Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Soinin ajattelu pätkii

Timo Soini oli kuin Juudas Iskariot ja petti puolueensa ja sen kannattajat. Hän ja hänen lakeijansa perustelivat tekoaan sillä, että puolue oli muuttunut.

Nyt kuitenkin Soini ihmettelee ja kysyy, että ”onko mikään muuttunut”. Plokissaan hän nimittäin kirjoittaa näin:

”Perussuomalaisten voimassa olevat ohjelmat ovat edelleen Timo Soinin ja Vesa-Matti Saarakkalan johdolla kirjoitetut. Perussuomalaisten säännöt ovat Raimo Vistbackan johdolla laaditut. Perussuomalaisten logo on Jukka Jusulan sunnittelema. Perussuomalaiset ovat vuokralla Tukisäätiön omistamissa tiloissa.”


Todellakin. Kun loikkarit lähtivät hillotolppiensa perään he perustelivat tekoaan nimenomaan sillä, että puolue muuttui toiseksi. Nyt kuitenkin Soini väittää päinvastaista.

En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa.

Ehkä tuotan Soinille pettymyksen kun totean, että perussuomalaiset ovat muuttuneet. Soini ei ole enää puheenjohtaja.

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Pikkusen samaa miltä, PS on nyt muuttunut ja jos tarkemmin haluaa määritellä niin puolueen johdon ja toimintatapojen osalta ainakin. Nykyjohto puhuu aidosti tämän päivän ongelmista (joista suurin on haittamaahanmuutto, jota sanaa muut puolueet eivät uskalla edes tarkastella), kenttää kuunnellaan aidosti, enemmän vaihtoehtoa valtamedialle, puolueohjelman terävöittynyttä noudattamista (Soinille: ihan sama kuka ne ohjelmat ja säännöt kirjoitti – kyse on niiden noudattamisesta, Soinilla meni vain sutkailuksi ja lopuksi karmea mahalasku). Nyt on mitä äänestää, keväällä olin jo vaihtamassa kannatustani.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Unohtiko Soini sen tukisäätiön velan puolueelle? Ja sen, että tukisäätiö on vain perussuomalaisia varten ei loikkareita eikä muita puolueita varten.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Näin on
Hämmentynyt
#3

Kun paskavelliin painuu niin alas että pää on enää näkyvissä, alkaa avunhuutelu joka puolelta, jopa entiseltä puolueelta. Suu tukkeutuu, kun vielä vähän vajoaa ja se tapahtuu ennemmin tai myöhemmin.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Keskity jo PerusS asioihin!
#4

Keskitytäämpä nyt ihan rauhassa PerusS kehittämiseen. Nyt kun on päästy eroon niistä, jotka alamäen aiheuttivat, ovat lähtökuopat taas mallillaan.
Unohdetaan jo nuo soinit ja terhot. Miksi olla katkera heille? Heillä ei ole enään mitään tekemistä PerusS asioihin. Ja hyvä näin.
Lopepetaan jo vanhan jauhanta!
Terhon mamukriittisyys on vain hallituksen teatteria, jotta joku vielä terhoille äänensä antaisivat.
Oikeita haittamamukriittiset ovat PerusS eikä mikään muu.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000