Perussuomalaiset

Samppa Granlund

Uusi vuosi, uudet kujeet

Se alkaa olla 2021 paketissa. Mitään kovin hyvää sanottavaa tästä vuodesta ei ole, joten kahlataan se nopeasti läpi. Korona, rajoitukset, korona, rajoitukset ja unohtamatta riitoja.

Vuosi laittoi miettimään paljon menoa ja meininkiä. Kuka voittaa, kuka kärsii. Ainakin kärsijöinä oli lapset. Tautihan on pitkälti liikalihavien ja vanhemman väestön tauti. Riskiryhmän pelkotila pääsi niin suureksi, että moni päätös nojasi asioihin mitkä kaventavat lasten, nuorten ja nuorien aikuisten liikkumista. Liikunta, elokuvateatterit, baarit, ravintolat, konsertit, oikeastaan kaikki mikä kuuluu nuorien toimien piiriin. miksi kavensimme sen ryhmän palveluja, joiden tauti tämä ei ollut? 

Pelko, sen takia kavensimme ja rankaisimme nuorempaa väestöä. Pelko omasta terveydentilasta vanhempana ihmisenä. Pelko kasvoi jopa niin suureksi, että kansanedustaja kasvomaski leuan alla ja visiiri vaaterissa paasasi eduskunnassa pakkorokotusten puolesta, jotka vielä äänestettiin läpi. Päivä tämän jälkeen saimme lukea hoitajasta joka kolmesti rokotettuna tartutti tautia eteenpäin. Tämä sai tietenkin hysteerisen päätöksen vaikuttamaan hieman kyseenalaiselta.

No se koronasta. Koronaakin suurempi ongelma on kahtiajako. Tämä äärimmilleen paisunut ilmiö, missä poterot on kaivettu ja niistä ei liikuta kuin niskalaukauksen saattelemana. Niskalaukauksella tarkoitan tässä yhteydessä jomman kumman puolen iskujoukkoja, jotka raatelevat toisinajattelijat ja petturit sille sijoilleen. Yksi väärä sana tai sana yleensäkkin suuntaan tai toiseen, niin voittajana et pöydästä poistu. 

Se mitä ensivuodelta toivoisi, niin lupaus kanssakulkijan kunnioittamisesta. Tämä ihan elämän yksi perusasia on päässyt ikävästi unohtumaan viimeaikoina. Jos merkit ja puheet pitävät paikkaansa, niin korona tulee helpottamaan pikkuhiljaa. Se itse asiassa helpottuu jo pelkästään sillä, että jokainen laskee suojaustaan ja maata aletaan availemaan sisäiselle liikehdinnälle. Aivan liikaa on kuritettu syyttömiä yrittäjiä ja syyttömiä nuoria. Todella hankala veikata mitä vaikutuksia tällä ajanjaksolla on lapsiin, joiden ensivuodet tietoisessa tilassa on ollut eristäytymistä ja varovaisuutta. Nuoriin, jotka on pidetty kotioloissa ja niihin jotka tarvitsevat elämäänsä laajaa sosiaalista kanssakäyntiä tai aikuisiin, jotka ovat 2 vuotta pelänneet tartunnan osuvan kohdalle.

Varmasti olemme tämän jälkeen erilaisten uusien ongelmien edessä, mutta kohdataan ne yhdessä. Ongelmat kuten tämä tauti on kuitenkin kaikkien yhteinen ongelma, vaikka sitä miltä laidalta lähestyisi.

Näillä lyhyillä sanoilla tehdään 2022 vuodesta, vuosikymmenen paras vuosi. Muistakaa äänestää aluevaaleissa ja pidetään toisistamme huolta. Kunnioittakaa toisianne, elämää tulee olemaan koronan jälkeenkin. 

Hyvää uuttavuotta

-Samppa

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
Hämmentynyt
#1

Samppa tehdään uudestavuodesta parempi tai kaikki on kuitenkin , Korkeimman kädessä !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Luuletko, että noin tapahtuu. Täällä poltetaan jo kirjoja roviolla. 3 teosta, joita en edes tiennyt olevan kaupassa poistetaan. Näinhän ne kirjat ja kustantaja sai hienon ilmaisen mainoksen ja potero senkuin syveni. Ilman tätä uutista kirjat olisivat jääneet marginaaliin, mutta toinen puoli sai sulan hattuun ja lisää seuraa. Vaatimukset eivät todellakaan jää tähän. Oli Kekkonen mitä hyvänsä niin silloin pystyttiin järkevään toimintaan yhteistyössä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#3

