Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vihreiden töppäilyt auttavat Petteri Orpon pääministeriksi

Vihreiden edellinen pj. Ville Niinistö oivalsi nykyajan infosodan tärkeimmän tehokeinon. Se on toisto, toisto ja toisto ja asian tiivistäminen pariin virkkeeseen. Siis enintään 30 sekuntiin. Eli se mitä mahtuu television uutispätkään tai lehtijutun otsikkoon/ingressiin.

Vihreät olivat hallituksessa leikkaamassa koulutuksesta. Ennen vuoden 2015 eduskuntavaaleja puolue nosti kytkintä ja lähti oppositioon räksyttämään. Jos toimittaja kysyi mistä asiasta tahansa, niin Niinistö vastasi että “koulutuksesta ei saa leikata”. Vihreille myönteiset agendajournalistit kuuliaisesti toistivat vihreää propagandaa.

Syntyi mielikuva koulutusystävällisestä puolueesta. Vihreitä ei enää koettu puolueeksi, joka on yhden asian liike. Puolueen näkyvimmät poliittiset hahmot ja imago olivat puhtoiset. Kannatus nousi kohisten.

Sitten alkoi tapahtua kauheita, koska Touko Aallolta puuttuu ymmärrys ja kyky hallita mediajulkisuutta. Huolella rakennettu mielikuva puolueesta alkoi nopeasti rapautua. Kupla puhkesi. Gallupeissa monet vihreille kallellaan olevat siirtyivät katsomon puolelle.

Samaan aikaan kokoomuksen johdossa ymmärrettiin, että tulevien vaalien lopputuloksen ratkaisee ns. suvaitsevaisto. Siis se iso porukka, joka ei ole sitoutunut mihinkään puolueeseen ja jonka äänestyspäätöksiin voidaan vaikuttaa mielikuvapolitiikalla.

Siltä saralta on viime päiviltä pari hyvin selkeää tapausta. Soini-jupakan yhteydessä junailtiin taitavasti julkisuuteen kokoomuslaisten naisten feministiset näkemykset. Ja aivan äskettäin on kohistu Suomalaisen Klubin jäsenyydestä. Ministeri Kai Mykkänen jo erosi, ja mediassa siitä on myönteisiä otsikoita ja juttuja. Petteri Orpo aikoo tehdä saman tempun, ja siitä uutisoidaan jo etukäteen.

Vihreiden vt. puheenjohtaja Maria Ohisalo on vaalikonevastausten perusteella jopa enemmän vasemmalla kuin Li Andersson. Näin ollen vihreät leimautuu yhä enemmän vasemmalle, joten sekin tuo kokoomukselle lisää “järkivihreitä” kannattajia.

Kaiken lopputulemana on mahdollista, jopa todennäköistä, että seuraavan pääministerin nimi on Petteri Orpo. Myös demarit avittavat päämäärään pääsemisessä, sillä demarijohtoisen ay-liikkeen vihakampanjat eivät tuo lisää äänestäjiä.

Politiikka on likaista peliä, joka perustuu mielikuvien rakenteluun.

……….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


11 kommenttia
Ihottumaa aiheuttava henkilö
Hämmentynyt
#1

Petteri Orpo pääministerinä, hyi helvetti!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Hämmentynyt
#7

”Arvopohja” Orpo Pääministerinä on kuin pahinta painajaista.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#2

Toivotaan että Vihreiden johtaminen jatkuu Tukholman homoluolista,ja toivotaan ettei Touko ota eroa koska ne ei voi eikä uskalla erottaa sitä kun se on Lääkärin määräämälä sairas lomalla,siitä tulis niin hirveä sota ja korvaus oikeuden käynnit että Vihreät nilkuttaa nyt vaaleihin ja kannatus laskee silmissä 🙂
Se on mahtavaa 🙂

Kyllä Orpo on 100 kertaa perempi kuin SDP (Punaisten) Antti Rinne,kommunisteja ei kukaan kaipaa tämän maan johton !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Paras pääministeri olisi Laura Huhtasaari !

