Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Venäjän propagandakeinot samanlaisia kuin natseilla

Erkki Tuomiojan mukaan Venäjän valtiolliset tiedotusvälineet ovat ”lähes täysin tosiasioista piittaamattoman propagandan levittämisen välineitä”.

– Tämä alkaa jo käytetyistä nimikkeistä, kuten fasismista, joka on ehkä yleisin ja historiallisesti tehokkain venäläisessä uutisoinnissa käytetty pelotesana, ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) kirjoittaa blogissaan.

Fasismin tunnusomaisia piirteitä ovat Tuomioja mukaan muun muassa etnistä ja kielellistä yhteenkuuluvuutta korostava nationalismi, voimapolitiikan ihannointi, vastustajien väkivaltainen kohtelu ja pelottelu, turvautuminen manipuloituihin kansanäänestyksiin, homofobia, tiedonvälityksen kontrollointi, keskitetty valtiollinen propaganda sekä vahvan johtajan palvonta.

– Itä-Ukrainassa kaupungintalojen valtauksia tehneet, tiesulkuja pystyttäneet ja vastustajiaan terrorisoivat, separatisteiksi kutsutut aseistetut toimijat ja heidän kansainväliset tukijansa täyttävät myös lähes kaikki edellä mainitut fasismin tunnusmerkit, ainakin huomattavasti selkeämmin kuin tällä polttomerkillä leimattu Kiovan hallitus, Tuomioja kirjoittaa.

Edellä oleva teksti on lainattu Verkkouutisista. Olen Tuomiojan kanssa täysin samaa mieltä.

Venäläisen propagandan valheellisuus on aivan poikkeuksellista. Samaan ei ylletä edes Pohjois-Koreassa.

Täysin perättömät väitteet menevät kansaan, sillä se kaipaa jälleen vahvaa Venäjää ja tiedotusvälineet jakavat vain yksipuolista tietoa. Suomessakin on muutama putinistinen papukaija, mutta heidän toimensa tuntuvat lähinnä säälittäviltä.

Valitettavasti kaikesta tulee mieleen natsi-Saksa. Siellä propagandaministeri Joseph Göbbelsin periaatteena oli, että ”paksuinkin valhe menee läpi, kun sitä toistetaan riittävän paljon ja kun muunlaista tiedottamista ei juuri ole”.

Saksassa Göbbelsin ja natsien propaganda johti äärimmäisen ikävään lopputulokseen. Toivottavasti Venäjällä järkiinnytään ennen kuin se on myöhäistä.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000