Perussuomalaiset

Saija Granlund

Suomalainen maatalous kunniaan

Maaseutu on erottamaton osa Suomea ja suomalaista elämäntapaa. Se on tärkeä osa maamme elinkeinoelämää, huoltovarmuutta ja elinympäristöä. 

Pääsin loppuvuodesta 2022 tutustumiskäynnille Hartolaan lypsykarjatilalle, jossa vaativaa, raskasta ja erittäin sitovaa työtä tehdään täydellä sydämellä säässä, kuin säässä. Oli ilo nähdä miten tilan emäntä Sanna hoitaa eläimiä suurella lämmöllä, hän silittelee niitä ja juttelee niille, töiden lomassa. Kaikesta näkee ja aistii, että työtä tehdään aidosti välittäen eläinten hyvinvoinnista.  

Maatalousyrittäjän arjesta on kuitenkin maalaisromantiikka kaukana, todellisuus on osin jopa karua. Sairastuessa ei välttämättä saa sijaista, vuosilomista puhumattakaan, töitä tehdään enimmäkseen omin voimin ympäri vuoden. Maatalouslomittajista on suuri pula, tähän vaikuttanee osaltaan työstä maksettavat korvaukset. Palkka on pieni ja nykyisen käytännön mukaan lomittajalle maksetaan km-korvaus ainoastaan yhden kerran päivässä, vaikka hän kävisi samalla tilalla aamulla ja toisen kerran illalla, räikeä epäkohta, johon tulee saada korjaus pikaisesti. 

Kotimaiseen ruoantuotantoon tarvitaan pieniä- ja suuria tiloja maanlaajuisesti. Laiduntavat, nurmea syövät lehmät ovat yksi ilmastoteko ne ovat osaltaan ratkaisu ilmastonmuutokseen. Toisin kuin Brasiliasta rahdattava naudanliha tai Kauko-Idästä tuotavat riisi ja muut elintarvikkeet. 

Suomalainen ruoka on puhdasta ja korkealaatuista. Suurin osa ruoasta tulisikin tuottaa kotimaassa, jotta olisimme ruoan suhteen mahdollisimman omavaraisia. Kotimainen ruoantuotanto on paitsi ruokaturvakysymys myös tae siitä, että tiedämme, minkälaisissa olosuhteissa tuotettua ruokaa syömme. Kasvinsuojeluaineiden, muiden kemikaalien ja mikrobilääkkeiden käyttöä seurataan Suomessa erittäin tarkasti. Tuotannossa käytetyn veden puhtauden merkitystä ruokamyrkytysten ehkäisijänä ei voi liikaa korostaa. On tärkeää että suomalaisen ruoantuotannon kehittäminen ja valvonta on omissa käsissämme.

EU rahoittaa monia pinta-ala- ja eläinperusteisia tukia. Euroopan unionin yhteisen maatalouspolitiikan uudistus on käynnissä, maatalouspolitiikka uudistuu samalla myös kansallisesti, maataloustukien uudistus vaikuttaa viljelijätukien maksuaikatauluun. Syksystä 2023 alkaen viljelijätukien maksut painottuvat hakuvuoden joulukuulle ja seuraavaan kevääseen. Euroopan unionin säädöksissä on perussääntönä, että tuet voidaan maksaa hakuvuonna aikaisintaan 1.12. ja viimeistään 30.6. tätä seuraavana kalenterivuonna. Tietyin edellytyksin voidaan ennakkomaksuja maksaa jo tätä aikaisemmin. Kuka meistä elää yli vuoden ilman palkkaa?  

Maataloustuet kohdentuvat väärällä tavalla, päätöksenteko niistä tulee saada EU:sta takaisin Suomalaisiin käsiin. 

On häpeällistä, että Suomessa ideologisista syistä ei välitetä kotimaisesta ruoantuotannosta, vaan annetaan asiat EU-tasolle päätettäväksi ja tapetaan kotimainen maatalousyrittäjyys pala palalta.

Osallistu keskusteluun!


25 kommenttia
Pilkun viilaajia vähemmäksi
#1

Kotimaista ruokaa lautaselle – kannatetaan. Perusaineista saa vaikka minkalaista herkkua kahville ja ruualle. Mutta tätä viljelijöiden ja erilaisten tilatuottajien niskan päällä olevaa virkamiesmäärää saisi kyllä vähentää. Päätökset kun tuntuvat joskus olevan aivan mielivaltaisia joten silläkin saralla ois tehtävää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Siihen on erittäin helppo konsti !

