Perussuomalaiset

Harri Vuorenpää

Yhteinen hiili

Tällä hetkellä elämme kutakuinkin sitä aikaa, kun eduskuntavaalien listoja aletaan piireissä lyömään kiinni eli ts. kaikki ehdokkaat listalle on valittu. Niin kuin aina valintatilanteissa on tämä aika joillekin juhlan paikka ja joillekin pettymyksen.

Eduskuntavaaleihin ei pääse ehdolle kaikki jotka sinne haluavat. Näin ollen piirit joutuvat tekemään valinnat sen mukaan mitenkä parhaaksi katsovat. On hyvä muistaa, että piirien vastuulla on valita sellaiset ehdokkaat, jotka tuovat maksimaalisen määrän ääniä listalle. Tämä ei ole suinkaan aina helppo tehtävä.

Voittavaan joukkueeseen ei valita kentälle 11 parasta maalintekijää. Sillä ei pärjää. Se millä pärjää, on mahdollisimman monipuolinen joukkue. Äänestäjiä on monenlaista mikä tarkoittaa, että ehdokkaita on oltava myös monenlaista. Kahta täysin saman profiilin ehdokasta ei kannata valita, koska he ”syövät” toistensa äänet.

Listan saama äänimäärä on siis se luku mikä pitää saada mahdollisimman isoksi, koska se määrää Perussuomalaisten kansanedustajien lukumäärän.

Kaikkia niitä pettyneitä, jotka eivät tulleet valituksi ehdolle, tarvitaan myös! Ehdokkaana oleminen on kovaa työtä ja kaikki apu on tarpeen. Jokainen meistä voi olla vaikuttamassa puolueen vaalimenestykseen!

Spekulointi ehdokasvalinnoista on ymmärrettävää, mutta hedelmätöntä. Jos Perussuomalaiset ei saa vahvaa tulosta seuraavissa vaaleissa on todellisena pelkona, että nykyinen vihervasemmiston ajama politiikka saa jatkoa toiset neljä vuotta. Ja siitä tulisi rumaa jälkeä.

Muistetaan kaikki, että yhteen hiileen puhaltaminen on ainoa tapa millä voimme menestyä ja saada isänmaamme asiat takaisin raiteilleen!

Osallistu keskusteluun!


41 kommenttia
Nimetön
#1

Vihreät vihaavat hiiltä, eli ne ei koskaan puhalla yhteen hiileen, mutta tuulivoimalaan kaiketi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Meidän jokaisen kuuluisi rakastaa hiiltä, kuten vetyäkin. Nuo ovat elämän perusta ja vanhempia, kuin maailman kaikkeuden näkyvä materia, koska ensin oli atomi, ja vasta sen jälkeen tähdet jne. Vihreätkin muodostuvat näistä miljardeja vuosia vanhoista atomeista, olkoonkin välillä olleet fossiileissa sitoutuneena. Vihaavatko vihreät hiiliatomia, joka on syyttömästi sitoutunut viherpiiperöiden kehoon, ja pitää koossa näitä apinanleipäpuun kasvatteja?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Vain lapsenuskoiset odottaa, että vihreät puhaltaa samaan hiileen missään normaali asiassa, hyperviherkommunistien tavoite on kaataa demokraattiset talousjärjestelmät.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

Vihreäsiirtymä hivelee monia puolueitam, kuten kokoomus. Sieltä löytyy runsaasti luottamusta ihmisen aiheuttamaan ilmastomuutokseen, jossa usko tuohon on yhtä vahvaa, kuin on ilmastonmuutospropagandakin, vaikka se olisi täyttä paskaa. Ihmisen aiheuttamaa ilmastonmuutosta ei todellakaan ole edes vielä kukaan pystynyt osoittamaan, on vain keskisormitasolla vakuuttelua, joka viitaa mieluummin ihmisvihaan ja tappohalukkuuteen, kuin rehelliseen analyyttiseen keskusteluun ilmastonmuutoksesta, joka totta kai on syytäkin olla keskustelupöydissä. Kun ilmasto muuttuu, vaikkakin tällä hetkellä kylmenee, tuohon on varauduttava, etenkin keskittymällä sellaisiin energiamuotoihin, jotka riittävät pitkälle tulevaisuuteen, kuten on maapallon puhtain energia, eli kivihiili. Kivihiilen jalostusta on tiivistettävä, jossa jalosteet ovat nopeasti käytettävissä vaikka autoissa, ja hiilidioksidi voidaan käyttää kasvihuonetoiminassa, kun peltoviljely käy mahdottomaksi ilmaston kylmenemisen johdosta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kivihiiltä padan alle, kuin olisi jo
#19

