Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vanhan sanonnan mukaan salkuton mies on kuin...

Jyrki Kataisen aikana Suomen työllisyys, kasvu, investoinnit ja kilpailukyky heikkenivät. Seitsemän Kataisen vuotta johtivat tämään maan kataistrofiin. Suomea on kohdannut valtiollisen historiansa pahin lama.

Nyt Katainen saa osittain vastuulleen samat asiat koko Euroopan Unionin osalta.

Katainen on salkuton komissaari eli yksi seitsemästä varapuheenjohtajasta. Suomessa on korostettu tehtävän merkittävyyttä, mutta todellisuus taitaa olla täysin päinvastainen. Varapuheenjohtajia on näin tolkuttomasti, koska jokaisen jäsenmaan edustajalle piti keksiä jotain puuhattavaa.

Käykö nyt Kataisen tehtävissä EU:ssa samoin kuin Suomessa? Jäljet pelottavat!

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000