Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Stubbin hallitus valmistautuu vaaleihin, muusta viis!

Suurin osa ministereistä on lähtenyt käpälämäkeen pääministeriä myöten. Uusi hallitus pääministerin ilmoituksen mukaisesti tähtää ministerinimityksillään lähinnä tuleviin vaaleihin. Selityksen vahvistaa sekin, että esim. maa- ja metsätalousministeriksi alkavan Petteri Orpon asiantuntemus ministeriönsä toimialaan on poikkeuksellisen vähäinen.

Tämän maan tilanne on surkea. Kataisen seitsenvuotisen ministeri- ja pääministerikauden jälkeen tilanne on suorastaan kataistrofaalinen : Bruttokansantuote on polkenut paikallaan seitsemän vuotta, maa on velkaantunut rajusti ja valtion budjetti on valtavan alijäämäinen.

Suomi on syvällä suossa, putken päässä ei näy valon kajoa. Tilanne on siis sama kuin aikoinaan Holkerin sinipunahallituksen jälkeen.

Kataisen hallitus aloitti kautensa vahvasti uhoamalla. Aiemmasta käytännöstä poiketen missään asiassa ei haluttu kuunnella oppositiota.

Kolmen vuoden aikana hallitus on toimissaan ajanut pahasti karille. Kuntauudistus on epäonnistunut täysin. Toinen tärkeä asia soteuudistus saatiin eteenpäin vasta sitten, kun oppositio tuli hätiin. On melkein tragikoomista, että sen jälkeen päädyttiin ratkaisumalliin, joka on täysin päinvastainen kuin mihin hallitus yritti päästä.

Myös Euroopassa kaikki on mennyt pieleen ainakin suomalaisten näkökulmasta asioita arvioitaessa.

Tässä tilanteessa maahan saatiin hallitus, joka keskittyy kilpensä kiillottamiseen mainostoimistojen ja puoluetoimistojen ohjeiden mukaisesti. Vaalit ovat tärkeämmät kuin tämän maan kansalaisten hyvinvointi.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
#1

Kukas sen nyt lohkaisikaan, että Orpo on pätevöitynyt ministeriönsä toimialaan lähinnä maataloustuotteita syömällä.. 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000