Sana hiili herättää ja nostaa monissa jopa karvat pystyyn, mutta historian saatossa samat miljardeja vuosia vanhat hiiliatomit ovat kiertäneet monissa eliöissä ja kasveissa, kuten vesikin. Ilman hiiliatomia meitä ei olisi, elämä ei olisi edes alkanut, ja silti se on kirosana. Hiili, vety, happi ja rautakin ovat elämän ehto, kierrätettäviä aineksia, ja jos ihmisen tarkoitus oli muka täyttää maa, tuo ei tietenkään pidä paikkaansa, tehtävä kun on kierrättää näitä elämälle välttämättömiä aineksia, jotka muutoin faasioituvat ja kertyvät maankuoreen hyödyttömiksi maannoksiksi. Kivihiilen käyttö energiaksi on elämän ehto, ei vain ihmisen kannalta, vaan koko ekosysteemin kannalta, jossa kasvikunnan olemassa olo on se se ehdoton alkutuotanto yhteistyössä auringon kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#21

Viherkommunistihallitus kusettaa väestöä, energiasta maksetaan haamuhintoja. Toisaalta energiapulaa kohennetaan kuin kustaan makkaranpaistonuotioon. Hallitus tulee kaataa väittömästi, maksoi mitä maksoi, vaalit on sama, milloin ne järjestetään. Koettakaa perkele tehdä jotain, sen sijaan että poliitikot maleksii kuin paskasontiaiset isolla palkalla jouten päiten. Alkaa todella vituttamaan tämä suomalsinen poliittinen sonta. Onko täällä todellakin perustettava oikeita puolueita nostamaan suomijuna takaisin raiteilleen, ei nämä nykyiset puolueet pysty muuhun kuin valtion velan kasvattamiseen ja kusettamaan ilmastonmuutoksella kunnollista Suomen kansaa?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#22

Se on varmaan luotava uusia puolueita, ja kaadettava koko eduskunta, on se niin nössö, jouten päiväinen kokous, joka ei pysty mihinkään. Mitä tehdään eduskunnalla, jonka kohtalo on aina olla oppositiossa, kun hallitus kootaan aina enemmistöksi, vaikka pettäjä kepu nyt poikkeuksellisesti omassa vaalikampanjassaan uskalti poiketa käytännöstä? Turhaan ne sinne eduskuntaan menee pitämään mitää puheita, kun hallitus tekee mitä haluaa joka tapauksessa, kunhan poliittisista kaupoista sovitaan aina punahuulien kesken. Kommunsitihallitus oli viimeinen niitti maamme talouden kaatumisen kannalta, ja kokoomuksessakin on niitä, jotka eivät ymmärrä ilmastonmuuoksesta mitään, niin silti ovat kuin liima ja perse vihreiden linjoilla. Kokoomus presidentti antaa kommunistipääministerille korkeimpia kunniamerkkejä, jossa ansiot lienee, kampaamon, puuterin ja huulipunan käytöstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreät idiootit joutavat vankilaan.
#24

Juuri näin, hiilivoimasta ei olisi pitänyt luopua, ennen kuin on korvaavaa energiaa, ja tämä on perkele juuri ja täsmälleen näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#28