TUKIA PITÄÄ LEIKATA -80-90 % POIS

Ei ole mitään järkeä että yhden miehen yritykseen ,pienille peltotilkuille ostetaan Miljoonien edestä (VEROVÄHENNYKSIEN TAKIA) aivan liien ylisuuria koneita ja tarpeettomia koneita joiden pelkkä huolto ja korjaus maksaa satoja tuhansia vuodessa.

Ajatelkaa jos kaikille yhdenmiehen Firmoille jaettaisiin tällaisia järjettömiä rahamääriä vuodessa tukeja. ajatelkaa jos Kirvesmiehelle, putkimiehelle tai Sähkömiehelle jaettaisiin Miljoonia että sen pitää ostaa verovähennyksiin Mijooniella turhanpäiväisiä koneita ja laitteita pihalle seisomaan niin eihän se ehtisi tehdä niitä oikeita hommia ollenkaan koska aika menisi niiden yllä pitään ja huoltoon ja suunnitteluun mitä seuraavaksi ostaa ja loppu aika tuki anomusten täyttöön !
AIVAN JÄRJETÖNTÄ HOMMAA !

Ei tätä haluis maanvileliätkään, ne haluis tehdä oikeita töitä kuten ennenkin ettei maha kasvaisi ,nyt ne on kaikki muuttuneet aivan ylipainoiseksi läskeiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Voihan sen rahalla tappaa vaikka eläimen tai minkä vaan … kun kaataa tarpeeksi päälle niin kyllä se henki lähtee…
Näin tehdään maataloudelle Suomessa !
Ajatelkaa nyt järjeää joka pikku tilalla seisoo järjettämän hintaisia maatalouskoneita jotka on tarkoitettu 1000-10000 hehtaarin tiloille !
Esim. eilen oli Iltalehdessä kuvaa kun oli 8 m. leveä 25 tonnia painava leikkuun puimuri jyrännyt henkilöauton alle jossa oli kuollut 17 v. kuljettaja . Mihin helvettiin tässä maassa sellaista tarvitaan ja miksi sillä pitää maantielle mennä jossa ei saa ajaa yli 2,6 m leveämmillä vehkeillä ????
TUOLAISET VEHKEET ON TARKOITETTU TILOILLE JOISSA ON TUHANSIA HEHTAAREJA SILMÄNKANTAMATTOMIIN PELTOA TILAN YMPÄRILLÄ ETTEI TARVITSE YMPÄRI KYLÄÄ PIKKU TILKKUJA KIERRELLÄ !
Ajatelkaa järjelllä ! tuollainen maksaa satoja tuhansia euroja , vanhan toimivan vehkeen saa 10.000,- eurolla jolla tekee samat hommat samassa ajassa Suomen olosuhteissa .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

Sama koskee Traktoreita Mitä järkeä on laittaa yli 200.000,- maksava yli suuri kone (vaikka pihassa on monta traktoria ennestään,mutta vain yksi kuski) joka vaatii usean sadan tuhannen työvälineet perään ja joka syö polttoainetta 5-10 kertaisen määrän ????? EI MITÄÄN MUUTA JÄRKEÄ KUIN VERO VÄHENNYKSET JA ETTÄ SAA NÄHYTTÄÄ JA LEUHKIA NAAPUREILLE.

Nämä on maajussien mielestä niiden Ferrareita ,ne kun laittaa ne tienpuolelle riviin niin ne kuvittelee olevansa Liikemiehiä Marbellassa Ferrareineen kun kaljaa pullosta iltaisin siemailee.
Vaikka ne on todellisuudessa yhteiskunna elätti sosiaali pummeja !

