Perussuomalaiset

Sanna Malm

Tärkein teema vaaleissa 1/2

Luin uutisen, jossa nostettiin vaalien tärkeimmäksi teemaksi ilmasto. Siitä se ajatus sitten lähti.

En täysin ymmärrä, jos tärkein vaaliteema on ilmasto. Ilmasto ei ole yhden maan eikä maanosan omistuksessa, yhden maan teot ja tekemättä jättämiset eivät pelasta koko maapallon ilmastoa. Mitä jos pikkuruinen Suomi ja suomalaiset jatkaisivat elämää, ilman ettei yhtään kuluteta eikä tuhota maapalloa eikä ilmastoa tästä hetkestä eteenpäin? Kuinka hyvin Suomi hyvinvointivaltiona pärjäisi tai elämä ihmisillä ja eläimillä olisi edes mahdollista?

On kaunis ja kunnianhimoinen tavoite tehdä politiikkaa pitäen ilmastoa tärkeimpänä. Ilmasto on meillä tässä ja nyt, ja kaikkien maiden pitäisi tehdä oma osuutensa sen parantamiseksi.
Muttei kakkuakaan aleta koristelemaan ensimmäisenä, ensin tehdä pohja ja viimeisenä tulee koristelut.
Mikä on Suomen maan tärkein ja vankin pohja? Suomen kansa, ihmiset ja niiden hyvinvointi. Ilman ihmisiä, ei voida pelastaa maapalloa, ilman ihmisiä ei ole tulevaisuutta.

Lisään vielä luonto, ilmasto, ekologisuus, kierrättäminen, kestävä kehitys ovat itselleni tärkeitä. Toivottavasti myös sinulle. 

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Hyvä Sanna pidetäänkin tervettäarkijärkeä esillä !!? Annetaan toisten Vouhottaa ! Ja samalla niitten kannatus laskee , niin kuin lehmän häntä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000