Perussuomalaiset

Sanna Paasikivi

Äidin kylmä ihmiskäsitys

Riikka Purraa moititaan kylmästä ihmiskäsityksestä, kun hän tilastojen valossa pohtii, ketä Suomeen mahdollisena työvoimana kannattaisi ottaa. Että onko viisasta tässä taloustilanteessa sanoa tervetuloa lukutaidottomalle ja lähteä siitä kompuroiden liikkeelle. Vastapuoli saivartelee yo-tutkinnolla, Ruotsiin muuttaneiden suomalaisten tehdastyön arvottomuudella, suolla, kuokalla ja Jussilla ja hitusen kuuluu kaikuja myös 1930-luvun Saksastakin.

Minä lyön teille tosi kylmäävää faktaa pöytään. Minä tiedän, mitä tarkoittaa kun ihminen on työkyvytön tai paljon apua tarvitseva osatyökykyinen. Minulla on sellaisia perheessäni kaksi. He ovat lapsiani. He ovat vammaisia. Minulla on heitä kohtaan vain lämpimiä tunteita. Totuus on kuitenkin, että he tarvitsevat koko loppuelämänsä eläkettä, asumistukea ja muita sosiaalisektorin apuja.

Jokaisessa maassa on perheitä, joihin syntyy vammaisia lapsia. Näistä heikoista ihmisistä on huolehdittava aina ensin. Tätä asiaa ei pääse pakoon. Jos valtion kassa on heikossa jamassa, valtioon ei mielestäni voida ottaa yhtään ylimääräistä avustettavaa ulkomailta. Minä sanon tämän äitinä, sillä puolustan lapsiani ja heidän elämäänsä Suomessa: Suomi on heidän sosiaalitoimistonsa!

Heikosti koulutettu ja työllistyvä maahantulija ei kassaa kartuta, mutta syö suoraan minun lasteni lautaselta, sillä kakku on aina vain tietyn suuruinen.

Rehelliset, lukutaitoiset, oppimishaluiset ja ahkerat maahanmuuttajat toivotan tervetulleiksi.

Järkyttykää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Ymmärrän Sanna huolesi nyt entistäkin paremmin !? Toivottavasti myös päättäjämme / kaikki Suomalaiset ymmärtävät paremmin missä mennään !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Erinomaisen hyvä kirjoitus Paasikiveltä – jälleen kerran!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Näytti olevan tulevassa ”Aamuhesarissa” pilakuva jossa Purra ja Halla-aho olivat heittämässä rantautunutta tulijaa rauta-ankkuriin sidottuna takaisin Välimereen. Liekö kyseinen pilapiirtäjä varmistelemassa tulevaisuuttaan, lehtien yhdistyessä?
Puhutaan maalittamisesta Jos tuo ei ole sitä, niin mikä sitten?
Sen tajuaminen ja puuttuminen siihen, että tuota jatkuvaa, paisuvaa tulijamassaa, ongelmineen ei todellakaan ratkota, siirtämällä ongelmat tänne, on sitä vastuunkantoa, jos mikä.
Näiden ihmisten leimaaminen ihmishirviöksi, joiden ainoa tavoite on toisten tuhoaminen, lähentelee vähintään sitä kuuluisaa vihapuhetta.
”Hyvää tarkoittavia” hölmöjähän meillä kyllä riittää. Heitä jotka ovat valmiita ottamaan vaikka koko maailman ”raskautetut ja työtätekemättömät elatukseemme.
Se, että kantaa vastuunsa ja kykenee tekemään realistisia päätöksiä, vaikka eivät niin mukavia olekaan, on arvostettava piirre päättäjissä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Enska
#5

Kreikan saarilla on vanhempiensa hylkäämiä lapsia huonoissa olosuhteissa.
Niin on monessa muussakin paikassa.
Moskovassa ja monessa maailman suurkaupungissa tuhansia katulapsia.
Kenen vastuulla he kaikki ovat, suomalaistenko?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Risto
Vihainen
#4

Hyvää tekstiä. Yhtään ulkomaalaista elätettävää Suomeen ei tarvita. Pidetään huoli omasta väestä js omalle nuorisolle töitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000