Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Seuraavaksi EU kieltää saunapalvin!

Nykyinen Suomen hallitus on käynyt turhien säädösten eli byrokratian kimppuun toden teolla. Satoja tarpeettomiksi ja haitallisiksi koettuja lakeja ja muita määräyksiä ollaan muuttamassa tai on jo muutettu. Erinomaista!

EU on kuitenkin sellainen byrokratiaa ja sääntelyä suoltava hirviö, jolle me emme mahda mitään. Jatkuvasti saamme lukea päätöksistä, jotka eivät sovi alkuunkaan maamme oloihin. 

Viimeisimpänä mielettömyytenä on perinteisen suomalaisen saunapalvin kieltäminen. Alan suurimmat toimijat yrittävät saada EU:lta poikkeusluvan, mutta se on melko epätodennäköistä. Pienemmillä valmistajilla siihen prosessiin ei ole varaa. Ja kotitarvepalvaajat joutuvat lopettamaan, jos eivät halua rikkoa EU:n asettamia rajoituksia.

Elintarvikkeisiin ”myrkylliset hiukkaset” päätyvät Eviran mukaan esimerkiksi paahtamisen, savustamisen ja grillaamisen yhteydessä. Siis myös grillaamisen yhteydessä. Onko siis seuraavaksi EU:n tiukkapipojen tavoitteena myös grillaamisen kieltäminen? Jos niin käy, niin silloin tässä maassa syntyy kapina!

Toisaalta ehkä sittenkin pitäisi myöntää savun vaarallisuus. Olihan nimittäin niin, että aikoinaan suomalaiset asuivat savupirteissä, peseytyivät savusaunoissa, kaskesivat peltonsa ja savustivat lihansa. Kukaan heistä ei ole enää hengissä! Vaarallista siis…

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000