Perussuomalaiset

Pasi Ruuska

Työllistämisen aktiivimalli ei palvele yrittäjää

28 kommenttia

Ajetaan alas työllistämisen aktiivimalli. Loistavaa, sanon minä! Näin, vaikka olen yrittäjä. Työllistämisen aktiivimalli olisi sokea ja tunnoton. Tämä laki olisi maantieteellisesti ja yksilötasolla epätasa-arvoinen ja lisäksi vaikea valvoa. Lain valvonta lisäisi hillittömästi byrokratiaa.

Yrittäjälle on tärkeintä löytää työhön sopiva ja riittävän korkean tuottavuuden omaava henkilö, jolle voi maksaa hyvää palkkaa kannattavuuden ja tuottavuuden jatkuvuuden varmistamiseksi. Tämä aktiivimalli olisi kömpelö, lapsellinen ja vaatimaton, vastatakseen työpaikan tarjoajan keskeiseen haasteeseen ja vaatimukseen. Esitetty malli olisi lähinnä kiusantekoa ja pahan olon lisäämistä yhteiskunnassa, ilman haluttua vaikutusta.

On totta, että yhteiskunnan siivellä perusteettomasti eläviä on jollain tavalla entistä kovemmin muistutettava työn teosta. Tämä malli ei osaisi erottaa aitoja siivellä eläjiä, vaan lapsi menee niin sanotusti pesuveden mukana. Toisaalta yhteiskuntaa on muistutettava keskittämisen haitoista. Työllistymisen edellytyksiä on tuettava muuallakin kuin suurtaajamissa.

On taas vaivaannuttavaa katsoa hallituspuolueiden kansanedustajien oikomista ja oikomisen jälkeistä kiemurtelua. Yksi sun toinen toteaa että kansalaisten palaute on otettava vakavasti. Tyhjää höpinää. Nyt kuitenkin jo 108 000 nimeä lain tyrmäävässä kansalaisaloitteessa ja kasvaa 5000 nimen päivävauhtia.Alun alkaen on esitetty toimivampaa mallia, vaan ei ole kuunneltu. Nyt taustalla panikoidaan ja valmistellaan varmana kakkosversiota.

Osallistu keskusteluun!


28 kommenttia
Nimetön
#1

Hyvä. Samaa mieltä. Kiitos.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Diplomi-insinööri
Vihainen
#31

Suomessa on monikymmenmiljoonaisen kansan edestä kallispalkkaista virkamieskuntaa pilvin pimein. Silti TEM saati TE-toimistot eivät ole viimeisten 20-vuoden aikana kyenneet selvittämään, onko todellisina työttöminä eläkeläisiä ja jopa kuolleita! Tämä on TODELLA vaikeaa selvittää, jos vain virkamiesturhakkeet tekisivät työajallaan OIKEITA töitä!

Se on kummallista, että kouluttautumattomat ja työn välttelijät eivät ole joutuneet vuosien aikana toimenpiteiden kohteeksi, vaikka työttömän työnhakijan tilanne on jo pelkästään papereiden perusteella helposti pääteltävissä. Sen sijaan, keskitytään kyykyttämään lisää koulutettuja ja työelämässä palvelleita ihmisiä, jotka ovat työttöminä vasten tahtoaan.

Muutenkin, jos avoimia työpaikkoja on huomattavasti vähemmän työnhakijoihin verrattuna, KAIKKI eivät voi saada työpaikkaa.

