Demografinen muutos Helsingissä pakottaa PS:n uudistumaan
Teksti on ensisaijsesti suunnattu pohtimaan kannatusta Helsingissä, mutta se soveltuu myös muihin isoihin kaupunkeihin jossa kannatuksemme on perinteisesti ollut matalaa.
Helsinki on muuttunut. Väestörakenteen kehitys, kaupungin sisäinen muuttoliike ja kansainvälisyys ovat muovanneet pääkaupunkiamme uuteen suuntaan. Emme voi ummistaa silmiämme siltä todellisuudelta, että yhä suurempi osa helsinkiläisistä on vieraskielisiä tai maahanmuuttajataustaisia – ja hekin ovat osa tätä kaupunkia. Suurin osa heistä tekee työtä, perustavat perheitä ja elävät arkeaan samoissa lähiöissä, samoilla bussilinjoilla ja samoissa päiväkodeissa kuin me kaikki muutkin.
Tämä demokrafinen muutos tarkoittaa, että myös Perussuomalaisten on kyettävä uudistumaan. Ei arvoistamme tinkien, vaan niitä rohkeasti soveltaen uudenlaiseen yhteiskuntaan. Meidän on löydettävä tapa puhutella niitäkin helsinkiläisiä, joita ei ole perinteisesti totuttu näkemään perussuomalaisina äänestäjinä mutta jotka jakavat huolemme arjen turvallisuudesta, suomen kielen asemasta, koulutuksen laadusta ja rehellisestä työnteosta sekä yrittäjyydestä.
Punavihreä blokki tarjoaa monikulttuurisuuden nimissä pelkkää näennäisosallistamista, kulttuurisia silmänkääntötemppuja ja byrokraattista holhousta. Meidän tehtävämme on tarjota vaihtoehto: suoraselkäinen ja oikeudenmukainen kansallismielinen politiikka, jossa kaikki Suomessa pysyvästi asuvat sitoutuvat yhteisiin pelisääntöihin; kieleen, työhön, koulutukseen ja vastuuseen.
Meidän viestimme täytyy kulkea sinne missä ihmiset ovat; ostoskeskuksiin, koulujen vanhempainiltoihin, urheiluseuroihin, työpaikkaruokaloihin. On pystyttävä puhumaan suoraan, ilman ylimielisyyttä ja ilman kieltä, jota kukaan ei ymmärrä. On löydettävä ne vieraskieliset, jotka haluavat kuulua suomalaiseen yhteiskuntaan – ja tarjottava heille poliittinen koti, joka ei ole sosialistinen eikä holhoava.
Perussuomalaisuus ei ole ihonvärikysymys eikä luokkakysymys – se on arvo- ja asennekysymys. Meidän tulee olla liike niille, jotka tekevät töitä, noudattavat lakia, haluavat pitää Suomen turvallisena ja suomen kielen elävänä. Olipa nimi Ahmed tai Antti.
Tämä on meidän tulevaisuuden haasteemme Helsingissä – ja samalla mahdollisuus. Emme luovu omasta linjastamme, mutta kasvatamme sen suuntaan, jossa yhä useampi voi nähdä itsensä osana perussuomalaista projektia: suomalaisen kulttuurin, kielen ja kansan puolustamista.
