Perussuomalaiset

Robert Walli

Autoilu Vantaalla osa 2

Koska polttoaineen hinnasta voisi vääntää keskustelua ja mielipidettä loputtomiin, niin otetaan seuraava autoiluun liittyvä asia, joka pistää verenpaineen koholle. Parkkipaikat Vantaalla. Kun ihmiset muuttavat ”maalta” pääkaupunkiseudulle, tulee mukana yleensä auto tai kaksi. Kotona asuvalla teinillä voi olla vielä kolmas. Kuinka siis voi olla mahdollista, että rakennettaessa uusia kaupunginosia, niitä parkkipaikkoja ei ole edes sille yhdelle autolle. Olen lukenut aiheesta keskustelua ja mielipiteitä Vantaan Sanomia myöten ja aihe koski silloin Kivistön ja Keimolanmäen alueita.

Jaoin aikanaan postia Kartanonkoskella. Jokaisella pihalla, kadulla, talon kulmalla on kyltti rangaistavasta väärinpysäköinnistä. Ei yhtään vieraspaikkaa. Ei kadunvarsipaikkoja. Ei mitään, mihin ”laillisesti” auton voisi jättää vaikkei se ketään haittaisikaan. Otin monet sakot jakaessani postia, vaikka etulasissa oli firman nimi, syy miksi auto oli siinä, numero johon soittaa, jos se pitää siirtää ja selitys, että teen vain duuniani, olen lähirapussa käymässä ja tulen takaisin ASAP. Ne kerrat kun sain sakot, olin jättänyt auton paikkaan, jossa se ei estänyt muita autoja, kevyttä liikennettä tai häirinnyt asukkaita. Mutta jotenki joku niistä sadasta parkkipatesta, jotka Kartanonkoskella päivystää, sai tuulilasiin lottovoiton livautettua. Pähkinärinteen uusilla alueilla on sama ongelma. Ei kadunvarsipaikkoja, ei vieraspaikkoja. Ja ilmeisesti monissa muissakin lähiöissä. Tarkoittaa, että tulettehan sukulaiset ja ystävät käymään joukkoliikennettä käyttäen. Tai sitten varaudutte maksamaan parkkisakon oleskelustanne. Kaivokselassa asuessani muistan kun tein iltavuoroa ja palasin aamuyöstä kotiin. Autolla, koska julkinen liikenne vei liikaa aikaa, vaivaa ja työnantaja ei taksia olis maksanut. Olin taloyhtiön parkkipaikkajonossa ja sen ajan piti pysäköidä kadun varteen. Aamuyöllä niitä paikkoja ei luonnollisesti enää ollut ja jos olikin, niin kiekolla 2h eli loistavat unet tiedossa, kun parin tunnin välein käyt veivaamassa kiekkoa eteenpäin.

Autot ei Suomesta häviä. Parkkipaikkoja tulemme edelleen tarvitsemaan. Myös täällä pääkaupunkiseudulla. Siksi Jumbo on niin ylivoimainen kauppakeskus, koska se on hyvien liikenneyhteyksien päässä, tarpeeksi kaukana keskustan solmuista, ilmaisia parkkipaikkoja täynnä eikä turhia jonottamisia ole. Farmarivolvolla sisään, festarikamat kyytiin ja ulos -periaatteella. Myös lasten viemiset harrastuksiin pelkällä joukkoliikenteen voimalla on haastavaa. Mutta koska juttu lähtee rönsyilemään ja seuraavaksi haukutaan joukkoliikenne, niin lopetetaan tähän ja jatketaan sen aiheen parissa myöhemmin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


3 kommenttia
Nimetön
#1

Jollakin keinolla pitäisi saada yleistymään yleiseksi tavaksi ravintoloiden kattoterassien rakentaminen suomen suurimmissa kaupungeissa. Näin jäisi maanpinnalle enemmän tilaa autojen parkkipaikoille. Liian usein ravintoloiden terassit sijaitsevat maanpinnalla kaupunkien keskustoissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Pitäis rakentaa parkkitaloja (vai mikä virallinen nimi). Monta kerrosta autoille, yks kerros vois olla vierailijoille, muut vakiopaikkoja.

tai autot jo rakennusvaiheessa talon alle kellarikerrokseen.

Onhan noita vaihtoehtoja.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Viherkommari hallitus leikkasi TAAS tierahoista, kuten teki Kataisen viherkommari hallituskin. Viherkommari hallitus korotti TAAS Kankkulan kaivoon uppoavaa kehitysapua, kuten teki Kataisen viherkommari hallituskin. Hallituksella lähettää rahamme Etelän Vetelille ja leikka tierahoistamme. Viherkommari hallitus ”priorisoi”.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000