Kivihiileen joudutaan palaamaan joka tapauksessa, jos ei muuta kestävää energiamuotoa keksitä. Kivihiili sisältää hiiltä, vetyä ja happea noin pääasiassa. Ennen kaikkea on ymmärrettävä, että maapallon hapentuotto vähenee jatkuvasti saman aikaisesti, kun kasvikunnalta viedään elintilaa, ja meriä myrkytetään. Kivihiili takaa, että kasvikunta tulee toimeen, ja lisäksi kuluttaa vain vähän ilmakehän happea, optimi tilanne ihmiskunnan kannalta. Ihmisen tuottama hiilidioksidi ei riitä merien lannoitukseen, jossa hiili riittää vain noin 1,5 tunniksi vuodessa, jokaisen on asia vihdoin tajuttava (valoisuusvyöhykkeellä, n. 3 grammaa/kuutiometri). Aasien on turha alkaa väittämään vastaan, valtamerissä on monta kuutiometriä vettä, jokainen voi mennä mittaamaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmasto ei ainakaan lämpene
#34

Kommunistit vaatimalla vaativat, että ilmaston lämpenemisen takia hiilivoimasta tulee luopua. Tilanne on kuitenkin kaikkea muuta kuin lämpeneminen. Pohjoinen pallonpuoliskon on menossa kohden jääkautta, josta tällä hetkellä on jo selkeät oireet. Kyse on hitaasta maapallon asennon muutoksesta ja aurinkotuulen heikkenemisestä, joka on tällä hetkellä tapahunut tosiasia. Matalapaineet pohjoisella Atlantilla ovat rauhoittuneet, ja ovat lähinnä merivirran alueella, eikä nuo heikot matalat pysty sekoittamaan plaanetaaarista ilmakehän kiertoa, jossa polaarikierto on vakauttanut euraasian alueelle mannermaisen eli luontaisen ilmaston, samaan tapaan, kuin on myös Pohjois-Amerikan mantereella. Miljoonien neliökilometrien laajuinen korkeapainealue pitää heikot atlanttiset matalat kurissa, ja koko pohjoinen euraasian manner joutuu alistumaan varsin arktisiin olosuhteisiin, eli talvet tulevat olemaan, ilman auringon toiminnan kiihtymistä, lumisia ja kylmiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#35

Juuri näin, pohjoinen pallonpuolisko on menossa vauhdilla pienen säteilykulman ja täydellisen kaamoksen aikaan, joka takaa pitkät kylmät talvet. Tämä takaa, että maapallon väkiluku lähtee ainakin jossain vaiheessa alenemaan, jos ei muuten, niin ainakin ravinnon puutteet takia. Kun pitkät kesät eteläisellä pallonpuoliskolla jatkuvat jopa tuhansia vuosia aikanaan, ollaan vetisemmällä pallopuoliskolla, jossa viljelyä pitäisi harrastaa merellä, tuo maailma on täysin erilainen ja futuristinen, ja vaikea kuvitella, mitä haasteita aikansa tuo mukanaan. Samaan aikaan, kun pohjoisnavalla, mantereilla mannerjäätiköt kasvavat, Etelämanner ennättää menettää pitkien kesiensä ansiosta jääkuorensa, saamansa säteilykulman ansiosta jopa australialaiset lämpimät hiekkarannat ja järviä, alue tulee olemaan yksi maapallon elinvoimaisimmista kulttuurikeskuksista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Terv. Osmo ja Juhana
#36

Paskakuskit ammattiryhmänä on palaamassa takaisin, kun viherkommnistit päättivät, että sähköstä on päästävä eroon. Ennen hyvään vanhaan aikaan paskat kerättiin jopa hienostokaupungin osista astioissa paskakulkuneuvoihin, ja junalla paskat pois kaupungista. Tuuli- ja aurinkovoimalla talvipakkasilla paska ei liiku itsestään mihinkään, se on kaadettava sataman alueelle, josta traktorit puskevat sen mereen, tai vietävä pois silmistä muilla konsteilla. Vihreät nauttivat varmaankin tuosta luonnonläjäilmiöstä, tuoksut kaupungissa on oltava maalaismainen, jotta kiertotaloudesta olisi jotain iloa, ja kun lisäksi jäteastiat kielletään, niin ei tule jätettä, joka on täysin vihreiden tavoitteiden mukainen. Vihreiden tavoite on myös päästä maalaismaiseen omavaraisuuteen, ei sähköä tai kaukolämpöä, autot pois kaduilta, kävelykaduiksi ja huumeviljelyyn.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#37

