Perussuomalaiset

Sami Savio

Ulkoministeri jälkiviisaana eurokriisin hoidosta

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sdp) kritisoi 10.1. Kreikalle myönnettyjä tukipaketteja, vaikka maa on saanut eurotukea myös hänen ministerikautensa aikana. Toisaalta Tuomioja ylistää Suomen Kreikalta saamia vakuuksia. Todellisuudessa kyse on kuitenkin vain monimutkaisesta johdannaissopimuksesta, ei reaalivakuuksista.

Johdannaissopimus ostettiin markkinoilta, jotta demarien kevään 2011 eduskuntavaalilupaus saatiin näennäisesti toteutettua. Mikäli sdp olisi perussuomalaisten tavoin pitänyt sanansa ja pintansa jo hallitusneuvotteluissa, olisi kokoomus jäänyt hallituksen ulkopuolelle ja Suomen suhtautuminen eurokriisiin saanut uuden suunnan.

Kreikka, joka on ollut maksukyvytön puolet 1820-luvulla alkaneen itsenäisyytensä ajasta, jonka velka on lähes kaksinkertainen BKT:hen nähden ja joka aikanaan hyväksyttiin euroon vain tilastojen väärentämisen takia, ei tule nykyisiä velkojaan koskaan maksamaan. Maa ajautuu todennäköisesti uuteen velkasaneeraukseen, jossa osa sen veloista mitätöidään vapaaehtoisjärjestelyssä. Myös laina-ajan pidentäminen ja korkojen painaminen nollaan tarkoittavat tosiasiallisesti velan osittaista anteeksiantoa. Suomen saamat vakuudet taas auttavat vain, jos Kreikka rikkoo tekemiään sopimuksia.

Perusteluna velkojen anteeksiantoon käytettäneen euroalueen vakauden säilyttämistä. Käytännössä kuvitellun vakauden tavoittelu on johtanut kohti liittovaltiota, jossa jäsenmaita painavat omasta taloudenpidosta riippumaton kollektiivinen vastuu, paheneva moraalikato ja kasvava välinpitämättömyys.

Tämä synkkä kehitys on pysäytettävä ja heitettävä Kreikka ulos euroalueesta. Se voi kirpaista Suomeakin hetken, mutta pahanmakuiset lääkkeet ovat nyt välttämättömiä taudin nujertamiseksi ja potilaan parantamiseksi. Tosiasioiden väistely ja velkahelpotusten myöntäminen pitkittävät välttämättömiä korjaustoimenpiteitä Kreikan ohella muissakin asiansa huonosti hoitaneissa jäsenmaissa. Mitä pidempään tämän annetaan jatkua, sitä suuremmaksi loppulasku muodostuu.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
kari
Vihainen
#1

Ottaa pattiin kun lähes kaikki (ei persut)uskovat Kreikan selviävän veloistaan,kansa joka on tottunut iät ja ajat veroja kiertämään ei tule koskaan niitä maksamaan,se on heidän kansanluonteessaan syvällä jota tukee jo sekin että valehtelemalla päästiin EU jäseneksi.Kreikan piti mm. myydä valtion (EUn vaatimus) omaisuutta 20miljard. totuus on kuitenkin vain 3miljardia.Välimeren maissa ei yksinkertaisesti olla niin rehellisiä kuin pohjoismaalaiset,eikä se tule muuttumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000