Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Yle tuottakoon objektiivista ja neutraalia journalismia

Ylen hallitus on nimittänyt Jouko Jokisen yhtiön suomenkielisen uutis- ja ajankohtaistoiminnan johtajaksi ja vastaavaksi toimittajaksi.

Jokinen on työskennellyt mm. Aamulehden päätoimittajana, Satakunnan Kansan päätoimittajana ja kustantajana sekä päällikkötehtävissä Helsingin Sanomissa.

”Uutistoiminnan vetäjällä pitää olla myös kykyä johtaa suurta uutisorganisaatiota ja ohjata laadukkaan ja riippumattoman journalistisen työn linjauksia”, Ylen hallituksen puheenjohtaja Thomas Wilhelmsson sanoo tiedotteessa.

Työmaata riittää vähintään tarpeeksi, sillä nykyisin Ylen toimittajien enemmistö kokee ensisijaiseksi tehtäväkseen oman poliittisen agendan julistamisen. Esimerkkinä siitä olkoon tällä kertaa toimittaja Juhani Kenttämaa. Hän sätti kohtaamaansa mersukuskia ihmisjätteeksi ja uhkasi kivittämisellä.

Yksittäisen toimittajan ylilyönnin voi vielä jotenkin ymmärtää. Mutta sitä ei enää voi mitenkään ymmärtää, että useat Kenttämaan yleläiset kollegat peukuttivat tai muutoin kannattivat ihmisarvoa alentavaa ja väkivallalla fantasioivaa möläytystä. Rivitoimittajien lisäksi myös journalistista johtoporrasta tempautui mukaan. Esim. Yle Uutisten tuottaja Ilona Koivisto ja Ylen tiimimanageri Mari Sarolahti tsemppasivat ihmisjätepäivitystä.

Ylen toimitusten työtä ohjaamaan on laadittu monenlaista ohjeistusta. Niihin on kirjoitettu hyviä tavoitteita. Valitettavasti ne ovat liian usein vain tyhjiä sanoja paperilla.

Jouko Jokisella on edessä vaativa työmaa. Toivotan menestystä. Jään odottamaan objektiivista ja neutraalia journalismia.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
Nimetön
#1

Mwahahahhahaaaa … ihan lattialla kierin naurusta luettuani aamulla tästä nimityksestä. Tietysti toisaalta vähän surettaa meidän verovaraoilla ylläpidettävää yleä, aina vaan taso laskee ….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#6

Niin taso näyttää laskevan, koko valtiovallalta presitenttiä-ministereitä-edellisiä hallituksiamyöten , valitettavasti !!?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Se päivä kun valkenisi, että ylenanto muuttuisi yleksi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Toivotavasti Ylen harjoittama turvapaikanhakijoita ylistävä suunta muuttuu nyt tasapuoliseksi ja neutraaliksi.
A-studion toimittajat voisi kaikki laittaa kiertoon, eikä muutama Ylen uutisenlukijakaan haittaisi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Haittamamutus jatkuu. J Jokinen pomoksi YLEen
#7

YLEen on nyt sitten palkattu Aamulehden päätoimittaja. Tuo samainen on moneen kertaa ehtinyt todistella Trump-kriittisyyttään ja haittamamumyönteisyyttään.
Odotettavissa on, että sama yksipuolinen paatos jatkuu….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#4

No ei todellakaan saa jatkua. Nyt on 2,5vuotta Ylen linja ollut matumyöteinen ja on korkea aika katsoa totuutta silmiin.
N. 99% tänne tulleista ”turvapaikanhakijoista” ei tarvitse kansainvälistä suojelua , YK:N mukaan 3% on oikeasti pakolaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

https://mvlehti.net/2017/09/22/petteri-orpon-vaimosta-niina-marika-kanniainen-orposta-tehty-rikosilmoitus-vaarasta-ilmiannosta/

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000