Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Stubbin kiiltokuvahallituksen sijaan töitä tekevä hallitus

Kataisen hallitus jäi historiaan yhtenä kaikkein surkeimmista. Ei siis ihme, että suurin osa ministereistä pääministeriä myöten heitti pyyhkeensä kehään ja lähti jonnekin muualle haavoja nuolemaan.

Kokoomuksen taustavoimissa täydellinen epäonnistuminen tajuttiin jo noin vuosi sitten. Sen jälkeen Kokoomuksen puoluetoimistossa on sommiteltu erilaisia operaatioita, joiden avulla mustasta on pesty valkoista. Suomeksi sanottuna hallitus Kokoomuksen johdolla on keskittynyt oman julkikuvansa kiillottamiseen ja ikävien tosiasioiden peittelyyn.

Nykyhallituksen pääselfie A. Stubb ilmoitti suoraan, että tavoitteena on vain aiempien ”päätösten” toimeenpano. Se tarkoittaa, että tavoitteena on keplotella jotenkin vaaleihin saakka. Se tarkoittaa myös sitä, että hallitus ei käytännössä tee juuri mitään tämän maan eteen, vaikka Kataisen seitsemän vuoden valtakauden jälkeen maan tilanne on suorastaan kataistrofaalinen. Kataisen sormi pystyssä hehkuttaman ”suomanlaisen työn ja hyvinvoinnin puolustamisen” seurauksena maamme bkt on nyt alemmalla tasolla kuin seitsemän vuotta sitten!

Jopa poliitikkoja enemmän minua ihmetyttää median toiminta. Suurin osa toimittajista on täysin Kokoomuksen talutusnuorassa. Stubbin mediatemppuja hypetetään ja kerrotaan epäolennaisesta hömpästä, jolla peitetään jälkiä ja kiillotetaan julkikuvaa vaaleja varten.

Mielestäni tällainen toiminta on suorastaan edesvastuutonta. Toivottavasti kupla puhkeaa, ja äänestäjät ymmärtävät asioiden oikean laidan viimeistään tulevissa eduskuntavaaleissa.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Harri Lång
#1

Itse olen seurannut median käyttäytymistä lähinnä ukrainan kriisiin liittyen. Propaganda. Tuo jokaisen suomalaisen mielestä kirosanaakin pahempi sana, jota suomalaisen lehdistön mukaan edelleen harrastetaan venäjällä! Ajatelkaa, kauheaa! Onneksi meillä täällä suomessa asiat on toisin, vai onko? Meillähän ei yritetä vaikuttaa ihmismieleen luomalla negatiivistä kuvaa naapureista? Ruotsalaisille nauretaan, venäläisiä vihataan, virolaisia pidetään b-luokan maana. Suomalaisiin on helppo vaikuttaa auktoriteettien kautta, siitä pitää historiamme huolen.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

terve järki
#2

Yle ja hs media käyvät täysillä jo vaaleja 2015. Sen teema on ajaa persut opposition ja tuhoon,ja luoda kokoomus-Rkp hallitus,apupuolueona kepu ja sdp. Se on Rkp rahan toive,joka omistaa median.

jos persut halutaan vaalivoittoon tarvisemme ammatti-markkinointifirman ,nykymalli ei riitä maaliin. Miettikää,koska nyt on Se paikka,muute smp kohtalo on 100%.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Järjetöntä
#3

Totta meidän täytyy ottaa käyttöön kaikki keinot, jotta suomalaiset arvot pääsevät esille. Suomen ja suomalaisten ei pidä olla alla olevan kaltaisessa touhussa. Rädyn tapaus taas kuvaa Kokoomuksen mädännäisyyttä, josta on päästävä eroon.

”Kataiselle jättitulot – pätkäkomissaarit voivat netota puoli miljoonaa
Maanantai 25.8.2014 klo 14.59 (päivitetty klo 14.55)
Neljä pätkäkomissaaria voivat netota kukin neljän kuukauden pestistään 500 000 euroa, kertoo Der Spiegel.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Alkaa riittää
#4

Hallituksen mädännäisyys, länsinöyristely ja rahan polttaminen. Kaiken kukkuraksi maanpuolustustahtoni putosi juuri nollaan. Kansa vastustaa selkeästi Natoa, mutta herrat vaan puuhaa omiaan. Stoppi sellaiselle demokratialle!

”Turun saaristoalueella alkaa viikonloppuna Northern Coasts 14 -harjoitus, johon osallistuu joukkoja Merivoimien lisäksi Nato-maista. Saksalaiset ovat lähteneet etemään Helsingin Vuosaaresta kohti Turkua.
Kehä III:lla ja valtatie 1:llä liikkuu aamupäivän aikana saksalaista sotakalustoa, lähinnä kuorma-autoja. Ne ovat matkalla Turkuun. Ajoneuvoja on kolmisenkymmentä, ja ne liikkuvat Suomen teillä kelo 9-14.

Puolustusvoimien mukaan huomisaamuna Vuosaaren satamaan saapuu kaksi alankomaalaista panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa, jotka liikkuvat samaa reittiä pitkin Turkuun klo 9 alkaen.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000