Marinin tavoite on saada Suomeen Vladimir Leninin marxilainen bolsevikkihallitus, joka ei onnistu muuten, kuin ottamalla marxilainen kepu ja viherkommunistit mukaan, jotta enemmistö eduskunnasta olisi varmistettu. Nyt kannattaa jokaisen punaruskeankin ottaa järki käteen, nykyisen kaltainen hallitus johtaa stalinistiseen hömppään, ilmastomausteineen. Tuo tietää leivätöntä pöytää ja tyhjiä kaupanhyllyjä tai pakastekaappeja, kun sähkökin menee kortille. Kokoomus saa myös kääntää kelkkansa, Siperia ei ole kiva paikka, ja jäätyy ne Orponkin munat, jos on ollenkaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#38

Suomessa on yllättävän paljon leninistejä, jonka ideoilla Stalin aloitti Neuvostoliiton puhdistukset. Suomessa vaanii Venäjän kaltainen kommunismi vain portin takana, Marin on yksi esimerkki vaanivista bolsevikeista, samaa sorttia, kuin Putinin maalattu tiedottaja Zaharova.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#39

Ennen oli ammattiryhmä, käärmeenlumoajat, ja nyt löytyy käärmeet, jotka lumoaa kansat. Näitä maalattuja kiintiöjohtajia löytyy tasa-arvosyistä ympäri maapallon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Kommunistit eivät ole normaaleja ihmisiä
#23

Ilman viherkommunisteja meillä ei olisi mitään energiakriisiä, jokaisen on asia ymmärrettävä. Meidän järjestelmämme pitäisi olla aina varmistettu, oli sota tai rauha, kriisien varalta. Kukas helvetti kokosi meille mielivaltaisen kommunistihallituksen, eihän vain kansa äärimmäisessä typeryydessään? Kansa pitäisi vaihtaa, on se niin tyhmää porukkaa, mutta kun myös normaali ihmisetkin saa kärsiä moisista typeryksistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#25

Se on se demarit, demarit ja demarit, täydennettynä idioottivihreillä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Fortumin Inkoon 1000 MW hiililauhdevoimalan purkupäätös tehtiin ajatuksella, että sähköstä saadaan parempi hinta, ja niinhän siinä kävi. Nyt Fortum kylpee rahassa, veloissa, ja huonoissa sijoituksissa. Kun vihreät pääsi valtaan, heillä oli helvetin moinen kiire kaataa Inkoon piiput ja lanata laitos maan tasalle, voi helvetti näitä pässinpäitä. Eikö tässä maassa ole enää ketään, joka laittaisi nuo homot, lesbot ja huumeiden käyttäjät kuriin?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#27

Juuri näin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nyt on aika ottaa uusi asento
#29

Eniten tässä vituttaa, kun kommunistipunahuuliakat eivät osaa tehdä mitään tulevien äärimmäisten energiaongelmien estämiseksi, eikä miehistä munaa ole estämään akkojen äärimmäiset virheet, jossa putket jäätyy, tulipalot ajaa vakuutusyhtiöt vaikeuksiin. Ihmiset jäävät hisseihin, kun sähkö loppuu jne., ruoka loppuu, miljoonat vaikeudet ovat alku helvetin portilla. Nyt olisi miesten otettava ohjat käsiinsä, pikkuviherpierut ajavat Suomen perikatoon.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#30