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ TÄMÄ PELI VIHELLETÄÄN POIKKI !

ps.Yhden miehen pikku tiloille ostetaan yleensä myös Tela kaivinkone ja metsäkone jne…. vaikka niille ei mitään käyttöä olisikaan .
AIVAN JÄRJENTÖNTÄ HOMMAA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Vielä sen ymmärrän jos Björn Whalroos ostaa uudet Miljoona vehkeet kun silläon suomen Suurimpia tiloja ja sillä ei ole aikaa istua koneen kopissa viikkoa kauempaa keväisin ja syksyisin kun sillä on muita rahakkaita hommia ja rahaa enemmän kuin tarpeeksi .
Nalle taitaa olla Suomen suurin (tai ainakin suurimpia ) sosiaali (Maatalous) tukien saaja .
Kyllä sen ymmärtää jos on tuhansia hehtaareja samassa tilassa että silloin tarvitaan kunnon vehkeitä. Mutta joka saatanan pikku tilalla pitää olla ja sitten itkeä ja valittaa kun pitäs saada tukia lisää VOI HELVETIN HELVETIN HELVETTI ETTÄ OIS KIRVEELLÄ TÖITÄ TÄSSÄ MAASSA !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ KAIKKI MUUTKIN TURHAT JA JÄRJETTÖMÄT TUET LAKKAUTETAAN !

-Sosiaalituet minimin !!! niin pieneksi että työnteko kannattaa !!! pakolliset kulut minimiinruoka,liikkuminen,asuminen niiden hinta pitää saada alas ! jotta sosiaali tuet voidaan leikata ja että peini tuloisille ei tarvitse tukia maksaa ja että niiden ostovoima kasvaa.

-Yritys tuet lähes kaikki pois !!! Viron veromalli maahan niin niitä ei tarvita kuin muutamalle kriittisella alalle esim. (Laivaliikenteelle,järkevään Sähköntuotantoon )

NÄIN SAADAAN VALTION VELAT MAKSUUN JA JOKAINEN TIENAA OMAN JOKAPÄIVÄISEN LEIPÄNSÄ JOKA TUOTETAAN SUOMESSA NIIN PALJOMN ETTÄ OMAVARAISUUS SÄILYY.
EIKÄ MAAHAN TULE PAKOLAISIA SOSIAALI TURVALLA MAKAAMAAN !

JÄRKIHÄN TÄHÄN HOMMAAN PITÄÄ SAADA EIHÄN TÄSSÄ VOIDA ENÄÄN JATKAA KUIN SIAT PELLOSSA ELÄMISTÄ.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#24

JA MIKÄ TÄRKEINTÄ KAIKKI ULKOMAILLE RAHAN JAKO STOPPIIN HETI !!!

EI SAATANA UKRAINAA,KREIKKAAN ,TURKKIIN ,SOMALIAAN YM. ENÄÄN SENTTIÄKÄÄN !!!

Mitä vitun järkeä on sotia velaksi ja Tappaa ihmisiä Ukrainassa ja tuhota tämän maan talous ja turvallisuus muutaman politikon Brysselin paikan takia ????? Tämä siaras sota hulluus on saatu levetettyä koko kansaan sodan uhalla pelottelemalla ,joka on kyllä osittain todellinen kun politikot on Ryssille niin paljon suutansa soittaneet !!!
SUOMEN PITÄS ELÄÄ RAUHASSA HULLUN ISON NAAPURIN VIERESSÄ EIKÄ ALKAA SUUTANSA SILLE SOITTAAN , SE ON AIVAN TURHA EU JA NATON HAMEEN HELMAN ALTA TUOLLE HULLULLE MAALLE TURPAANSA AUKOA !
Se tulee kohta ja antaa selkään kun aikamme räkytämme !

ME OLEMME JO KYMMENILLÄ MILJARDEILLA TUHONNEET UKRAINAN TALOJA JA PALJON IHMISHENKIÄ OSA SIITÄ ON VALTION VELKAA JA OSA ON RYÖSTETTY KANSALAISILTA MM-
-Koronnousuna
-Polttoaineen ja sähkön hintana
-Ruuan hinnassa
-Yleisenä Lamana jne….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

MITÄ VITUN JÄRKEÄ TÄSSÄ PUUHASSA ON ?
Muuta kuin Että Marinille on näin tienattu jo Brysselin Miljoona virka ?????? mitä ???

VALTIO VELKAANTUU JA KANSA JA YRITYKSET KÖYHTYY……
KUN RAHA VIRTAA UKRAINAN SOTAAN JOKA ON HELVETIN KALLISTA PUUHAA !!!
JA SOSIAALI PUMMIT TULEE TÄNNE ELÄTIKSI !

Tämähän on aivan järjetöntä touhua !!!

MIKSI PERSUT EI VIHELLÄ PELIÄ POIKKI ????