Tekstin aiheet:
Punavihreä blokki on kytiksessä hallitusvastuuseen seuraavissa eduskuntavaaleissa, siinä se varmaan paranee maailma ja työväen olot paratiisin tasolle. Huulipunahallitus pussaa Orpon punaiseksi, eikä enää isänmaallisuudesta tietoakaan. Toivotaan nyt kuitenkin, että väki olisi hereillä seuraavissa vaaleissa, jossa tosin todellisuudessa ei ole edes nykyistä enempää hyvää jaossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Onhan se selvä, että Kiinan tavoite on laittaa maailman talous omaan taskuunsa, johan sen todistaa kun ostaa maapallon suurimman kobolttikaivoksen Afrikasta, mitä se muuta on kuin ahneutta ja kiimaa levittää valtaansa kaikkialle maapallolla. Intia ja Kiina menevät pian ohi USA:n taloudessa ja kaikista meistä tulee Kiinan ja Intian palvelijoita. Kun työntekijät tekevät hommansa liki ilmaiseksi, yksikään hyvinvointivaltio ei kykene taistelemaan tuotannollaan sellaista vastaan, muuten kuin tulleilla. Kun väkeä on tarpeeksi, niin hyvinvointi on korvattu epäinhimillisellä kuluta työntekijä loppuun ja uusi tilalle periaatteella, eli samaa kuin Venäjä syöttää väkeä tykkien ruuaksi, jotta vihollisen ammukset vähenisi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Tähän sopii lisätä, että YLEn ja Hesarin toimittajien sekä sosialistien Antti Lindtmanin, Minja Koskelan ja Sofia Virran hallituksen kaatoyrityksistä huolimatta hallitus jatkaa hyvässä hengessä. Vaalit ovat kahden vuoden kuluttua. Maahanmuuttajissa on paljon hyviä kundeja, jotka varmasti arvostavat perussuomalaisia arvoja sekä sopisivat perussuomalaisten listoille ja sitten on ihmisiä, joiden oikea poliittinen koti on vasemmistoliitossa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Afrikkalaisissa kristityissä on hyviä ihmisiä. Samoin terveydenhoidossa olen tavannut useampia somalilääkäreitä, joista ei ole pahaa sanottavaa. Kättelevät, kuuntelevat ja ovat muutenkin ystävällisiä.
Ihonvärillä ja uskonnolla ei ole väliä, kunhan eivät ole islamisteja eli eivät pyri rakentamaan Suomeen islamilaista valtiota.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kansalaisloitteissa on nyt hyvä aloite: rajoitetaan äänestysoikeutta kunta- ja aluesvaaleissa.
Kannattaa käydä allekirjoittamassa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vaikka kommenttini ei liitykkään blogin aiheeseen.Niin koen,että on tärkeää tuoda esiin seuraavaa.Miten voi olla,että meillä on tällainen henkilö kansanedustajana.Kuin on tämä vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta?Katsokaapa hyvät kanssakommentoijat Ilkka Vakkurin youtube kanavalta aiheeseen liittyvä video.Siinä videon aihetekstin alla on pari linkkiä erään toisen tubettajan videoihin.Joissa on muunmuassa nauhoituksia Virran edesottamuksista kotielämästä.Hirveätä huutoa,v:n hokemista,uhkailua/halveksuntaa miehelleen pienen lapsen läsnäollessa.Kysynpä vaan vielä kerran,miten voi olla mahdollista,että meillä on kansanedustajana/puoluejohtajana tällainen henkilö?Kuka/ketkä häntä on äänestäneet?Vaikkakin noista äänityksien tapahtumisista on kulunut jo aikaa ilmeisesti yli 2:si vuotta,nin silti?Kyllä vihervasemmisto on ilkkunut ja syyttänyt persu poliitikkoja yli 10.nen vuottakin vanhoista asioista.Mutta kun on omasta poliitikosta kysymys,niin hys,hys ja mediat ovat mukana salaamisessa.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Ja vielä tämän edellisen lisäksi on nämä Virran miehen metsähakkuut.Joista Virta on kyllä mitä ilmeisemmin puhunut muunneltua totuutta?Vihreät ulvovat kurkku suorana näistä metsähakkuista jatkuvasti.Niin eduskunnassa kuin erilaisissa keskustelu/haastattelu tilaisuuksissa.Ja nyt sitten Virta,joka on vihreiden puheenjohtaja,ei muka tiedä mikä on päätehakkuu ja siemenpuuhakuu?ym.Pajunköyden laskettelullakin luulisi olevan rajansa? 🙂
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Vihreiden sekoilut tulevat Suomelle kalliiksi.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Helsingin koululaitos on vaarassa. Johtajaksi saattaa tulla Fatima.
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti
Kyllä sitä nyt ollaan niin liberaalia. 😅
Sulje
Ilmoita asiaton kommentti