Kansalaisaloite vapaasta kielivalinnasta on saanut lopulta ansaitsemansa julkisen huomion ja eduskuntakäsittelyn. Hyviä perusteita kieltenopiskelun vapaaehtoisuudelle ovat muun muassa opiskelumotivaation lisääntyminen ja ruotsin kielen arvostuksen koheneminen.

Toisen kotimaisen kielen opiskelu on ollut pakollista vasta 1970-luvun peruskoulu-uudistuksesta lähtien. Ajatus pakollisuudesta ei alun perin sisältynyt peruskoululain valmistelutyöhön, mutta Ruotsalainen kansanpuolue asetti sen ehdoksi osallistumiselleen vuonna 1968 nimitettyyn hallitukseen Maalaisliiton (nykyinen Keskusta) tukipuolueena. Pakollinen ruotsin opiskelu ei siis perustu pitkään historialliseen perinteeseen vaan poliittisiin lehmänkauppoihin.

Vaikka kansanedustajien enemmistö ei vielä tällä vaalikaudella halunnutkaan muuttaa toista kotimaista kieltä valinnaiseksi oppiaineeksi, ensimmäinen askel kohti tätä tavoitetta otettiin eduskunnan hyväksyessä ponnen alueellisista kielikokeiluista. Kyseinen ponsi on pantava täytäntöön aidon valinnaisuuden hengessä, ei esimerkiksi korvaamalla ruotsin kieltä pakkovenäjällä Kaakkois-Suomen kouluissa.

Suomi tarvitsee kansainvälisessä kilpailussa menestyäkseen suurten maailmankielten osaajia. Onkin todennäköistä, että kansan selvän enemmistön gallupeissa ilmaisema tahto vapaasta kielivalinnasta saa mahdollisuuden toteutua uuden kansalaisaloitteen muodossa seuraavassa eduskunnassa.