Perussuomalaiset

Laura Korpinen

Käärinliinojen pohjattomat taskut

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi viime viikolla äänestyksen jälkeen keskitettyjen vainajatilojen hankesuunnitelman, jonka kustannus on heinäkuun 2022 tasossa 10,5 miljoonaa euroa. Tilat ovat tulossa Malmin hautausmaalle.

Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala, joka jo valmiiksi kipuilee kasvavien sote-menojen takia, tulee vuokraamaan tilat käyttöönsä kuukausivuokralla 62,30 euroa/m2. Vertailun vuoksi mainittakoon, että Kallion virastotalon sote-toimialan virkamiehet työskentelevät tiloissa, joiden kuukausivuokra on noin 17 euroa/m2. Vainajille suunniteltava uudishanke onkin järjettömän kallis. Lisäksi rakennukseen suunnitellaan rakennettavaksi kaksi erillistä tilaa muslimivainajien pesuun. Tämä tavoite on eksplisiittisesti todettu hankesuunnitelmassa. Hankesuunnitelmassa jopa kuvataan rituaalimenojen sukupuolittunutta luonnetta ja tarvittavaa rekvisiittaa, mm. lootuspuun lehtijauhe. Asian uutisoinnissa https://www.is.fi/politiikka/art-2000009508171.html on tyystin sivuutettu se esiin nostamani keskeinen asia, että kaupungin toimialaan ei kuulu tilojen rakennuttaminen uskonnollisiin rituaaleihin.

Tein valtuuston kokouksessa seuraavan hylkäysesityksen:

Hanke on uudisrakennuksena toteutettuna tarpeettoman kallis. Sinänsä tarpeellisia vainajansäilytystiloja voitaisiin etsiä jo olemassa olevista rakennuksista ja löytää siten edullisempi vaihtoehto. Kaupungin toimialaan ei kuulu tilojen rakennuttaminen uskonnollisiin menoihin, eikä uskonnollisiin rituaaleihin tarvittavia tiloja pidä maksattaa kaupungin veronmaksajilla. Eri uskontokuntien tulee rahoittaa tarvitsemansa vainajapesutilat itse, ja näin toimiikin mm. tataarien Suomen Islam-seurakunta ja Helsingin Juutalainen Seurakunta. Lisäksi tavallisen kuntalaisen täytyy voida saada hyvästellä omaisensa tiloissa, joissa ei samaan aikaan harjoiteta muun uskontokunnan rituaaleja.

Valtuuston kokouksessa asiasta virisi keskustelu, jonka salin vasemmalla laidalla syntynyttä älämölöä kummastelen. Kukaan heistä ei ottanut kantaa siihen keskeiseen kysymykseen, mikä kuuluu kunnan toimialaan, ja mikä ei kuulu. Uskonnollisten rituaalitilojen järjestäminen ei pitäisi kuulua kunnan toimialan piiriin. Ihmettelen, että tällaista asiaa joutuu vääntämään ns. rautalangasta pitkäaikaisillekin valtuutetuille. Eivätkö he ole tietoisia siitä, ettei kuntalaisten verovaroja voi vapaasti käyttää mihin tahansa virkamiehet keksivät esittää, vaan hankkeiden on kuuluttava kunnan toimialaan.

Vainajatiloihin liittyvä keskustelu paljasti, että suurelta osalta valtuutetuista puuttuu ymmärrys siitä lainsäädännöllisestä viitekehyksestä, jonka puitteissa asioista voidaan päättää. Lisäksi he kuvittelevat, että veronmaksajat taskut ovat pohjattomat. Yhteisistä asioistamme ovat valitettavasti päättämässä henkilöt, joille ei ole tehtävän vaatimaa osaamista, eikä ymmärrystä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


38 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Kirstunvartioitten pitää näköjään , olla tarkkana , ettei ne vainajat pääse liikaa ahnehtimaan !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Huomaa kyllä, että nämä hankkeen puolesta äänestäneet ovat olleet Sanna Marinin opissa. RAHAA ON.
Otso Kivekäs (vihr.)
Tuomas Rantanen (vihr)
Terhi Peltokorpi (kesk)
paras oli:
Björn Månsson (rkp)

Kaikki entisten hallituspuolueiden edustajia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Tuntuu olevan vasemmiston tapa käyttää yhteisiä, muiden rahoja kuinka sattuu?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Eihän tuo mitään jos kotimaassa ruumishuoneita tehdään vainajille 10 Miljoonalla.
Mutta se on hullua kun Ukrainaan on lähetty Kymmeniä Miljardeja rahaa Vainajien tekemiseksi ja talojen särkemiseksi ja näin ajetaan koko Suomen talous ja turvallisuus alas tuon sairaan poliitikan takia Loismaan tuhoamisen ja Venäjän syliin ajamisen takia !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Eikä niitä Ruumita kannattaisi kalliilla ruumishuoneilla säilöä ja makuuttaa ja sitten pohjavesiä pilata maahan hautaamalla ne.
Pitäisi polttaa sähköksi ne !
Ois paljon egologisempaa..ei pilantuisi pohjavedet ja saisimme ilmasta sähköä ja lämpöä.
Jos pidemmälle jalostettaisiin niin niistähän voisi tehdä myös bio kaasua ja lopusta bio dieseliä.
Järjen käyttö ei ole kiellettyä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

Miksi niitä kivihiili voimaloita puretaan pois ?
Niissähän olisi hyvä polttaa ruumiita ja kaikkea muuta jätettä myös siinä samalla

Viher paskat perseet oli polttaneet aivan uskomattoman määrän tukki puuta viimme vuonna ,koska turvetta ja kivihiiltä ei ollut tarpeeksi (eikä tuonti sähköä saatu kun pakotteita laitoimme )
HÖLMÖLÄISTEN HOMMAA !

