Perussuomalaiset

Risto Huovinen

Marinin krokotiilin kyyneleet

Krokotiilin kyyneleet on sanonta, jolla tarkoitetaan teeskenneltyä itkua. Krokotiilien esiintymisalueilla kerrotaan tarinoita, joissa krokotiili ensin itkee nähdessään ihmisen ja sitten syö tämän. Tämä sanonta tulee väistämättä mieleen, kun kuuntelee hallituksen ja pääministeri Sanna Marinin kommentteja koskien Stora Enson päätöstä ajaa alas Veitsiluodon tehdas. Tämän kammottavan uutisen takia jopa 670 ihmisen työpaikka on vaarassa kadota tehtaalta.

Vaikka hallitus lupaili toimia työttömiksi joutuneiden, sekä aluetalouden auttamiseksi, tulee väistämättä mieleen, että toimiinta on varsin kaksinaismoralistista ja pääministerin pettymystä on vaikeaa pitää aitona. Väistämättä tulee mieleen Marinin maaliskuiset puheet eduskunnassa, jossa hän piti hyvänä asiana sitä, että valtionyhtiö Neste päätti perustaa jalostamon Hollantiin Suomen sijaan. Tuolloin Marin sanoi, että päätös perustaa jalostamo Hollantiin on osa vihreää siirtymää, jota on syytä tukea. Osaltaan Nesteen päätökseen investoida Hollantiin vaikutti varmasti myös se, että se lopetti viime syksynä Naantalin jalostamonsa, jonka takia noin 400 ihmistä menetti työnsä. Tämäkin päätös johtui isolta osalta hallituksen ilmastovouhotuksesta, joka johtaa työpaikkojen massasiirtymään Suomesta ulkomaille.

Sama, Marinin kannattama vihreä siirtymä näyttää olevan käynnissä myös pareriteollisuudessa. Vaikka paperin maailmanlaajuinen kysyntä on laskussa, näyttää kapasiteetin alasajo iskevän kaikkein eniten juuri Suomeen. Miksi sitten näin tapahtuu? Mielestäni syyt ovat täysin selvät ja niihin hallitus voisi halutessaan helposti vaikuttaa. Ensimmäinen syy on tietysti kuljetuskustannukset. Dieselin veroa on nostettu Suomessa vuosina 2011-2019 yhteensä 45,7% ja hintoja on nostettu tämänkin jälkeen. Esimerkiksi viime vuoden elokuun alussa polttoaineiden hinnat nousivat 6-7 senttiä litralta. Tämän linjan takia pitkien etäisyyksien Suomessa myydään nyt Euroopan viidenneksi kalleinta dieseliä, jonka hinta kurittaa armotta erityisesti sitä paljon käyttävää metsäteollisuutta.

Marinin hallitus on myös tehnyt muita tuhoisia päätöksiä, joiden takia teollisuus katsoo viisaimmaksi lähteä pois Suomesta. Yksi, kenties tuhoisimmista päätöksistä on ollut turpeen ja kivihiilen polttamisen alasajo, joka on tehty todella nopeasti. Tämä taas on johtanut siihen, että Suomen lämpölaitoksiin tarvitaan äkkiä jostain kymmeniämiljoonia kuutioita haketta. Tätä haketta ei taas ole jo lähes täydessä käytössä olevista metsistämme hakattavissa, vaan rajallisista puuvaroistamme on luvassa kova kilpailu, joka vaikeuttaa väistämättä puun saatavuutta ja nostaa sen hintaa. Teollisuuden näkökulma tässä tilanteessa on tietysti se, että ajamalla muutama tehdas Suomesta alas vältetään liian kova kilpailu puusta, jolloin jäljelle jääville tehtaille riittää kohtuuhintaista puuraaka-ainetta. Jos turpeenkäyttöä ja kivihiiltä ei olisi päätetty kieltää, ei olisi mitään puupulaa ja silloin ei syntyisi painetta lopettaa tehtaita juuri Suomesta. Myös muu ilmastovouhotus on omiaan ajamaan teollisuuden pois Suomesta. Hyvä esimerkki tästä mielettömyydestä on hallituksen laatima fossiilittoman liikenteen tiekartta, jonka on arvioitu nostavan polttoaineiden litrahintaa jopa 70 sentillä. Kansainvälisessä kilpailussa toimiva teollisuus kyllä lukee tällaisia uutisia ja nostaa kytkintä maasta, jossa ei ole olemassa mahdollisuuksia ja tulevaisuuden näkymiä kannattavaan liiketoimintaan.

