Perussuomalaiset

Saara Lång

Arpa on heitetty

EU-vaalit on käyty ja katseet kääntyneet tulevaan. Näinä päivinä ovat monet meistä persuista ilmoittautuneet jäsenäänestykseen eduskuntavaaliehdokkuudesta, niin minäkin.

Ehdokasehdokkaan olisi tietysti edullista kirjoittaa joku blogikirjoitus väärinkäytöksistä tai muusta epäkohdasta, joka kolahtaisi mahdollisimman suurelle yleisölle. Pakkoruotsi, kyläkoulujen lakkauttaminen, suvivirsi…

Jotenkin tuon tapainen tekstinpätkä ei nyt vaan millään nappaa.

Enemminkin, juuri nyt minua askarruttaa koko Perussuomalaiset rp:n kohtalo. Tuleeko meistä ”yksi suurista”? Onko meillä asiaa hallituspuolueeksi?

Puolue on käännekohdassa ja suunta olisi otettava heti kun ehdokkaat on valittu ja kampanjointi alkaa. Vielä parempi, jos ehdokkaiden valinnassa voitaisiin käyttää jonkinlaisena kriteerinä sitä, kuka ja ketkä ovat valmiita panemaan itsensä likoon sen edestä, että Suomi jatkossakin luetaan jonkinasteiseksi hyvinvointivaltioksi. Ketkä ovat valmiita vaihtamaan roolia ja istumaan hallituspuolueessa opposition räksytyksen sijasta, jos sallitaan kärkevä kielikuva.
Maailma on muuttunut ja Suomen tilanne sen myötä. Neuvostoliiton kainalossa ei ole enää hyvä olla ja EU:n ja meidän omat sääntömme ja periaatteemme eivät monessa asiassa tällä hetkellä kohtaa. Sisäpolitiikkamme on rakennettu ajatellen yksinomaan Suomen kansalaisia, mutta osana EU:ta yhteisvastuumme ulottuukin yllättäen kaikkiin EU-kansalaisiin.

Ensisijainen tehtävä uudelle hallitukselle olisi tarttua sote -ratkaisuun ja uskaltaa uudistaa ei vain se rakenne, miten palvelut tullaan jakamaan, vaan myös perin pohjin ne periaatteet, miten ja kenelle hyvinvointia jaetaan. Puheet kansalaispalkasta on unohdettava, samoin avustusten asumisperusteisuus. Ja mikä tärkeintä, sosiaaliturvaa on uudistettava niin, että työlle annetaan sille kuuluva arvo.

Tämä kaikki kuulostaa kovalta, kovalta ihmisiä kohtaan ja toisaalta kovalta, jopa mahdottomalta urakalta. Mutta minä uskon, että jos jostakin porukasta, niin se on meistä perussuomalaisista, joista löytyvät ne toiveikkaat sinisilmäiset idealistit, joille tämän työn aloittaminen (ja loppuun saattaminen?) on edes teoriassa mahdollista. ”Ei siitä mitään kuitenkaan tule, turha yrittääkään, näin on pärjätty tähänkin asti, annetaan viisaampien päättää…” ei kerta kaikkiaan meille kelpaa. Nyt tarvitaan rohkeutta, sisukkuutta ja sinnikkyyttä ja sitä meiltä löytyy.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Utelias
#1

Millainen sote-rakenneratkaisu on mielestäsi oikea? Kenelle palvelut kohdentuisi, kuka jäisi ilman? Mitä tarkoittaa sosiaaliturva, jossa työlle annetaan sille kuuluva arvo?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saara Lång rikoskemisti, kaupunginvaltuutettu
#4

Utelias: mielestäni nykyinen lähtökohta sote -rakenneratkaisulle, perustuen viiteen erva-alueeseen, on hyvä. Palvelujen tulisi kohdentua ensisijaisesti heille, jotka osallistuvat tämän yhteiskunnan rakentamiseen, ei terveysturisteille eikä muille vapaamatkustajille. Sosiaaliturvan tulisi kannustaa työn tekemiseen – mm. työnhakijalle tulisi olla kannattavampaa ottaa osa-aikaista työtä kuin olla ottamatta ja nostaa korvauksia. Sama juttu verotuksessa – nykyisin esim. kahta osa-aikaista työtä tekevä on huonommassa asemassa kuin yhtä päätyötä tekevä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kapteeni
#2

Asumisperusteinen korkea sosiaaliturva on omiaan tuottamaan lieve-ilmiöitä, mutta mitä tilalle?

Kansalaisuuspohjaisuus? Matalampi sosiaaliturva? Matalampi asumistuki, Suomessahan riittää tyhjiä omakotitaloja?

Mielestäni sosiaaliturvan pitäisi ennen kaikkea olla tuloloukuton, ja tämä vaatii laskutaitoa ja asiantuntemusta sekä rohkeutta päätöksiin, jotka muuttavat tulonjakoa.

Opiskelijoiden tulorajat esimerkiksi pitäisi poistaa tavalla tai toisella. Tuen pitäisi olla vakiosumma tutkintoon jaettuna esim. seitsemälle vuodelle. Ei haittaa, jos opiskelija tekee töitä. Ei haittaa, jos opiskelija droppaa. Monet yritysjohtajatkin ovat korkeakoulupudokkaita. Se haittaa, jos töitä ei voi tehdä, koska on tuloloukku.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Utelias
#3

Asumisperusteista sosiaaliturvaahan ei Eu:ssa ole, vaan työperusteinen. Kannatatko siis mieluummin sitä?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Saara Lång rikoskemisti, kaupunginvaltuutettu
#5

EU:n kansalaisille EU:n sosiaaliturva (työperusteinen) ja Suomen kansalaisille Suomen sosiaaliturva!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000