Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Vaalilupauksille viitataan kintaalla

Ylen vaalikoneen mukaan peräti 97 % ehdokkaista on enemmän tai vähemmän sitä mieltä, että vaalilupauksia ei tarvitse pitää. Tuo tieto on suorastaan järkyttävä.

En voi mitenkään hyväksyä, että ehdokas lupaa toreilla ja muualla julkisuudessa asioita, jotka hän on valmis hetimiten unohtamaan. Toki ymmärrän, että välillä joudutaan sorvaamaan yhteinen näkemys, mutta että periaatteessa viittaa vaalilupauksille kintaalla, niin sitä en voi hyväksyä.

Esimerkkinä olkoon pakkoruotsi. Viime vaalien alla enemmistö eduskuntaan valituista kannatti pakkoruotsista luopumista. Nyt kun eduskunnassa äänestettiin, niin vain perussuomalaiset olivat puheittensa mittaisia. Muista puolueista vain muutama teki mitä oli luvannut. Täällä lisätietoa http://vapaakielivalinta.fi/eduskuntavaalit-2015.php

On siis tärkeää, että ennen kuin menet äänestämään tarkistat mitä mieltä ehdokkaasi on pakkoruotsista ja muistakin sinulle tärkeistä asioista. Jos tapaat hänet, niin varmista henkilökohtaisesti, että hän on samaa mieltä myös vaalien jälkeen.

Tässä toisenlainen varoittava esimerkki. Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen puheet ennen viime vaaleja olivat aivan muuta kuin mitä oli käytännön toiminta vaalien jälkeen http://youtu.be/M4i0NRqTs08

Lopulta kaikkein pahinta on mitä tämän maan hallitukset ja hallituspuolueet ovat tehneet tämän vaalikauden aikana. Alussa laadittu hallitusohjelma ja käytännön teot ovat täysin vastakkaisia.

Muista käydä äänestämässä!

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000