Entä milloin päättäjät itse asetetaan vastuuseen siitä, kun Suomesta on huonon asianhoidon myötä kadonnut kymmeniä tuhansia OIKEITA työpaikkoja teollisuudesta?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska
Tyytyväinen
#34

Ihan täyttä asiaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Siitä olen samaa mieltä, että kyseinen aktiivimalli on täysin epäonnistunut standardiratkaisu joka jepelle ottamatta lainkaan huomioon työttömyyden tosiasiallisia juurisyitä (esim. ikäsyrjintä, alueelliset erot, ihmisten realistiset mahdollisuudet muuttaa minne vain pätkätöiden perässä koko lopputyöikänsä, jne.). Ja sitten toisaalta pitäisi antaa keppiä myös yrittäjille. Yrittäjät ovat nyt saaneet heitä rajusti puolustavan ja kumartavan hallituksen, nyt on eteen leivottu sellaiset halpaehdot, että johan pitäisi nyt niitä työpaikkoja syntyä. Yrittäjät rääkyvät koko ajan lisää helpotuksia työehtoihin niin että seuraava isompi askel on orjayhteiskunta ja sehän olisikin pikku-patruunoille mannaa. On se nyt per…le kun ei yrittäjät ota porukkaa töihin, mikä mättää?! Seuraava keppi pitää suunnata yrittäjille, jos et ota joka 6 kk:n välein uutta kokoaikaista työntekijää, maksat valtiolle vastaavat työttömyyskorvaukset. Johan siinä into työllistämiseen pitäisi kasvaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Tyytyväinen
#6

Oleellista on työntekijän sitoutuva osaaminen ja vastavuoroisesti sama työnantajalla. Itse koetan kehittää yritystä. Yhtenä osana se vaatii minun kustantamaa 2-4 kuukauden koulutusta 10-16 täysin uudelle henkilölle. Ei ole helppo pieti ja varsinkin, kun rekrytoinnissa tulee niin kovin usein virheitä. Menevät koulutusinvestoinnit hukkaan….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#11

Eli siis rekrytoinnissasi on tullut kovin usein virheitä. Kuulehan, heti ekan pieleen menneen rekrytoinnin jälkeen olisi pitänyt selvittää syyt ja miksi seulastasi pääsi läpi ns. ”virheellinen” tapaus. Kun Sinulle nyt on tullut ilmeisesti toistuvasti rekryvirheitä, olisi kai syytä ottaa ammattilainen apuun. Vuokrafirmoja riittää, konsulttiapua löytyy, työsuhteessa maksimikoeaika 6 kk (eikö muka riitä?) jolloin voi ”virheen” voi heivata nopsasti ulos. Nyt kehität itseäsi siihen suuntaan, että otat rekryt vakavasti etkä tee enää ”virhevalintoja”, tutki omia vaatimuksiasi (jos vain sinä osaat hommat eikä muut niin ei kai siinä kukaan muu sitten voikaan olla apuna) ja käyt avoimesti keskustelut ammattilaisten rekrytoijien kanssa. (Hemmetti, hyvähän siinä syytellä muita, kun itse töpeksii rekryhomman.)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Hämmentynyt
#17

Nimetön huutelija nyt liukastelee omituisesti. Virhe on se, että jos koulutat, kaveri lähteekin toisaalle. Milloin muija vie ja joskus joku muu. Virheitä ei tuu sen enempää kuin ”nimettömälle” työpaikkansa valinnassa :D. Negatiivisuus on verissä, näämmä itse kullakin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
#20

Laskeppa, nimetön, mitä maksaa kolmen kuukauden kouluttaminen yrittäjän piikkiin (koulussa) ja kerro se kymmenellä. Siinä ei, nimetön, lohduta, jos laittaa koeajan. Koeajallisia en lähde kouluttamaan, se on tyhmyyttä maksaa siitä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Diplomi-insinööri
#32

”Nimetön huutelija nyt liukastelee omituisesti. Virhe on se, että jos koulutat, kaveri lähteekin toisaalle”

Ihan vain tiedoksi, että kyseessä ei ole mikään uusi ”keksintö”, vaan tämä riski on aina olemassa. Mutta, nykyisin tuo on myös yksi loppuun kulunut mantra ja keino ”yrittäjillä” heittäytyä uusavuttomiksi.

Työsuhde on kahden kauppa. Nykyisin tuntuu siltä, että työsuhteessa vain työntekijällä on kasa velvollisuuksia ja velvollisuus sitoutua työnantajaan samaan aikaan, kun kohtelu työpaikalla on voi olla yhtä koiran virkaa.

