Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Sotesoppa paloi pohjaan. Uusi ratkaisu vaalien jälkeen.

Surkeaakin surkeammille Kataisen-Urpilaisen ja Stubbin-Rinteen hallituksille kirjattiin tänään eräänlainen nollapiste. Sotesoppa kiehui ensin yli, ja nyt se paloi pohjaan. Hallitus heitti lopullisesti lusikkansa nurkkaan.

Hallitus yritti vääntää sotea omin voimin kolmisen vuotta. Tuona aikana asia muutti usein muotoaan, ja samalla se meni aina vain pahempaan umpisolmuun. Viimein hallitus nöyrtyi ja kutsui opposition apuun. Yhteistyössä saatiin aikaan ratkaisu,  jonka totesin heti toteuttamiskelvottomaksi. Nyt se on todettu sellaiseksi myös perustuslakivaliokunnassa kuukausien pilkunviilaamisen jälkeen.

Sote-ratkaisussa oli kaksi ”pikkuongelmaa”: rahoitus ja päätöksenteko. Ne ovat niin mittavia, että esitetyn mallin rukkaaminen ei onnistu. Tarvitaan kokonaan uusi ratkaisu.

Perussuomalaiset esittivät aikoinaan peruskunta-piirikunta mallinsa ei vain soten, vaan paljon laajemman asiakokonaisuuden hoitoon. Piirikunta olisi useimmiten maakunnan kokoinen, ja piirikunnan hoitoon tulisi soten lisäksi esim. ammatillinen koulutus, maankäytön suunnittelu, maakunnallinen edunvalvonta ja monet lupa-asiat. Toisin sanoen peruskuntaa laajemman väestöpohjan vaativat asiat koottaisin yhden organisaation alle.

Piirikunnan ylin päätöksentekoelin piirivaltuusto valittaisiin kunnallisvaalien yhteydessä, ja piirikunnalla olisi verotusoikeus. Näin meillä olisi vahva piirikunta, joka hoitaisi nyt hajallaan olevat ylikunnalliset asiat demokraattisesti hallinnoiden.

Keskustan kotikunta-maakunta -malli on pitkälti samankaltainen. Myös muiden puolueiden piiristä kuuluu yhä enemmän kannatusta perussuomalaisten ja keskustan esittäminen ratkaisujen puolesta.

Vaaleihin on aikaa vain pari kuukautta. Tuona aikana ei monista käytännön syistä pystytä uutta ratkaisua rakentamaan. Siksi se jää vaalien jälkeisen uuden hallituksen ensimmäiseksi ratkaistavien asioiden joukkoon.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Nimetön
Vihainen
#1

tästä suomen suurin sotku

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000