Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Marine, ma sœur

12 kommenttia

Tunnen sielunsisaruutta Marine Le Penin kanssa. Olen tavallinen nainen Suomesta ja Marine huippupoliitikko Ranskasta. Meillä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, minun arkipäiväiset ympyräni ja poliittiset vaikutusmahdollisuuteni ovat pienet ja hänen mahtivaltion vaikuttajanaisena hyvin suuret. Meillä on yhteistä keskenämme kuitenkin se, että olemme molemmat ajojahdin kohteena. Vainoajiamme yhdistää Suomessa ja Ranskassa yleiseurooppalainen ideologia ja bakteeri; kulttuurimarxismista, eurososialismista ja islamisaation palvonnasta kokoon keitetty 2000-luvun rutto. Sairaus, joka on levinnyt kaikkialle läntiseen maanosaamme ja joka saa laajat väestönosat hourailemaan. Tauti on tarttunut poliittisiin päättäjiin ja rivikansalaisiin. Väärä on oikea, musta valkea, paha hyvä ja järjettömyys järkeä. Tartunnan saaneet haluavat kaikkien sairastuvan. Rutosta loitolla pysytteleviä metsästetään. Urakalla.

Marine Le Pen, Ranskan Kansallisen liittouman puheenjohtaja ei ole suostunut nöyristelemään poliittisen islamisaation ikävimpien ilmiöiden edessä. Hän on kaunistelematta omalta osaltaan paljastanut sosiaalisessa mediassa sen, mikä Isis on. Isis ja jihadismi tarkoittavat ihmistä petona, päämäärätietoisena tappajana ja siekailemattomana joukkomurhaajana. Tämä on totuus eikä enää edes mikään yllätys. Vaan mitä tekee Ranska? Ruttotautisena se syyttää Marine Le Peniä mielenvikaisuudesta! Häntä ollaan asettamassa mielentilatutkimukseen. Väärä on oikea, musta valkea, paha hyvä ja järjettömyys järkeä.

Kirjoitin syvästi järkyttyneenä sosiaaliseen mediaan 20.9. Porin henkirikoksesta, jossa tekijänä oli irakilainen, hiljattain oleskeluluvan saanut evankelisluterilaiseksi kristityksi kääntänyt irakilainen mies. Kerroin omakohtaisen kokemukseni vuodelta 2015, jolloin olin keskustellut turvapaikanhakijoiden mukanaan tuomista riskeistä turkulaisen diakoniapastorin kanssa. Luonnollisesti sain tuolloin osakseni ylenkatsetta ja halveksuntaa. Sen jälkeen tapahtui kotikaupungissani terrori-isku ja nyt Porissa se, mitä olin pelännyt; käärme luikerteli seurakuntaan ja jopa seurakuntavaaliehdokkaaksi ja surmasi sen jälkeen suomalaisen naisen! Porin Teljän seurakunnalle tämä saattoi olla yllätys mutta viranomaisille ei. Suojelupoliisi on julkisuudessa kertonut maahamme saapuneen viime vuosina väkivaltaisia ääriainesta edustavia henkilöitä eri puolilta Lähi-Itää ja Irakia. Taustoja ei tunneta, vaaraa ei voida poissulkea. Kerroin nämä faktat. Ja mitä tapahtui julkaistuani kirjoitukseni? Se poistettiin ylläpidon toimesta vihapuheena. Taas kerran. Uutinen henkirikoksesta, johon olin lisännyt aiheeseen hyvin nivoutuvan omakohtaisen kokemuksen, muuttui kielletyksi materiaaliksi. Millainen instanssi toimii suomalaisten käyttämän Facebookin hallinnoijana, jos murha ei saa olla enää murha??

Ilmiö ei rajoitu pelkästään sosiaaliseen mediaan vaan se vaivaa sairautena kaikkia ns. virallisia tiedotusvälineitämme. Ei ole enää kysymys sananvapauden kaventamisesta vaan myös sen vääristämisestä ja korvaamisesta puhtaalla valheella ja propagandalla.

Marine Le Pen ei ole hullu enkä minäkään ole hullu. Me vain elämme ajassa, jossa läntinen Eurooppa on vakavasti sairas ja jossa paradoksit ja absurdius vaivaavat ihmisiä märkivinä paiseina.