Jos työpaikan asiat ovat kunnossa ja viihtyvyyteen on panostettu, työntekijällä lähtökohtaisesti ei ole mitään tarvetta vaihtaa heti seuraavaan työpaikkaan.

Nykyisin monen työnantajan rekrytointi on luokattoman huonoa – ellei jopa ala-arvoista, joten ei ihme, että homma ei toimi. Silläkin on vaikutuksensa, haetaanko uutta työntekijää vain ”välttämätön pakko” asenteella ja suhtautumisella. Työn arvostus näkyy työssä helposti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Diplomi-insinööri
#33

Tähän lisäyksenä, että nykyisin työpaikkailmoituksissa työntekijälle asetetut vaatimukset alkavat olla kaukana todellisuudesta. Työntekijälle asetettaan iso kasa kaikenlaisia vaatimuksia ja kaiken kruunaa se, että hakijalta vaaditaan jopa kymmen vuoden työkokemusta asiasta kuin asiasta. Yritykset ovat hakemassa yli-ihmisiä, vaikka rekrytoijat ja tulevat esimiehet olisivat itse korkeintaan keskitasoa. Pistää miettimään…

Myös nopean oppimisen vaatimuksesta on tullut työpaikkailmoituksissa mantra. Ihmisen oikea aikaan sidottu oppimiskyky on rajallinen ja yksilöllistä, ja pintapuolinen oppiminen on ihan eri asia kuin syvällinen osaaminen. Osaaminen karttuu vain ajan myötä ja tekemällä, eikä oikoteitä ole olemassa.

Muuten, valtio ja kunnat ovat pahimpia ilmaisten työharjoittelijoiden ja 9 euron tempputyöllistettyjen käyttäjiä. Usein ei ole aikomustakaan palkata ketään pysyvästi, vaan töitä teetetään räikeästi hyväksikäyttämällä.

Mitä TE päättäjinä ajattelitte asialle TEHDÄ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska
Utelias
#35

DI, minä olen valmis kouluttamaan erilaisen taustan, kuitenkin jollain tavalla työhön istuvan, omaavan henkilön kustannuksellani työhön. Jos yrittäjällä on seisomassa useamman miljoonan koneet ja velat, on kriittisen tärkeää saada sitoutunut ja vastuullinen osaaja. Koneiden täytyy olla käynnissä ja osaavissa käsissä…. ja niin, mahdollisimman nopeasti. Toinen ratkaisu voisi olla, että työntekijä investoi koneen ja tarjoan työt yrittäjälle yrittäjänä. Silloin vastuu ja ymmärrys konkretisoituu ja se tuottavuuden nopeuden tärkeys.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Pasi Ruuska, yrittäjänä ota itseäsi niskasta kiinni ja kaveriyrittäjiä myös (jos niitä on) ja lyökää päänne yhteen ja miettikää nyt niitä työpaikkojen synnyttämisiä – ei kai se voi niin tuskallista olla. Nyt on teidän vuoronne tulla vastaan yhteiskunnassa työttömyyden nillittämiseksi. Jos siellä johtajahuoneissanne vain odotatte, että joku muu tekee jotakin niin se on kyllä väärä asenne. NYT KAIKKI SUOMEN YRITTÄJÄT LUOMAAN TYÖPAIKKAOJA, KUULITTEKO?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Tyytyväinen
#7

Oleellista on työntekijän sitoutuva osaaminen ja vastavuoroisesti sama työnantajalla. Itse koetan kehittää yritystä. Yhtenä osana se vaatii minun kustantamaa 2-4 kuukauden koulutusta 10-16 täysin uudelle henkilölle. Ei ole helppo pieti ja varsinkin, kun rekrytoinnissa tulee niin kovin usein virheitä. Menevät koulutusinvestoinnit hukkaan….

