Perussuomalaiset

Saana Kokko

Tuhat päivää lappeenrantalaisena

Luku tuhat koostuu vain neljästä numerosta mutta sen sisään mahtuu vaikka mitä. Muutin Espoosta Lappeenrantaan elokuussa 2019, tuhat päivää sitten.

Tähän tuhanteen päivään on sisältynyt mm. kihlaus, avioliitto, uusia mielenkiintoisia luottamustehtäviä ja tuttavuuksia sekä ystävyyksiä. Mannerilmastoon kuuluvia helteitä ja pakkasia joiden vertaisia ei etelärannikolla usein koeta. Koko elämänsä kerrostalossa asuneelle myös omakotitaloasuminen oli alkuun uutta. Kaikkeen kuitenkin tottuu.

Lappeenrannasta löytyy kaikki se, mitä ihmisen voisi kuvitella jäädä kaipaamaan jättäessään pääkaupunkiseudun taakseen. En koe menettäneeni mitään, sen sijaan koen saaneeni ympärilleni lisää tilaa hengittää. Olen oppinut Vetyn ja Atomin eron ja ilokseni totean myös asuvani Suomen kahvipääkaupungissa. Lappeenrannan tunsin ennen tänne muuttoa oikeastaan vain Laila Hietamiehen (Hirvisaari) Lappeenranta-sarjasta Lehmusten kaupunkina, ja sehän se mitä suurimmassa määrin onkin.

Mikään ei tietenkään ole täydellistä, ei Lappeenrantakaan. Täällä on paljon kehitettävää ja käyttämätöntä potentiaalia keskustan toimivuudesta koulutusvientiin saakka. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että täällä asuu idearikasta väkeä ja asioita saadaan aikaan, kunhan tahtotila on kohdillaan. Siksi olenkin erittäin mielissäni siitä, että olen päässyt mukaan myös kaupungin päätöksentekoon. Yhdessä saadaan aikaan enemmän!

Etelärannikolla silmien edessä oli Suomenlahti, täällä Saimaa. Koko ikänsä veden äärellä asuneena oli helpotus tietää pääsevänsä asumaan Saimaan äärelle – kun kerran järven luo muutetaan asumaan niin muutetaan sitten saman tien Suomen suurimman järven äärelle, miksi tyytyä pienempään? Saimaamme on suuri ja kaunis, sitä täytyy suojella ja sen ainutlaatuisuus tiedostaa.

Tuhat päivää ovat opettaneet minulle paljon Lappeenrannan ja koko Etelä-Karjalan kauneudesta, mahdollisuuksista ja ainutlaatuisuudesta. Karjalasta todellakin kajahtaa!

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Voittaahan Lappeenranta aina , pääkaupungiseudun , asumuskuntana !?!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Hei
Hanki nopeita ja luotettavia lainoja alhaisella 2% korolla. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä minuun osoitteeseen heikinoja@hotmail.com niin kerron lisää.
sydämellisesti

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Lappeenrannasta laivaan nousi pitkä, tumma ja komea mies… vai miten se kuuluisa laulu nyt menikään.

Saimaan ranta, laivaliikenne ja vanha varuskuntakaupunki. Siinä kai pääasiat, joista Lappeenranta muistetaan ja tiedetään.

Mitkä ovat tämän päivän tärkeimmät asiat Lappeenrannassa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000