Atlantin matalapainetoiminta osoittaa selvästi, että Golfvirta hallitsee nyt, ja auringon plasmaiskujen aiheuttamia korkeapainehäiriöitä ei ole näkyvissä, joka sekoittaisi planetaarisen ilmakehänkierron toimintaa, joka tarkoittaa sitä, että itäinen korkeapaine, eli mannermainen ilmasto tulee aiheuttamaan ennen kokemattoman kylmyyden pohjoisessa Euroopassa. Vaikkapa Helsingissä miinus 40 C asteen pakkaset voivat jyrätä jo tammikuussa, kun Suomenlahti on menossa jääkanteensa. Vielä avonainen Suomenlahti suojaa meitä, mutta jäätymisen jälkeen pakkashelvetti pääsee irti, ja tilanne pahenee pirulliseksi helmikuun aikana, miljardivahingot tiedossa. Ilmastohörhöilylle tulee laittaa stoppi, meillä ei ole varaa ilmastoleikkiin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ilmaston kylmeneminen syypää ongelmiin
#31

Ilmasto muuttuu, mm. kylmenemisellä on moninaiset seuraukset. Hapen määrä ilmakehässä vähenee, joka johtuu kasvillisuuden toiminnan heikkenemisestä, joka on suora seuraus kylmenemisestä. Tuosta johtuu mm. otsonin väheneminen, josta seuraa suoran hiukkasiskujen päätyminen maanpintaan, joka tuntuu ilmaston lämpenemisenä. Hiilidioksidilla ei ole asian kanssa muuta tekemistä, kuin kasvitoiminnan hiipuminen nostaa ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta. Lämpeneminen on vain illuusio, jossa ihminen koetetaan saada syylliseksi hiilidioksidin avulla, joka on siis järjetön yhteenveto. Hiilidioksidia on oltava riittävästi varastoissa ilmakehässä kasvukausiksi, jotta hapen tuotto, joka on pääasiassa sitoutunut maapallon kuoreen, saadaan kiertoon takaisin. Happi on maapallon kuoren yleisin alkuaine, joka sitoutuu kuoren hapettuviin aineksiin, mm. sadeveden kierron kautta kemiallisissa prosesseissa, kuten myös mikrobitoiminnan avulla sedimentteihin, jossa maankuoren suola on tärkeä katalysaattori.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ihminen, kasvikunnan palvelija
#32

Täsmälleen näin, juuri siksi meidän on lisättävä kivihiilen käyttöä, tuo kun sisältää myös historiallista happea. Muutoin pian on tilanne, kun kasvipeite vähenee, olemme tilanteessa, että vain kuoren hapet ovat käytössä, kun normaali tila on, että happi saadaan kasvien hajottamasta vedestä. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus tulisi saada mieluummin kaksinkertaiseksi nykyisestä, kuin vähentää sitä ajalla, joka ei ole kannatellut nykyistä ihmismäärää. Meillä saattaa olla pian tilanne, jossa kaikki palaminen on kiellettävä, ja silti väestön hapensaanti on vaarassa, joka on nurinkurinen ajatus, palaminenhan tuottaa hiilidioksidia, jota kasvit tarvitsevat, jotka tuottavat happea. Tieteiselokuvat ”kupoleista” ovat tulevaa elämää, ihminen tuottaa teoriassa saman verran hiilidioksidia hengityksessään, joka riittää tuottamaan ruokansa, ylimääräistä hiiltä tarvitaan, eli hyötysuhde ei tuossakaan ole 100%. Ihmisen tehtävä on palvella kasvikuntaa, kierrättää hiiltä ja madot möyhentää maata.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viherkommunistit vaikka helvettiin.
#33

Helen, kommunistijohtoisen kaupungin energiayhtiö, aikoo lopettaa Hanasaren ja Salmisaaren hiilivoimalat, ymmärtämättä, että Helsinki ei vain kylmene, vaan myös hissit ja wc-t on poistettava käytöstä ym., koska ilman sähköä vessoja ei saa käyttää. jokaisen kynnelle kykenevän tulee nyt osoittaa kommunisteille lyhin tie helvettiin.,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

Persujen kannatais luvata ennen vaaleja että jos Persut voittaa vaalit niin
FORTUMIN JOHTO JA HALLITUS SAA LÄHTÖPASSIT VÄLITTÖMÄSTI !

Näin Persut voittaisi vaalit !