Tukki puista olisimme saaneet vienti tuloja…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hohhoijaa
#22

Haluaisitko Suomenkin joutuvan osaksi Venäjää, miksi et muuta sinne?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#14

Kyllähän hankkeen puolesta äänesti lähes yksimielisesti myös eräs entinen hallituspuolue, Halla-ahosta Rydmaniin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Niin kauan kun Ukrainaan läheteään velkarahaa ja velka rahalla ostettuja aseita ei kannata puhua mistään säästöistä tikä sopeutuksista eikä valtion velkaantumisesta eikä mistään…

Parempi kun pitää kaikki puolueet turpansa kiinni ja sanoo suoraan että on mahtava nauttia velaksi kun veri lentää ja talot räjähteleen ja ydinsota lähenee…

TÄMÄ ON AINOA TOTUUS TALOUSPOLITIIKKAAN…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ehdotus Persuille !

Ehdottakaa kok ja Kepulle että (Kok,Persut ja kepu) ottaa yhteisen Presitentti ehokkaan MIKA AALTOLA !
Niin että se olisi sitoutumaton ehdokas jota tukee kaikki nämä 3 puoluetta. Voitto olisi Varma !

Sopis varmaan hyvin sille kun ei ole missään puolueessa.
Eikä näillä puolueilla ole ehdokasta joka voisi voittaa vaalit.

Tämä on ainoa keino estää Homo Presitentin valinta tässä maassa !

NÄIN KAIKKI VOITTAA ! Eikä Suomi joudu naurun alaiseksi maaksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hati
Iloinen
#17

Mehän tavoittelemme erikoissuuksia kun emme urheilussakaan pärjää. Meillä oli maailman nuorin ja huonoin päämisisteri. Nyt jotkut haluaa maailman ensimmäistä hintti pressaaa.

Voisi olla hyväkin idea valita yhteinen Aaltola. Olen kyllä jo asennoitunut Halla-ahon pataljoonaan, mutta jos porukka niin päättää, Olisi Aaltolalla tosiaan todelliset mahkut mennä läpi.

Ja koittaisihan se Jussinkin aika Mikan jälkeen. Päättäkää nyt viisaasti!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hati
Hämmentynyt
#11

Ei nyt syytetä vainajia kommunistien toiminasta. Vasemmistolla on aina ollut tapana lyödä kapulaa rattaisiin. Tämä kylläkin oli jo Putinistisen tuntuista vastaanpanoa. Seuraava tappelu olisi tullut jos hanke olisi mennyt lapä, siitä että kunnan rahoja tuhlattiin uskontokunnan omien fasiliteettien ja rituaalien toteuttamiseen. Kommareille teet niin tai näinpäin, aina teet väärinpäin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

”Kaupungin toimialaan ei kuulu tilojen rakennuttaminen uskonnollisiin menoihin, eikä uskonnollisiin rituaaleihin tarvittavia tiloja pidä maksattaa kaupungin veronmaksajilla.”

Kun tuo on noin itsestään selvä asia, niin varmaan sitten puolue tekee valtuutettujen toimesta valituksen tuosta päätöksestä.
Onko ko. uskontokuntien edustajilta edes kysytty mainittujen tilojen tarpeellisuudesta. Siis tultaisiinko ko. tilpja edes käyttämään ja jos, niin voiko tiloja käyttää muidenkin uskontokuntien tiloina.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Eikö kaupungin kuuluisi kilpailuttaa hankkeet?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yks perussuomalaine
#3

Hyvä, kun teit hylkäysesityksen!Jos siihen ei sitten muut ymmärrä tarttua,ei sille mitään voi. Hesalaisten tappio…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Asiaan liittyen olen ihmetellyt, kun eri puolilla Helsinkiä on paljon
muslimien kokoontumistiloja kaupungin kiinteistöissä ja yksityisissä
taloissa. Sopii kysyä, kuka maksaa näiden vuokrat.
Vai onko niin, että vuokrat maksatetaan helsingin veronsa maksavien
rahoista. Normaali tilanne on se, että vuokraaja maksaa tilan omistajalle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Häh?
#9

Vuokrat maksaa hellsinkiläiset veronmaksajat. Eikö ne ole nykyään muslimeita?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Hati
Utelias
#16

Luulisi kyllä kun katukuvaa katsoo, varsinkin päivällä työaikaan

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ukko
#5

Kokoontumistilan lähellä asuvana olen ihmetellyt, kun pieneen tilaan
vaeltaa jopa satoja ihmisiä. Eikö niissä ole säännöt maksimimäärästä.
Lienee poliisin tehtäväkenttään liittyvä asia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Rakennuksen tontti on tarkoitus vuokrata Helsingin seurakuntayhtymältä.
Mitä tekemistä muslimeilla tai muilla uskonnoilla on sen kanssa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Helsingissä on yhteensä 20 evankelis-luterilaista seurakuntaa.
Siis ovat evankelis-luterilaisia, ei islamilaisia tai muun uskonnon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

https://www.islamilainenhautaus.info/hautausmaat-suomessa.html

Malmilla ei näytä edes olevan muslimeille hautapaikkoja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Pitäs ehdottaa että perinteinen hautaus kielletään ympäristö syihin vedoten !
Mitä järkeä on mädäntyviä saastaisia ruuumita haudata maahan jopa pohjavesi alueelle ?
Kun nykyään ei saa edes paskantaa pyörätien varteen ,eikä auton akkua nakata levähdys paikan ojaan kuten ennen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000