Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Yle ei toiminut neutraalisti ja objektiivisesti

Ylen MOT-ohjelmassa 23.2.2015 haastateltiin neljää Perussuomalaisista erotettua henkilöä, jotka antoivat hyvin yksipuolisen kuvan asioiden kulusta. Toimittaja jätti tarkoituksella kertomatta kolikon toisen puolen eli perusteet miksi näin toimittiin. Ohjelman yhteyteen oli myös ympätty Timo Soinin muissa asiayhteyksissä antamia lausuntoja tavalla, jonka tavoitteena oli vain kärjistää ja saattaa kyseinen henkilö ja puolue huonoon valoon. Ohjelman ajoitus vaalien alle kertoi omalta osaltaan mikä oli tavoitteena. Ohjelmassa ei siten noudatettu ns. hyvää lehtimiestapaa toimia neutraalisti ja objektiivisesti.

Yle on verovaroin toimiva ns. yleisradioyhtiö, joten sen velvollisuutena on toimia tasapuolisesti. Näin suurin osa toimittajista toki pyrkii tekemään. Joukossa on kuitenkin toimittajia, jotka tarkoitushakuisesti työnantajansa suomaa mahdollisuutta hyväksi käyttäen toimivat omien poliittisten näkemysten ja tavoitteiden mukaisesti. Kyse ei siis ole vain tästä yksittäisestä tapauksesta, vaan laajemmasta ilmiöstä Ylen sisällä.

Varmuuden vuoksi totean, että Ylen muiden tiedotusvälineiden tavoin pitää tarvittaessa suhtautua kriittisesti myös puolueisiin ja poliitikkoihin. Silloin ei kuitenkaan pidä sortua yksipuoliseen ja tarkoitushakuiseen toimintaan.

Herättääkseni keskustelua Ylen toimintatavoista jättäydyn pois hallintoneuvoston ja sen työvaliokunnan työstä.

……
Lähetin ylläolevan sisältöisen kirjeen Ylen hallintoneuvostolle, Ylen hallitukselle ja Ylen johtoryhmälle

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
tetve järki
Tyytyväinen
#1

Rkp on valjastanut opposition pelossaan valtamediansa ja kaikki lähes luku ja kirjoitustaitoiset mamut ja koristeet persuja vastaan..:) ei auta,kyllä kansa tietää!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000