Luultavasti lähtöpassit tulee vaikka Kokoomus voittaisi vaalit kun tämä rosvo joukkio ja paska porukka on pysynyt raha kirstujen ääressä vain ja ainostaan Kommunisteja mm. Tuppuraista ja Marinia nuolemalla !

Tämä rosvo joukko (+ Entinen johtaja ) on saanut aikaan kymmenien Miljardien kerta vahingot Rahan lahjoitukseesa Saksaan ja Venäjälle ja Sähköverkkojen luovutuksessa ulkomaille !

MUTTA EI TÄSSÄ KAIKKI Ne sai näillä toimilla sählkön hinnan kymmenkertaistettua vuosikymmeniuksi joka ajaa Suomen lamaan ja Yritykset ja Yksityiset vararikkoon !!!

NÄMÄ ROSVOT PITÄÄ SAADA POIS VIRALTA JA SYYTEESEEEN JA HÄKKIIN !
(Fortumin Hallituksessa on suurin osa ulkomaalisia mm. Saksalaisia) Ne pitää pidättää enesimmäisenä ettei ne karkaa maasta ennen tuomioita !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Rosvo joukko vetoaa tietenkin Hallituksen asettamiin pakotteisiin (Joilla Suomi ja Hallitus ampui itseään omaan jalkaan) Mutta päätökset ja välistä veot on tehty ennen pakotteita !!! mm. sähköverkkojen myyynti Venäjälle 5 Miljardin ”investoinnit” Saksaan kymmenien Miljardien ”Investoinnit”

Miten vitussa tuollaiseen liiketoimintaan investoidaan kymmeniä Miljardeja Saksaan jossa Kaasun myynti hinta on lukittu etukäteen vuosikymmeniksi ja osto hinasta ei ole tietoa??? Tämähän on Veikan lyöntiä NATSIEN KANNSSA NIIN ETTÄ FORTUMILLA OLI KORTIT KÄÄNNETTY JA NATSELLA NE OLI AVOIMENA KÄDESSÄ !!!!! Tällainen ”sijoitushan” on tuomittu jo etukäteen menetyksi ilman sotaakin !!!!!

Sitten Ryssiin investointi 5 Miljardia !!! on järjetöntä tuollaiseen rosvomaahan investoida mitään !!!!!

Sähköverkkojen myynti se maan petos tehdä tuollainen temppu kansallisomaisuudelle !!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ KAIKKI RAHAN JA OMAISUUDEN LAHJOITUS RIKOLLISILLE NATSEILLE,RYSSILLE ,ITALIEN MAFIALLE,ISIKSELLE JNE…
Perkataan kunnolla ja syylliset tuomitaan !

Esim. Suomen merisillan eurooppaan siis Finlinesin myynti ITALIAN MAFIALLE !!!!
Siis Mafialle joka tekee yhteistyötä Isiksen kanssa !!!!

Mitä järkeä siinäkin hommassa oikein oli ????

Ne osti kilpailijat pois ja vähenti vuoroja ja nosti rahti hintoja !!!!!

Tuliko se yllätyksenä ???

Sitten ihmetellään miksi Suomessa jossa on sama Euron raha käytössä niin sillä saa samasta Lidlin kaupasta paljon vähemmän tavaraa kun RAHAT RYÖSTÄÄ NATSIT,RYSSÄT ,ITALAINMAFIA/ISIS

JA LOPUT RYÖSTÄÄ EU TOLLI POLITIKOT BRYSSELIN NUOLEMISEN-LAHJOMISEN/ MILJOONA VIRKOJEN KAUTTA

Meillä on muutama Venäjän Trolli politikkokin Lipponen,Aho ja Kärnä ne pitää myös laittaa maan petturuus tuomiolle Eu-Trollien kanssa !!!

JOKU JÄRKI TÄHÄN MAAHAN PITÄÄ SAADA ,JOS PERSUT EI SITÄ VAADI NIIN EI KUKAAN MUUKAAN!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#18

PERSUJEN ON VAADITTAVA ETTÄ SUOMI IRATAANTUU KAIKISTA VENÄJÄN PAKOTTEISTA VÄLITTÖMÄSTI !