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#23

No on sulla ongelmat, tuo kuulostaa enemmänkin sellaiselta kevätväsymykseltä. Kokeile ulkoilua, se auttaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#16

Jos huoltovarmuu menetetään , niin tullaan näkemään nälkää / vilua / kurjuutta ,hädän hetkellä !? Kuka ottaa siitä vastuun ??! Päätöksenteko ja määräysvalta , tulee säilyttää Suomen /suomalaisten Käsissä !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

No, tarkalleen ottaen naudat eivät ole edes ilmastoteko, ei liity ollenkaan ilmastoon. Mm. Intian 16 miljoonaa märehtivää pysyy pyhänä eläimenä, vailla huolta ilmastosta, mutta suomalainen maitokarja se vasta vihollinen on, vaikka lukumäärä on reilusti alle miljoona, ja syö täysin kiertävää hiili-pitoista nurmiheinää. Samoin maapallolla on laskematon määrä erilaista märehtivää, vaikka porot ja kamelit ym., nuo tekevät kaikki sitä samaa, kuin maamme maitokarja. Intian lehmät viedään vuorille, kun ikä tulee täyteen, elinkaarensa päässä, intialaiset saavat ilmastopäästönsä. Kannattaa muistaa, että tuo suomalaisenkin naudan syömä heinä sitoo hiiltä, kuten metaanin hiiliatomi on nurmiheinän rakenteessa, eli se on suhteessa metaaniin sitoutunut hiili on vastaavasti poistunut ilmakehästä suhteessa, ja vähän metaania tilalle, ilmastovaikutukset pysyvä tasapainossa. Nyt tärkein muistettava on kuitenkin metaanin vähäisyys ilmakehässä, vain noin 0,00017% ja suhteellisen nopea hajoaminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

Juuri näin, maakaasua pidetään mahtavana kivihiiltä parempana energiana, mutta mm. merenpohjan poraamiset ja muut kaivostoiminta tuottaa ylimääräistä metaania ilmakehään, päästöinä jopa 10%, eli siinä se oli kivihiilen ja maakaasun hyvyyserot, paitsi kivihiili ei päästele metaania ilmakehään. Mannerjalusta on porattu täyteen reikiä maakaasun etsinnässä eikä niitä ole saatu tai edes haluttu tukkia, eli kaikkialla pulputtelee putinit. Kivihiilen hiilidioksidille toisin on runsaasti käyttöä, mm. teolliset käytöt ja kasvihuonekäyttö, joka on pian elämän ehto ravinnon puutteeseen hyytyvän ihmiskunnan kohdalla. Kalja- ja virvoitusjuomateollisuus kerää ilmakehästä vähäisiä hiilidioksidivaroja, joka on poissa muulta kasvikunnalta, viljapelloilta, tuo on varastamista tulevilta sukupolvilta, kuin demarit tekevät velkaa rahaa on suunnitelmillaan. Ilmakehän hiilidioksidi on yhtä tarpeellista eläin- ja kasvikunnalle, kuin rautamalmi terästeollisuudelle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Täsmälleen näin, hiiliverot tulisi perustua hiilidioksidin kulutukseen, ja hiilestä luopumisesta saisi pisteitä. Eli, jos polttelen vaikka kilon kivihiiltä, saisin siitä veronpalautusta. Ja vaikka kasvihuoneissa kasvatetun kiinansalaatin lehtiin sitoutuneesta hiilestä tulisi maksaa hiilivero. Hiili on yksi arvokkaimmista aineksista maapallolla, jopa kultaa kalliimpaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihmiskunnan ymmärrys vajavainen
#17

