Perussuomalaiset

Risse Koponen

Rokotettu on ilmeisesti oikeutettu levittämään koronaa

Jos rokotteet toimisivat oikein ei ulkoministeri Haavisto olisi sairastunut koronaan, eikä hän myöskään levittäisi koronaa. Pääministerimme Marin on nyt kuitenkin altistunut Haavistosta. Tämän jälkeen Marin biletti ravintolassa Helsingin yössä, vaikka oli tekstiviestien perusteella tietoinen altistuksestaan. Kuinka tyhmä kansan tulee olla, että uskoisi hänen selitystä, siitä ettei hän tiennyt sitä vastuuttomaksi käytökseksi. Se ei liene mahdollista, ettei pääministerillämme olisi tietoa menettelytavoista eri tilanteissa.

Herää kysymyksiä:

-Onko Marin välinpitämätön koko asiaa kohtaan?

-Vai luuleeko Marin oikeasti ettei koronapassin omaava voi levittää viirusta?

-Onko hänen käsityksensä mukaan koronapassin omaava oikeutettu levittämään viirusta.

Rokotepassi toimii vain niillä, jotka ovat antaneet negatiivisen tulokset tai omaavat vasta-aineet koronalle. Nyt roketetuille on annettu oikeus levittää tautia koronapassin turvin.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


26 kommenttia
Nimetön
#1

Rokote ei estä saamasta virusta, kuten ei estä viruksen saanutta levittämästä virusta. Viruksella on vapaa pääsy esim. keuhkoihin, jos virusta on ilmassa. Viruksien määrällä on myös merkityksensä. Rokote vaikuttaa puolustusmekanismiin ja suojaa vakavalta tartuntaan sairastumiselta, kuten lyhentää tartuttamisriskin aikaa. Ministereiden tulisi ymmärtää aivan perusasiat, ja lopettaa hörhöily näissä riskipaikoissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Juuri näin, limakalvoille päätynyt virus on aina riski ympäristölle, oli rokotettuja tai ei. Virus elää oman aikansa kuivilla pinnoilla ja pidempään hyvissä olosuhteissa, ja leviää vaikka aivastuksessa, tai jopa puhuessa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Luis P
#9

Mihin perustat sen että rokotettu sairastaa lievemmin?? Kenties joku tutkimus?
Rokote passi heille jolla on sairastettu tauti ja tietty määrä vasta-aineita, pcr testi täysin kelvoton, kuten rokotukset näyttävät olevan
Edelleen kuolon prosentti sama kuin tavallinen influenssa,

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Ja viruksesta ei päästä eroon vaikka rahoitettaisiin puolen vuoden välein lääkefirmoja, niin kauan kun cov SARS 2 esiintyy eläimissä , peurat, koirat, kissat
Isorokko selätettiin koska variola minor virus esiintyy vain ihmisessä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Koronapassiko , oikeuttaa yöelämään ynnämuuhun , juhlintaan ??

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eastfinn
#3

Mikään rokote, sairastettu tauti tai negatiivinen testitulos ei estä taudin levitystä. Passi on vain todiste saadusta rokotuksista, sairastetusta taudista ja negatiivisesta testituloksesta. Tarvitaa paljon muitakin toimia estämään taudin leviämistä. Kokoontumisrajoitukset ovat yksi keino.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Näin on, virusta levittää lähinnä rokottamattomat, jotka myös sairastuvat eriasteisesti. Myös rokotetut voivat levittää tuoreita tartuntoja, vaikka eivät lopulta itse sairastuisikaan vakavasti, edes lievästi tai se menee oireettomana ohi. Näin jokaisen kannattaa välttää kaikkea viruspesiä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Jännä kun on Suomessa näin
Norjassa suurimmat levittäjät rokotetut
Ja ota huomioon jenkkien ja uk olet rokotettu vasta 14 päivän jälkeen , eli testaat 13 päivän jälkeen positiiviseti sinut lasketaan rokottamattomaksi!!!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#14

Näin on Suomessa taitaa olla 7 päivän raja, toisen piikin jälkeen

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

Eli näin tämän rokotteen kattavuus taitaa olla influenssa piikin tasoa
Cdc mukaan 19- 60 %

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#4

Haavistokin oli ilmeisesti kahdesti rokotettu. Ei mitään apua sairastumiselle rokotteista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Jarmo V
#7

Onhan rokotteesta apua, tietenkin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#12

Ai, onko apua? Ihan aikuisten oikeasti, vai.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#13

Miten niin? Tämä rokotehan on vasta koekäytössä ja sen haittoja/hyötyjä lyhyemmällä tai pidemmällä ajalla ei vielä edes tiedetä. Koronan hoitotavoista voisi myös kysyä, että mihin katosi suomalainen koronatutkimus? Ulkomailta kerrotaan myös, että esim. Intiassa jossa jaetaan ivermektiiniä koronan hoitoon niin koronatilanne on hyvä. Missä ne ivermektiinitutkimukset? Kovin on kapea-alaista tämä koronan selättäminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lasse Hietanen
Iloinen
#5

HEI KIITOS RISSEKIN. SUOMIVALTIO ON ❤️ SIINÄ TILASSA: ETTÄ HUUTAKAAMME JEESUS KRISTUS APUUN, KOSKA HÄN SANOO: ”AVUKSESI HUUDA MINUA HÄDÄN PÄIVÄNÄ, NIIN MINÄ HALUAN AUTTAA SINUA, MUTTA, SINUN PITÄÄ KUNNIOITTAMAN MINUA. HUUDETAAN RAKAS. KIITOS 😕 SIUNATEN, LASSE HIETANEN.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000