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Vihainen
#12

Nyt olen jalka poikki sohvalla ja menee yrittäjän omaan piikkiin sekin ”loma” (1/2 vuotta)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#15

No, tämän läiminnän jälkeen: koita nyt parannella se koipi etkä lähde koikkelehtimaan liian aikaisin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
#19

Kiitoksia, älä liukastele enempää, joudut yrittäjän kustantamalle saikulle.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#26

Ketä tämä turha huutelu hyödyttää.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska
Tyytyväinen
#27

Tämä on blogi, ei mitään huutelua. Ihan mielipide kirjallisena, omalla nimellä ja edessä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#4

Edellisen hallituksen ”Santsikortti” , nuorten työllistymiseen sain yleisen ihastuksen, ”ulkomaita myöten” kuulemma ihasteltiin. (sanoivat SDP:n naiset) Missä tulokset?
Odotellaan nyt pahimman kohkaamisen rauhoittumista ja korjataan sitten pahimpia puutteita.
Ihan sillä kirjoittelen, että mielestäni kyseessä on paitsi taloudellinen, mutta ennenkaikkea inhimillinen tragedia. Ei voi olla ihmisarvon mukaista elämää, varsinkaan nuorille, ajopuuna ajelehtia vuodesta toiseen, ilman mitään tulevaisuuden näkymää?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Tyytyväinen
#9

Samaa mieltä. Itsellä on tarve työllistää erikoisosaamista ja monipuolisuutta vaativiin työtehtäviin. Ei uskalla nuorta ottaa mm. työturvallisuus- ja laatusyistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#5

”Työllistämisen aktiivimalli ei palvele yrittäjää”
Ei kannata täällä puolueen palstoilla hirveästi tätä asiaa toitottaa, menkää yrittäjät nopeesti kertomaan tämä mielipiteenne (ja ilmeisesti realistinen tilanne) hallitukselle!! Hallitus luulee tekevänsä yrittäjille palveluksen ja nyt yrittäjät sanoo ettei aktiivimalli olekaan kiinnostava yrittäjille. Taivaan vallat mitä sekoilua!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Tyytyväinen
#8

Samaa mieltä. Tämän hallituksen tapana ei ole kysellä, eikä edes ymmärtää. Lähtökohta on ollut pakkotyöllistäminen, ei järkevä ja hyödyllinen työllistyminen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
Tyytyväinen
#10

Niin ja asiasta on oltu yrittäjien hallitukseen yhteydessä ja Suomen yrittäjillä on samansuuntainen kanta. Se vaan, että hallitus ei kuuntele. Siellä painaa oma tekeminen ja mainos (huonokin) enemmän, kuin oikeat liikkeet kentällä

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#16

No jösses, tämä uutinen nyt vähän kertoi siitä, ettei yrittäjätkään – ainakaan ihan kaikki – ole täysin kahjoja. Oli hyvä, että toit esille tämän Suomen yrittäjien kannan ettei mun tarvii marssia sinne pääkonttoriin pipa silmillä kertoon totuuksia. Noh, kattellaan nyt muutama viikko miten tässä menee. (Hemmetti se Lindströmkin oikea kumipääleimasin!)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska Yrittäjä, metsätalousinsinööri
#30

Ei kuulu tapoihin pillastua. Tapoihini ei kuulu myöskään nimettömänä kirjoitella. Nimettömyys on jotain, mitä en voi arvostaa ja sellaiset nakkaan yleensä syrjään. Tämän jätän poistamatta, jotta vastaukseni oleellisin osuus näkyy.

En ole pillastunut mistään. En loukkaannu mistään ASIASTA, varsinkaan jos takana on aito ihminen. Salanimelliset ovat vain härnääviä peruslehtosia, jotka eivät pysy blogikirjoituksen asiassa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

jl
Hämmentynyt
#28

Johtaako pakottaminen järkevään lopputulokseen.
Epäilen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Pasi Ruuska
#29

Tunnoton ja totaalipakottaminen ei johda muuta kuin lisäongelmiin. Jotain on tehtävä, mutta ei tällä tavala ryskäen. Selkeät järjestelmällä vapaamatkustajat on saatava pois rasittamasta, jollain keinoin

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000