Että saadaa järkevän hintaista Sähköä,kaasua ja öljyä !

Se on ainoa tapa välttää konkurssi !

Lisäksi suun soitto Venäjälle pitää lopettaa ja Ukrainaan aseiden ja rahan lähetys

Se on ainoa tapa välttää selkäsauna. !

Suomen pitää olla puolueeton ja elää rauhassa hullun naapurin vieressä !
Hullujen silmille ei kannata hyppiä ,varsinkaan kun jos se on 1000x voimakkaampi.

Jos sulla naapurissa asuu liivi tai hame tai vaikka tapletti jengi….jos alat hyppiuin silmille sekaannut sen asioihin niin on selvää että turpaan tulee niion että tukka lähtee..
Niin se käy Venäjän kanssakin jos ei osata ihmistenlailla naapurissa asua sen kainalossa .

Pitäs muistaa kuika vittumaisessa paikassa me asumme !!! Katsokaa karttaa !

Kuunnelkaa Suomen kokeneinta puolueetonta politikkoa Paavo Väyrystä ! Mitä se sanoo !

PERSUT JÄRKI KÄTEEN NYT ,KUN ON VIELÄ TUKKA PÄÄSSÄ ! ja rahaa taskussa !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#20

Tällä velkaantumisen tahdilla Suomi on konkurssissa 2-3 vuoden sisällä !

Kokoomuksen ja Persujen vaihtoehto budjeteilla saa perseen pyyhkiä….samaa velkaantumista lähes kuin kommunisteilla….
NYT PITÄS OTTAA JÄRKI KÄTEEN !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#17

Koulussa yhdessä laulussa laulettiin 1950 luvulla.=Hei pannaan pannaan veikkaa!Hyi kuinka hävyttömiä lauluja meillä opettajat silloin laulattivat. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Vihreät haluavat vain sotaa ! jopa sivarit joista 99 % on Vihreitä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

On meillä tyhmiä Europarlamentikoita !
A studiossa yhteen ääneen haukkuivat Unkaria ja varmistivat että Suomi ei pääse koskaan Natoon !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Suomihan pyrkii hiilineutraaliksi.Nyt kannatta olla hissun kissun yhteen hiileen puhaltamisesta.Sillä vihreiden ymmärrys ei riitä vanhan sanonnan merkityksen ymmärtämiseen.??? 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ajan mittaan hiilen tilalle nousee varmasti jokin muu sana.
Mikä sana? Saa nähdä.

Sanat muuttuu aikojen kuluessa. Omakotitaloissa oli vielä 1950 – 1960 -luvuilla ns. koksilämmityksiä. Oli itse asiassa hiililämmityksestä kyse, mutta sitä kutsuttiin koksilämmitykseksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Oli niitä -70 lopullakin vielä niitä helevetin mustia pötkyläitä josita tuli savua tuutin täydeltä ja sitten oli turve pötkylöitä myös jotka paloi helvetin kuumasti eikä savunnut.
Siihen aikaan kierrätys toimi hyvin keskuslämmitys kattila sytytettiin vanhoilla auton öljyillä ja vanhat autonrenkaat poltettiin pihalla kaavaalueellakin ,jotkut aremmat ei polttanut kuin uutena vuotena ja juhannuksena vaan.Siellä paloi kaikki muut paitsi vanhat auton akut (ne pelkäs siihen aikaan että räjähtää) jotka siihen aikaan nakattiin P paikan ojaan.
Siihen aikaan paskat meni kaivoon jonka paskakuski tyhjensi ja vei kaatopaikalle avonaiseen paska järveen josta ne imeytyi pikkuhijaa maaperään,oli se karmea haju mikä sieltä lähti.
Mutta sellaisessa paikassa missä oli joki tai muu vesistä oli kaivosta putki vesitöön niin ei tarvinnut tyhjentää kaivoa eikäö kuormittaa kaatopaikkaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