HEI. KIITOS SAMPPAKIN. SE ON ❤️”SATAVARMA”, ASIA, ETTÄ KORONASSA ON ❤️, VAIN, JA AINOASTAAN KAKSI HERRAA: EI YHTÄÄN ENEMPÄÄ, EIKÄ VÄHEMPÄÄ: MEIDÄN ❤️ ❤️ SUOMALAISTEN: KRISTITYNMAAN KANSALAISINA: OLETAMME TOISISTAMME, ETTÄ ME, MELKO JOKAINEN: TUNNISTAMME, NÄMÄ HERRAT: TOINEN HEISTÄ TEKEE YKSINOMAAN, VAIN HYVÄÄ, JA SITÄ, MITÄ MEIDÄN ❤️ ISÄMMEKIN TYKKÄÄ, NIINKUIN TÄÄLLÄKIN TYKÄTÄÄN, JA PEUKKUA, KLIKATAAN. TOINEN NÄISTÄ: Henkivallanhrrroista, on ❤️ , taasen sellainen ”kamu”, ETTÄ HÄN HALUAA PURKAA KAIKEN TUON HYVÄN, JA ARVOKKAAN TYÖN: MINKÄ ENSIMMÄINEN MIES, JEESUS KRISTUS ON ❤️ TEHNYT JA SAANUT AIKAAN: SUURIN TOSINÄYTE ON ❤️ SE, KUN HÄN OLISI MURSKOITTANUT, MEIDÄN ❤️ HERRAMME, JA VAPAHTAJAMME: AIVAN SAMALLALAILLA, KUIN ❤️ JUUDAS ISKARIOTILLAKIN: KEHO HALKESI JA SUOLET VALUIVAT ULOS. KORONAKAAOKSEN SUUNNITTELI, JA ORGANISOI:PERKELESYDÄMISET IHMISET: SIINÄ OLI JEESUKSELLA KRISTUKSELLA, VAIN: ”SIVUSSARUKOILIJAN”,-KUN HÄNTÄ EI OTETTU, OLLENKAAN MUKAAN:OSA. KIITOS. SIUNATEN, L.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#4

HEI. KIITOS SAMPPAKIN. ”UUDET KUJEET”. THL:LLÄLTÄ ON HYVÄ KYSYÄ VUODEN ALUSSA: ONKO SE NÄHNYT, KUN JEESUS KRISTUS ON ❤️ PARANTANUT IHMISEN: TÄYSIN TERVEEKSI, KOSKA HÄN ON ❤️ SAMA, EILEN TÄNÄÄN JA IANKAIKKISESTI. NYTHÄN JEESUKSELLA, ON ❤️ ”TYÖSARKAA”EDESSÄPÄIN, KUN TUO PIRU ON ❤️ MYLLÄNNYT, NOIDEN IHMISTEN TERVEYKSIEN KANSSA, NOIDEN AHNEIDEN RAHALLE, KAUPPARATSUJEN KANSSA. TÄSSÄHÄN MEINAA MENNÄ, JO SEKAISIN: VAKAA KRISTUSUSKOVAINENKIN. ”EMME VOI PALVELLA KAHTA HERRAA , JUMALAA, JA MAMMONAA.” ARVAAS’: KETÄ KAUPPARATSU PALVELEE? KYLLÄ NE OVAT RAVANNEETKIN EDUSKUNNASSA, JO PITKÄÄN: IHMISSYDÄMESSÄ, ON ❤️ AIKA TAIVUTTELU, ETTÄ SAA SEN, KANSANEDUSTAJALTA PUOLELLEEN, KUN EI SE OLE NÖYRÄ, KUTEN ANO TURTIAISELLA, JOKA TUNNUSTAA, JEESUKSEN ❤️ KRISTUKSEN IHMISTEN EDESSÄ HERRAKSEEN JA VAPAHTAJAKSEEN. KIITOS.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#5

Presitentinpuhe siinä oli tervettäkin , arkijärkeä muumaassa , että pienelle kuin suurellekin maalle on tärkeää , itsemääräämisoikeus !!? Tuntui hyvin tutulta PerusSuomalaiselta , lausahdukselta ! Hyvä niin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

westfinn
Iloinen
#6

Oli hyvä puhe. Itsekin poimin tuon kohdan itsemääräämisoikeudesta ponnahdusikkunan tavoin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000