(Ma sœur = sisareni)

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


12 kommenttia
Nimetön
#1

Paasikiveltä täyttä asiaa! Voimia työhönne, me perussuomalaisten kannattajat emme jätä teitä – me äänestämme teitä!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Jos olet jostain ihan perustellusti vahvaa mieltä ns.omantunnon/-näkemyksesi kanssa että tarjoat vahvaa jykevääkin tekstiä asiaperustein ja tuot julki esim.julkisesti lehdessä,niin toimittajat kyllä ”tekevät omaa priorisointia muutosehdotuksineen”,jos haluat sen lehteen – ilman rasismin tarkoitusta : jäänee julkaisematta,sillä heillä on omat itrenssinsä epämisiin.
Entä sitten kun todellinen totuus tulee kuin yllätyksenä ”koko laajuudessaan näytille”,ettei voi olla enään olla ns.uutispimennossa !

T. Seppo –

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Akselisavosta
Hämmentynyt
#3

Marine Le Pen on natsi, mitä sitä peittelemään, jokainen sen näkee. Mamma jakaa facebook sivuillaan ISIS videoita raaimmista päästä ja nyt moni epäilee, että Marinen päässä viiraa jo sen verran, että lääketieteelliset tutkimukset olisivat tarpeen. Lisäksi pelätään, että hän olisi jo tässä tilassa vaaraksi kansalle. Hoitoon tai vankilaan joutuisi. Huolestuttavaa on myös se, että Minna kutsuu häntä sisäreksi!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Huolestuttavaa on se, että Akselilla on lipsahteleva sisäluku- ja kirjoitustaito. Nimenikin meni väärin. Natsien näkeminen siellä täällä on tietenkin mahdollista ja silläkin on oma tautiluokituksensa. ”Sisar” -käsite tulee ymmärtää kaunokirjallisena kielikuvana. Kaikki eivät tietenkään tällaisia kielikuvia käsitä…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Erittäin hämmentynyt
Hämmentynyt
#9

Olen erittäin.. erittäin hämmentynyt siitä, että Akselisavosta kaltaisia henkilöitä on tässä maassa avohoito paikoilla. Hoitoon tai vankilaan joutaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Teijo.k
#12

Oletko ajatellut että jospa jakaa näitä Isis videoita varoitukseksi muille mihin suuntaan eurooppa on menossa mikäli haittamaahanmuutolle ei saada loppumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

JP Jappe "Tiedät kyllä ketä" :)
Tyytyväinen
#4

Hieno kirjoitus Sanna !
Näistä asioista olemme kanssasi monesti keskustelleet ja myös ihmisiä siitä varoittaneet.
Harmillista kun sinua on koitettu hiljentää aivan käsittämättömillä konsteilla ja kaiken lisäksi vielä totuuden puhumisesta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Olen Dalai Laman kannalla: EUROOPPA KUULUU EUROOPPALAISILLE.

Arabit ja afrikkalaiset menkööt takaisin omiin kotimaihinsa rakentamaan sinne uutta yhteiskuntaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Exactement, belle écriture!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Niin se on Sanna , että ollaan parhaillaan siinä ajassa jossa oikea väännetään vääräksi ja väärä oikeaksi , niinkuin siitä Raamatussa kirjoitetaankin !!? On niitä asioita ennenkin väännelty , mutta Raamattua kannattaisi tutkia enemmän ! Sieltä löytyy paljon elämän ohjeita !?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

muslimit eivät kotiudu
#10

Oleellista on se, että edes täällä syntyneet muslimit eivät tunne itseään suomalaisiksi, koska islamin ohjeet menevät suomalaisuuden edelle.

Kirkko ja kaupunki sivustolla (www.kirkkojakaupunki.fi) on tästä erittäin hyvä kirjoitus:

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/moni-nuori-suomalaismuslimi-ei-koe-olevansa-taysin-hyvaksytty-missaan-joskus-suomalaiset-ovat-heita-toisinaan-taas-meita

Tässä linkit ei avaudu, mutta kannattaa käydä lukemassa teksti kirkko ja kaupunki sivustolta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pekkis
Iloinen
#11

Tänään tuli mieluinen uutinen, kun hovioikeus kielsi Vastarintaliikkeen toiminnan. Se oli vakuuttava viesti kansalaisille siitä, mikä on sallittua ja mikä ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000