Perussuomalaiset

Iiro Silvander

Keravan vaakuna voimallisemmin käyttöön

Viime vuosien aikana on Suomen eri kaupungeissa ja kunnissa ollut erityisesti vallalla suuntaus, jossa kaupunkien vaakunat on korvattu esimerkiksi kaupunkien esitteissä moninaisilla muilla tunnuksilla. Valitettavasti kotikaupunkimme Kerava ei tee tästä poikkeusta. Myös täällä meillä kaupungin vaakunan käyttö on heikentynyt parin viime vaalikauden aikana oleellisesti. Nämä muutokset kertovat omaa karua kieltä siitä, että nykyään kaupungit eivät enää välttämättä hirveästi arvosta omaa kunniakasta historiaansa. Keravahan on kautta-aikain ollut tunnettu omasta puusepänteollisuudestaan, josta myös kaupunkimme vaakuna kertoo.

Toisaalta tiedossamme on myös se, että Keravan kaupunki on käyttänyt vaakunatunnusta, kun kyse on ollut erilaisista juhlallisuuksista tai Itsenäisyyspäivän vastaanotosta. Se, että vaakuna otettaisiin voimallisemmin käyttöön ja nostettaisiin sille kuuluvaan arvoonsa ei mielestäni syö mitenkään vaakunan arvoa. Pikemminkin päinvastoin.

Kolmanneksi, jotta kaupungin oma kunniakas historia tulisi paremmin sekä kunnioitetuksi että kaupunkilaisten tietoisuuteen rivakasti ja jotta uudet kaupunkilaiset tuntisivat olonsa tervetulleeksi ”Pieneen suureen kaupunkiin” olisikin hyvä, että Kerava ottaisi vaakunansa voimallisemmin käyttöönsä.

Lisäksi olisi hyvä, jos kaupunki ottaisi nykyistä paremmin huomioon myös uudet veronmaksaja-asukkaansa muistamalla heitä esimerkiksi kaupunginjohtajan tervehdyksellä, jossa on mukana ”makupala” Keravan historiaa sekä ilmaisliput joko upouuteen uimahalliin tai vastavuoroisesti Taidemuseo Sinkkaan.

Lopuksi totean, molempiin aihepiireihin liittyen, että jotkut kunnat ja maakunnat markkinoivat itseään suurella rahalla näkyvästi saadakseen uusia asukkaita. Keravan kaupungin ei tarvitse tähän ryhtyä oivallisen maantieteellisen sijaintimme takia.

Kirjoittaja on keravalainen kaupunginvaltuutettu ps.

Osallistu keskusteluun!


2 kommenttia
Lasse Hietanen
Iloinen
#1

HEI. KIITOS IIROKIN. SINÄ OLET ❤️ NIIN LAPSENOMAISEN LUOTTAVAINEN KERRONNASSASI. EN SANO TÄTÄ MITENKÄÄN VÄHÄTELLEN, VAAN IHAILLEN: LAPSETHAN OVAT, LUOTTAVAISIA, REHELLISIÄ, JA IHANAN AITOJA, MUTTA SE VAAN KUN TÄÄLLÄ SUOMESSAKIN ON ❤️ NIIN SAIRAITA IHMISIÄ, KETKÄTARVITSISIVAT PIKINMITEN JEESUSLÄÄKÄRIN HOITOA:MAANKAMARALLA RIEHUU EPDEMIA, IHMISISSÄ MIKÄ VIE KANSALLISTUNNUKSET POIS, VARSINKIN, JOS KUVA-AIHEPPIIRI LIITTYY JOTENKIN, JEESUKSEEN KRISTUKSEEN. NIINKUIN NE NAPPASIVAT, LAURA HUHTASAARELTAKIN, BRYSSELISSÄ, SUOMIPIENOISLIPUN POIS. TÄÄLLÄ ON ❤️ SAIRAS PIRUHENKI IRTI, JA JEESUSTA HÄN YRITTÄÄPITÄÄ, ETTÄ OLISI HÄNELLE, VAIN HALVEKSITTU, VÄHÄARVOINEN RENKI. KIITOS. SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Iloinen
#2

Iironkin , esitys on ihan hyvä , omat vaakunat käyttöön !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000