EU-vaalit on käyty ja katseet kääntyneet tulevaan. Näinä päivinä ovat monet meistä persuista ilmoittautuneet jäsenäänestykseen eduskuntavaaliehdokkuudesta, niin minäkin.

Ehdokasehdokkaan olisi tietysti edullista kirjoittaa joku blogikirjoitus väärinkäytöksistä tai muusta epäkohdasta, joka kolahtaisi mahdollisimman suurelle yleisölle. Pakkoruotsi, kyläkoulujen lakkauttaminen, suvivirsi…

Jotenkin tuon tapainen tekstinpätkä ei nyt vaan millään nappaa.

Enemminkin, juuri nyt minua askarruttaa koko Perussuomalaiset rp:n kohtalo. Tuleeko meistä ”yksi suurista”? Onko meillä asiaa hallituspuolueeksi?

Puolue on käännekohdassa ja suunta olisi otettava heti kun ehdokkaat on valittu ja kampanjointi alkaa. Vielä parempi, jos ehdokkaiden valinnassa voitaisiin käyttää jonkinlaisena kriteerinä sitä, kuka ja ketkä ovat valmiita panemaan itsensä likoon sen edestä, että Suomi jatkossakin luetaan jonkinasteiseksi hyvinvointivaltioksi. Ketkä ovat valmiita vaihtamaan roolia ja istumaan hallituspuolueessa opposition räksytyksen sijasta, jos sallitaan kärkevä kielikuva.
Maailma on muuttunut ja Suomen tilanne sen myötä. Neuvostoliiton kainalossa ei ole enää hyvä olla ja EU:n ja meidän omat sääntömme ja periaatteemme eivät monessa asiassa tällä hetkellä kohtaa. Sisäpolitiikkamme on rakennettu ajatellen yksinomaan Suomen kansalaisia, mutta osana EU:ta yhteisvastuumme ulottuukin yllättäen kaikkiin EU-kansalaisiin.

Ensisijainen tehtävä uudelle hallitukselle olisi tarttua sote -ratkaisuun ja uskaltaa uudistaa ei vain se rakenne, miten palvelut tullaan jakamaan, vaan myös perin pohjin ne periaatteet, miten ja kenelle hyvinvointia jaetaan. Puheet kansalaispalkasta on unohdettava, samoin avustusten asumisperusteisuus. Ja mikä tärkeintä, sosiaaliturvaa on uudistettava niin, että työlle annetaan sille kuuluva arvo.

Tämä kaikki kuulostaa kovalta, kovalta ihmisiä kohtaan ja toisaalta kovalta, jopa mahdottomalta urakalta. Mutta minä uskon, että jos jostakin porukasta, niin se on meistä perussuomalaisista, joista löytyvät ne toiveikkaat sinisilmäiset idealistit, joille tämän työn aloittaminen (ja loppuun saattaminen?) on edes teoriassa mahdollista. ”Ei siitä mitään kuitenkaan tule, turha yrittääkään, näin on pärjätty tähänkin asti, annetaan viisaampien päättää…” ei kerta kaikkiaan meille kelpaa. Nyt tarvitaan rohkeutta, sisukkuutta ja sinnikkyyttä ja sitä meiltä löytyy.