Perussuomalaisten ympärillä käytävässä keskustelussa yhtenä kestoaiheena on perussuomalaisten hallituskelpoisuus. Aihe on taas pinnalla ja mm. perussuomalaisten kansanedustaja Jani Mäkelä bloggasi aiheesta.

Itse olen ollut vuosia mukana perussuomalaisten toiminnassa mukana ja seurannut myös ahkerasti kansainvälistä politiikkaa ja kansallismielisten populistien nousua muualla. Tämän perusteella ajattelin kirjoittaa aiheesta itse.

Esimerkkejä maailmalta

Vaikka jokaisen maan poliittinen ympäristö on ainutlaatuinen, niin silti moni kansallismielinen liike on noussut merkittävästi viimeisen kymmenen vuoden aikana eri puolilla länsimaita. Nämä tapaukset tarjoavat perussuomalaisille esimerkkejä, mikä voi toimia ja mikä johtaa epäonnistumiseen.

Nostan tässä muutaman esimerkin ja aloitan Italiasta, jossa Matteo Salvinin Pohjoisen Liitto on noussut gallupeissa maan suurimmaksi puolueeksi ja menestynyt hyvin muutamissa aluevaaleissa. Liiton nousu alkoi 2018 parlamenttivaaleissa, joiden kautta Liitto pääsi hallitukseen. Salvinista tuli sisäministeri, joka laittoi stopin Välimeren meritaksitoiminnalle ja elintasosiirtolaisuudelle, mikä nosti Liiton kannatuksen yli 30 % gallupeissa. 

Vaikka Salvini reilu vuoden jälkeen ajautui ulos hallituksesta, niin korkea kannatus gallupeissa on pysynyt. Salvinin esimerkki opettaa, että mikäli kansallismielinen toteuttaa tiukkaa maahanmuuttopolitiikkaa, jonka vaikutukset näkyvät, hänen on jopa mahdollista nostaa kannatusta.

Puolassa ja Unkarissa maiden kansallismieliset ja konservatiiviset puolueet ovat toistaiseksi vakiinnuttaneet hallitusvaltansa. Nämä maat ovat EU:n sisällä nousseet vastustamaan EU-eliitin monikulttuurisuuspolitiikkaa ja luovat Euroopalle vaihtoehtoista tulevaisuutta, joka ei perustu maahanmuuttoon kehitysmaista, vaan oman kansan syntyvyyden nostamiseen.

Virossa perussuomalaisten sisarpuolue Viron kansalliskonservatiivinen kansanpuolue EKRE on ollut viime kevään vaaleista lähtien hallitusvastuussa. EKRE on onnistunut pitämään kannatuksen samalla tasolla kuin vaaleissa vajaassa 20 % ja saamaan omia tavoitteitaan läpi hallituksessa. Viro ei ole osallistumassa Välimeren elintasosiirtolaisten vastaanottamiseen ja Viron hallitus on ajamassa läpi Viron kansallista omaleimaisuutta ja perinteisiä arvoja korostavaa opetussuunnitelmaa.

Minusta yllämainitut esimerkit opettavat, että kansallismieliset voivat menestyä hallitusvastuussa, jos saavat hallituksessa ajettua omaa linjaansa.

Jos taas tahdotaan löytää hallitusvastuussa epäonnistunut puolue, niin riittää kun katsotaan taaksepäin Timo Soinin johtamiin perussuomalaisiin. Soinin strategia oli saada perussuomalaiset hallitukseen hinnalla millä hyvänsä. Soini saikin perussuomalaiset Juha Sipilän hallitukseen, kun lupasi Sipilälle perussuomalaisten toimivan porvareiden apupuolueena ja tyytyvänsä vähäisiin liennytyksiin maahanmuutto- ja EU-politiikassa. Kuten hyvin tiedämme, perussuomalaisten kannatus puolittui ja Soini lakeijoineen pakeni perustaen oman puolueen hävittyään puoluekokousvaalit 2017. Tämän uuden vaihtoehdon saldona oli nolla paikkaa 2019 eduskuntavaaleissa.

Tavoitteena on muutos kansallismielisempään suuntaan.

Suomessa valtaa käytetään ensisijaisesti hallituksessa, joten perussuomalaisten on tavoiteltava hallitukseen menoa. Koska perussuomalaiset on 2010-luvun vaaleissa ollut kerran kolmanneksi suurin puolue ja kaksi kertaa toisiksi suurin puolue, niin realistinen tavoite on myös suurimman puolueen ja pääministeripuolueen asema, vaikka tämä voidaan saavuttaa vain kovan työn kautta.

Suurin ongelma on tässä muiden puolueiden karsas suhtautuminen perussuomalaisiin ja perussuomalaisten ajamaan kansallismieliseen politiikkaan. Muut puolueet ovat hyvin EU-myönteisiä ja näkevät maahanmuuton vaan rikkautena Suomelle. 

Miten perussuomalaiset voisivat sitten päästä hallitukseen? Saamalla tarvittavan hyvän vaalituloksen. Suurin osa suomalaisista ei halua Suomea osaksi EU:n liittovaltiota tai muuttaa Suomea monietniseksi brasiliaksi. Suurin osa suomalaisista ei siis ole vihervasemmistolaisia.

Käytännössä hallituksemuodostamisen osalta perussuomalaisissa on neuvotteluvaraa, jos pidämme pään kylmänä. Esimerkiksi jos kokoomus haluaa myös jatkossa eristää perussuomalaiset hallitusvastuusta tai suostuu yhteistyöhön vain, jos perussuomalaiset on valmis apupuolueen asemaan, niin perussuomalaisilla on varaa sanoa kokoomukselle ”Ei kiitos”, jolloin nykyisessä puoluepoliittisessa ympäristössä kokoomuksen itsensä olisi hallitukseen pääsyn takia muodostettava hallitus demarien ja vihreiden kanssa. Tästä kokoomuksen kannattajat erityisesti Kehä III:n ulkopuolella eivät olisi onnellisia ja perussuomalaisilla olisi mahdollisuus saada nämä äänestäjät perussuomalaisten riveihin.

Oppositiossa ei kannata olla ikuisesti, mutta siellä on mahdollisuus nostaa omaa poliittista linjaa esille julkiseen keskusteluun ja siirtää keskustelun painoa haluamaansa suuntaan. Siksi perussuomalaisilla ei ole mitään pakkoa mennä hallitukseen, jos sinne ei päästä toteuttamaan omaa politiikkaa ja siirtämään Suomen kehitystä kansallismielisempään suuntaan.