Tulossa olevissa kuntavaaleissa nousee yksi kysymys yli muiden, miten rahoitamme tulevaisuudessa tulevien vuosien ja vuosikymmenten palvelut? Tämä on näiden vaalien tärkein kysymys monestakin eri syystä. Tämä ongelma on edessä kaikissa Suomen kunnissa ja erityisen pian tämä ongelma kohdataan Lappeenrannan kaltaisissa maakuntakaupungeissa. Eläkeikäisiä on tulevaisuudessa paljon nykyistä enemmän ja työelämään tulee vastaavasti entistä pienempiä ikäluokkia, jolloin työikäisten määrä vastaavasti vähenee.

Tällä hetkellä Suomessa on yli 85-vuotiaita noin 150 000. Jo vuonna 2030 heitä arvioidaan olevan lähes 220 000. Vuoteen 2050 mennessä yli 85-vuotiaiden määrän on arvioitu nousevan noin 380 000:n ikäihmiseen. Kun tiedämme myös, että iän myötä sairaudet ja palvelutarve kasvavat, on täysin selvää, että palveluiden tarve ja niihin käytettävän rahan määrä kasvaa tulevaisuudessa. Kuntatalouden suurin haaste muodostuukin juuri tästä yhtälöstä; miten vähenevän työväestön verotuloilla kyetään rahoittamaan kasvavan ja entistä enemmän palveluja tarvitsevan ikääntyneen väestön palvelut.

Ratkaisu tähän yhtälöön on yksinkertainen. Tulevaisuudessa kuntien on käytettävä entistä enemmän rahaa ikääntyneiden palveluihin ja tämä raha on löydettävä nykyisen budjetin sisältä, sillä supistuva työvoima ei voi tuottaa merkittävästi enemmän verotuloja, kuin mitä normaalissa taloustilanteessa nykyisin saadaan kerätyksi. Mistä sitten säästöjä voidaan löytää? Yksi asia nousee heti mieleen ja se on maahanmuutto. Suomen perustan tekemän selvityksen mukaan yhden irakilaisen negatiiviset elinkaarikustannukset ovat Suomen julkiselle taloudelle noin 700 000 euroa ja yhden somalin elinkaarikustannus on lähes miljoona euroa, tarkasti sanottuna järkyttävät 950 000 euroa pakkasen puolella.

Noiden lukujen pohjalta on helppo laskea, että jo muutaman sadan kehitysmaalaisen pääsyn estäminen tuo kunnan kassaan jopa satojenmiljoonien säästöt pitkällä aikavälillä. Tiedämme myös faktatietoa vaikkapa somalien työllisyydestä Suomessa. Yle kertoi vuonna 2017, että Suomessa oli vuonna 2015 yhteensä 19 059 somalia, joista työssä oli ainoastaan 2 202 henkilöä. Kun tiedämme, että ensimmäiset somalit tulivat Suomeen jo 1990-luvun alussa, voimme varmuudella sanoa, että somalien kaltaisten väestöryhmien asuttaminen omaan kotikuntaan on taloudellisesti täysin kestämätöntä.

Somalien lisäksi muita yhtä huonosti työllistyviä väestöryhmiä ovat irakilaiset ja afganistanilaiset. Näiden kahden ryhmän ja somalien työllisyysaste oli vain 20-26% vuonna 2013. Tämän lisäksi tiedämme, että ne mieshenkilöt, jotka ovat näistä väestöryhmistä työllistyneet, tienaavat vain 22-38% siitä, mitä samanikäinen suomalaismies tienaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että työllistynytkään näiden ryhmien edustaja ei tuo kunnan kassaan juuri verotuloja. Taloudelliset syyt eivät ole ainoa syy vastustaa näiden väestöryhmien pääsyä omaan kuntaan. Vuoden 2017 lukujen perusteella irakilaiset ja afganistanilaiset syyllistyivät seksuaalirikoksiin jopa 40-kertaa useammin kuin suomalaiset, väkilukuun suhteutettuna. Myös Ruotsin esimerkit maahanmuuttajaslummeista ja niissä tapahtuva väkivalta ovat hyviä syitä olla hankkimatta näitä ongelmia omaan kotikuntaan.

Tulevaisuuden voittajia ovatkin ne kunnat, jotka eivät suostu ottamaan näitä ongelmia aiheuttavia ryhmiä asumaan omaan kuntaansa. Näissä kunnissa verorahat tullaan käyttämään jatkossakin oman väestön hyväksi, jolloin peruspalvelut pysyvät hyvinä ja entistä suuremmat määrät ikäihmisiä saadaan hoidettua laadukkaasti. Näissä kunnissa myös turvallisuus pysyy hyvänä, kun seksuaalirikostilastoissa yliedustettuja ryhmiä ei ole kotikunnassa tekemässä raiskausrikoksia. Ne kunnat, jotka pitävät kuntarajansa suljettuina ongelmia aiheuttavilta väestöryhmiltä tulevat olemaan myös tulevaisuuden muuttovoittajia, kun suomalaiset muuttavat turvallisuuden perässä niihin kuntiin, jotka ovat toimineet järkevästi ja sulkeneet rajansa niiltä väestöryhmiltä, joista ei ole minkään tutkitun tiedon mukaan mitään hyötyä heitä vastaanottavalle kunnalle.