Fossiilisten polttaminen on kasvattanut meille miljardeja kuutioita puuta hiilensä ansiosta, muinaiset hiilimetsät pitävät maapallon kasvillisuuden toiminnassa. Ilman lisähiiltä ilmakehän hiilidioksidi riittäisi vain pariksi kymmeneksi vuodeksi, jossa oleellista on vedenkierrossa katoavat hiilihydraatit katoavat valtamerien pohjiin sedimenteiksi jopa sadoiksi miljooniksi vuosiksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Juuri näin, ihmisen ravinnossaan saama rauta on pääasiassa kivihiilen sisältämän raudan ansiota. Tuo on osin maaperään kerääntynyttä rautaa, joka on aina jostain fossiilisen palamisesta peräisin, oli kyse tulivuoritoiminnasta tai kivihiilen poltosta. Maakaasu ei juurikaan sisällä rautaa, ja ydinvoimassa ei ole mitään hyödyllisiä ravinteita. Ydinvoima saattaakin olla ihmiskunnan loppu ravintomielessä. Meidän on ehdottomasti kierrätettävä mantereiden ravinteita, jotka muutoin joudutaan kaivamaan aikanaan valtamerien pohjien sedimenteistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Suomalainen ruoka on aika paskaa suoraan sanottuna !
Vaikka onhan se paljon parantunut Eu: menon jälkeen .
Kyllä Beruskooni oli oikessa kun Suomessa kävi !

Menkääpä Italiaan tai Espanjaan tai Ranskaan syökää ravintolassa tai käykää kaupassa niin huomaatte eron laadussa !

Onhan Suomessa jotain huippu tuotteita joita ei maailmalta löydy
esim. Tuoreet Vaasan ruispalat ! Rasvaton Piimä !Mämmi ! mutta siihenpä ne loppuu ..kaikki muu on Euroopassa parempaa.
Esim. Jauheliha tai lihat ja makkarat yleensäkkin ,hedelmät ja vihannekset ja Leipä Kalat,Viinit siis kaikki ! 1 Eurolla saat hyvää viiniä pullon Suomesta pitää alkoon mennä jonottaan että saa paskaa 10,- eurolla pullon järjetöntä !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Esim. sellainen kulttuuri ero Suomessa Eurooppaan !

Euroopassa ei syödä eikä myydä eilisiä leipiä !
Suomessa kaupassa uudet tuoreet leivät piilotetaan hyllyn alle ja yritetään vanhentuneet ensin myydä !!!!!

Toinen on Jauhelihassa Suomessa jauhetaan siihen kaikki sitkut ja paskat mitä yli jää….hyi helvetti..
Euroopassa se jauhetaan yleensä parhaista paisti lihoista ! Tästä syystä jauhelihan hinnassa ei juurikaan eroa ole ,mutta laadussa on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Suomessa on esim. Grilli nakki kopit kuolleet sukupuuttoon…
Syy on yksinkertainen paska sitku pihvejä myytiin hampurilaisten väliin niin eihän niitä kukaan osta.
Tekisivät kunnon raakaaineesta pihvit kuten Euroopassa tai pika ruoka ketjuissa on niin oisivat vieläkin pystyssä.
Ja makkarat joita niissä myytiin on halvinta paska laatua hyi helvetti paskakin haisee niin pahalle jos niitä syö..hyh hyh…

Tämmöistä pelia meillä Suomessa ja sitten kuhutaan että meillä on hyvää ja puhdasta ruokaa…

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Kun menet kauppaan, niin pyydä sitä parempaa jauhelihaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kiitollinen ruuasta
#9

Pashaa ruokaa?? Ei meillä. Kun tekee itse niin saa niin hyvää kuin osaa tehdä. Ja resepteistä ei ole puutetta. Esim. itse tehty perunarieska on niin hyvää, että meinaa huveta koko rieskaläjä kerralla. Nam.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Snellmannin kunnon nakki, maista!!!
Iloinen
#4

Ei ole tuottajan vika! Kepu on ajanut alkuperäisten kannattajiensa kannattavuuden siihen malliin, että mallikelpoisinkin tilalta lähtevä tuote on mahdotonta tunnistaa samaksi. Lisäksi tilalle jää vähiten ”osinkoja”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Snellman on tuplannut hintansa, kun maakaasusta tuli pulaa. Varmaankin nuo tuotteet on tehty maakaasusta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Juuri näin, Snellmaniin ei ole enää varaa, on otettava mitä rahalla saa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Sota ja korona ne aiheutti hintojen nousut, ei valmistaja, joka on tehnyt tietysti tappiolla kaikki tähänkin mennessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#19

Ne, joilla hinnat ovat säilyneet, pakkaus on sama, mutta nuo ovat ottaneet sisällöstä siivuja pois. Yhdenlaista huijausta tuokin, vaikka kyllähän kuluttaja näkee avatessaan paketin, muutamia siivuja, ja eurojen hinta, ottaa päähän. Toista kertaa ei noita paketteja oteta edes punaisilla tarroilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000