Jos olemme älyllisesti rehellisiä, niin meillä ei ei varaa nykyiseen hallitukseen. Ei tämä hallitus ole aidosti pahoillaan siitä, että iso määrä suomalaisia menettää työnsä hallituksen ilmastohourailun takia. Tällä hallituksella ei ole mitään todellisuuteen pohjautuvaa talouslinjaa, jossa talous pyritään saamaan kasvuun ja ihmiset töihin. Tämä hallitus ajaa todellisuudelle vieraita ilmastotavoitteitaan, kuin käärmettä pyssyyn ja hallitus ei tässä ilmastokiimassaan välitä vähääkään siitä, onko tavallisella kansalla varaa maksaa jatkuvasti kallistuva polttoainelasku. Tämä hallitus ei myöskään välitä pätkääkään siitä, onko maassamme edellytyksiä harjoittaa kannattavaa yritystoimintaa, vaan teollisuutta tullaan kurittamaan armotta, samalla varmistaen, että taloutemme luisuu yhä syvemmälle suohon. Kun tämän linjan seurauksena häviää työpaikkoja, niin hallitus lirauttaa korkeintaan pari krokotiilin kyyneltä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Nimetön
Utelias
#1

Ilmeisesti tämä nykyinen hallitus ei aidosti , murehdi näitä tehtaiden lopetuksia , hurjaavlkaantumista , työttömyyttä ja niin edelleen !?! Niiden varjolla saavat ajaa , omaa politiikkaansa !!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#2

Kuntavaalien siirrolla on ollut monta tarkoitusperää.Esimerkiksi Tampereen virkamiehet/kuntapäättäjät löivät eilen lukkoon pohjois Teiskon osayleisaluekaavoituksen.Kyseinen kaavoitus eriarvoistaa Tampereeseen kuuluvan Teiskon asukkaita.Kaavoituksesta tehtiin 37 muistutusta,jotka ohitettiin täysin virkamiesten toimesta.Mutta parasta oli,kun tänäaamuna pirkanmaan uutisissa.Eräs Tampereen kaupungin virkamies totesi seuraavaa=Aialla alkoi olla jo kiire,ja päätös oli tarkoitus saada tällä vaalikaudella.Ja samainen henkilö totesi=Kuntavaalien siirto mahdollisti päätöksen teon.Että sieltähän se totuus lipsahti.Että silleen ja niikseen.Vaikkakkaan kommenttini ei ole ihan blogin aiheeseen liittyvä.Niin se kuvaa hyvin tämän vihervasemmisto hallituksen toimintaa.Ja juurikin vihreät,vasemmisto,ja kokoomus olivat hykerrelleet,kun virkamiehet sivuuttivat muistutukset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#6

Tuli näköjään kirjoitusvirhe.Piti olla=Asialla,eikä”Aijalla”Sori siitä”!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

J. Jörgensen
#3

Joutuu kyllä kysymään, kuinka syvälle maan talouden pitää sukeltaa, että kansalaiset heräisivät potkimaan tuon ideologiahuuruissaan huseeraavan hallituksen huut helvettiin. Marinilta pitäisi kysyä ihan oikeasti, että kenen asialla Suomen pääministeri ja maan hallitus oikein ovat? Vastaus tässä kauden puolivälin kohdalla on selvästi, että eivät ainakaan tavallisten suomalaisten. Jo hallitusohjelmassa esitettiin kauniita puheita työllisyyden nostamisesta ainakin 75 prosenttiin. Teot? Asiahan olisi yksinkertainen: riittäviä verohelpotuksia PK-sektorille, niin kyllä niitä työpaikkoja alkaisi syntyä. Mutta, eihän vasemmistohallitus voi mitenkään edesauttaa härskien kapitalistien törkeää työläisten riistoa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen.
Iloinen
#4

Hei. Kiitos Ristokin. Onkohan Taivaan Isän tarkoitus tehdä meistä suomalaisista uskovaisia: Marinilaisuuden kautta, kun tunnustuksellinen uskontokasvatus puuttuu, monesta paikasta Suomesta, missä sen kuuluisi, ilmanmuuta olla, ettemme ole; Jeesustiedossa, pelkkä nolla. Omena tarjottiin paratiisissakin, niinkuin Suomessakin, ja täällä se syötettiin pakolla ja rokotepiikin avulla. Kiitos. Siunaten, Lasse.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

Hei. Kiitos Ristokin. Onkohan TaivaanIsän tarkoitus tehdä meistä suomalaisista uskovaisia: Marinilaisuuden kautta, Kun tunnustuksellinen uskontokasvatus puuttuu monesta paikasta, missä Sen, kuuluisi ehdottomasti OLLA, Ettemme ole: Jeesustiedossa, pelkkä Nolla. Omena tarjottiin paratiisissakin, Kuten Suomessakin, Ja täällä Se syötettiin, vähän, Niinkuin pakolla, ja, rokotepiikin avulla. Kiitos. Siunaten, Lasse Hietanen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000