkoinen heteromies on yhtä arvokas kuin vaikka musta seksuaalivähemmistöön kuuluva nainen.

Kuitenkaan pienen vähemmistön asioiden ajaminen ei saa myöskään sortaa enemmistöä.

Samoin mielestäni omaa kansallista yhtenäisyyttä pitää tukea ja arvostaa.

Suomalaiselle päättäjälle mielestäni pitää itsestäänselvästi ja ensisijaisesti olla tärkeää suomalaisen yhteiskunnan, sen ihmisten, asioiden ja omavaraisuuden hoito. Sen jälkeen on vuorossa tärkeä yhteistyö muiden tahojen kanssa, joita ilman emme pärjää.