EX Talonmies
Tyytyväinen
#9

Tiedetään,olen 1960 luvulla tuurannut aina välillä talkkaria,ja lisännyt koksia vanhaan Högforssin keskuslämmityskattilaan.Sittemmin olin talonmiehenä itsekin 28 vuotta,mutta silloin oltiin jo siirrytty öljylämmitykseen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Etenkin yleen kyllästynyt
#4

Yhteinen ja kaikkien yle. Tänään lapset saavat taas katsoa joulukalenteria jonka ovat arkistosta valinneet tänä vuonna katsottavakseen. Koska ylellä ei ole varaa tehdä uutta joulukalenteria.
Svenskaylellä on uusi vuoden 2022 uusi joulukalenteri, kuten joka vuosi, lisäksi yleverolla kustannetaan oma joulukalenteri jokaiselle ruotsinkieliselle, se lähetetään kouluille ja tarhoille.
Parhaat perustelut suomenkielisten syrjimiselle ylellä; ruotsinkieliset voivat katsoa myös ruotsalaisia ohjelmia, kilpailu on kovaa, täytyy panostaa ylellä ruotsinkielisiin ohjelmiin. Suomenkielisille ei vastaavaa kilpailua ole, joten ei tarvitse panostaa uusiin etenkään lastenohjelmiin. Lisäksi monet ohjelmat siirtävät suomenkielisten lasten ohjelmat milloin mihinkin. Ruotsinkielisten ohjelmien paikka on pyhä.
Suomalaista yhdenvertaisuutta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Etenkin yleen kyllästynyt
#5

Ylen suomenkielisten syrjiminen koskee etenkin lapsia. Kun vertaa tarjontaa, etenkin uutta niin lapsipuolen asemassa ollaan.
Telkkarin viidestä (areena mukana) kanavasta neljä esittää enemmän ruotsin- kun suomenkielistä ohjelmaa, yhdellä ei ole yhtään suomenkielistä ohjelmaa.
Uudenmaan uutiset ovat vain ruotsiksi, vaikka täällä asuu enempi suomenkielisiä.
Suomenkieliset uutiset ovat vaatimattomat, keskittyen pariin pääuutiseen, ruotsinkieliset raportoivat laajasti paikanpäältä ympäri maailmaa. Kulttuuritarjonta suomenkielisille on vaatimatonta. Ainoa mitä on yhtäpaljon on urheilu, ylen puoli maksaa ja selostetaan kummallakin kielellä.
Ylen puolella ei saa olla nationalistinen, svenskaylen puolella vahvistetaan heidän omaa identiteettiä.
Koska loppuu suomenkielisten syrjiminen ylellä ja kaksilla rattailla kulkeminen.
Tutustumisen voi aloittaa tutustumalla päivän tv-ohjelmien tarjontaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Kepun viimmeinen toivo Väyrynen on ”alkanut” ajaa Rutsinkilelisten asiaa Kepussa ,nyt väyrynen eilen ilmoitti että se alkaakin Lapissa Kepun ehdokkaaksi.
Tämä on Persuille huono koska se vie Lapissa ainakin -25 % Persujen ääniä-
Väyrynen on vähän venkula,ei se oikesti Rantaruottalaisten asiaa aja,vaan pääsi niin takaoven kautta romahtavaan Kepuun talkaisin sisään.
Mutta on todella väärin ja kansalaisen kiusaamista ollut jo vuosikymmeni nimetä Väyryseksi Paavon mukaan maailman huonoin ja ruosteisin ja sähkövikaisin ja huonoin ajettava romu paska auto !
Kumma ettei paavo ole haasatnut oikeuteen sitä joka tuon kiusaamisen aloitti 1995 kun se romu tuli markkinoille.
Ei ihminen pahempaa häväistystä voi saada !
Jos vaikka Mosse olisi Väyryseksi ristitty niin se olisi mennyt huumorilla eikä se niin loukkaavaa olisi kuin tuo romu paska oli kuitenkin 10 mossen hintainen ongelma ruoste pesä jossa ei ole mitään hyvää sanottavaa ,se oli niin huono ajettavakin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000