Jussin pitäs tehdä sellainen liike että vaihtaa paikkaa Lauran kanssa siis erota puheenjohtajan paikalta jolloin Laura nousee siihen ja sitten Jussi valita tilalle.

Pitäs Miettiä tarkoin mitä Persut on tehneet väärin miksi äänestäjistä yli puolet on ejettu nukkumaan ????

Suurin syy on Nyt sisisissä olevat Persuministerit jotka aloitti perseen myynnin välittömästi kun hallitukseen pääsivät.

-Rahat lähetettin Kreikkaan. Ukrainaan,turkkiin jne..
-Pakolaiset haalittin tänne
-Valtio velkaantui edelleen
-Homotus ja Huuemsitus maassamme jatkuu entistä kiivaampana
-Sosiaali tuilla haalitaan lisää elättejä kokoajan
-Luvattu Autoveron poisto ei toteutunutkaan (Pakolais homma) maksaa monikymmen kertaisesti enemmän kun kaikki otetaan huomioon laskuissa ja maa velkaantuu vaan.

EI PERSUJEN ÄÄNESTÄT TÄLLAISTA HOMMAA HYVÄKSY !

Asian eteen pitäs tehdä jotain ja pyytä anteeksi äänestäjiltä !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#10

Persujen kannatus saataisiin nousuun hyvin yksinkertaisesti Lauran ilmoitettua että tämän maan asiat laitetaan kuntoon
VIRON MALLILLA !

-Verotus
-autovero
-pakolaisten huokuttelu
-sosiaaliturva
-valtion velkaantuminen (Viro on velaton)
-sijottajien ja investoijien ja työpaikkojen houkuttelu

vain yhdessä asiassa Virosta ei kannataisi ottaa mallia Suomen pitäs olla puolueeton ja liitoutumaton maa joka keskittyy vain ja ainostaan omiin asioihin eikä sekaannu muiden asiohin ja keskittyy rauhaan ja talouteen.

FILIPIINEILTÄ pitäs ottaa malia Huume hommaan mallia.

VENÄJÄLTÄ pitäs ottaa mallia Homopropakandan lapsille levityksen kieltämiseen mallia !

Näin Persuista tulis Suomen suurin Pääministeri puolue tämä olisi Jussi Hallaaholle ainoa keino saada Ministerin paikka (Sisäministeri) ja kansalaisilla olisi työtä ja turvallisuutta ja ostovoima nousisi kohisten.
Pakoalisbisnes,Eu-Trollaaminen paskat kansainväliset sopimukset pitäs tietenkin lailla kieltää !

nyt on kiire

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Jos suomalaiset osaisivat äänestää oikein, Jussi Halla-aho olisi seuraava pääministerimme ja Suomi voitaisiin vielä joten kuten pelastaa lopulliselta tuhoutumiselta.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#8

Vaikka minulla ei ole Jussia vastaan mitään… Hallaahon johdolla on turha haaveilla Pääministeri puolueesta, sen persoona ei saa naisia äänestämän eikä kaikkia miehiäkään jotka persuja vimmeksi äänesti.
Se puhuukin niin hitaasti että tule aika pitkäksi 10 sekunnissa.

Jos Jussi olisi viisas nin se luovuttaisi paikan Lauralle se olisi koko puolueen etu ja varsinkin oma etu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihreet = kommareit
#4

Nuo vihreät ovat äkkivääriä kommunisteja. Tarkoituksena tuhota arvomaailma koti, uskonto ja isänmaa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#9

Juuri niin !
Eihän tämän maan taloutta ja turvallisuutta pelasteta Maata velkaannuttamalla , Persesilmää rappaamalla ja huumeita syömällä ja terroristeja ihaillen.

On se vaan ihme että tuollaisella politiikalla noin paljon kuitenkin kannatust saa ,ei voi kun ihmetellä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Lapinmies
Iloinen
#5

Touko Aalto töppäsi se on selvä. Löytyyköhän muiden puolueiden jäsenistä myös töppäilijöitä? Sitä kannattaa miettiä ennenkuin heittää ensimmäisen kiven.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000