Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

PS-rivit nyt aiempaa yhtenäisemmät ja toimintakykyisemmät

Loikkareiden puoluehanke epäonnistui, koska heiltä puuttui muista erottuva poliittinen ohjelma, aktiivit toimijat, rahat ja kannattajat. Kupla poksahti rikki ennen kuin se ehti edes täyttyä. Sen pituinen se.

Olen erityisen tarkasti seurannut perussuomalaisten toimintaa Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa eli Kymen piirin alueella. Puolueaktiivit ovat pysyneet yhtenäisinä, sillä kunnan- ja kaupunginvaltuustojen jäsenistä on loikkaamassa vain yksi: Jari Lindström. Siis vain yksi kahden maakunnan alueella! Tilanne on samansuuntainen muuallakin Suomessa.

Perussuomalaisten rivit ovat pysynyt jopa hämmästyttävän yhtenäisinä, ne ovat vain tiivistyneet! Tosiasia kertoo täydelliseksi valheeksi väitteen, että jokin ryhmä olisi kaapannut puolueen.

Kun verrataan eri puolueita, niin voidaan kiistatta todeta, että perussuomalaisissa ”äärilaidat” ovat toisiaan lähempänä kuin muissa puolueissa. Esimerkiksi keskustanuorten äskeiset kannanotot ja lestadiolaistaustaisten kepulaisten näkemykset eroavat täysin toisistaan. Kokoomuksessa oikea laita ja Sirpa Pietikäisen edustama vihervasemmistolainen kokomuslaisuus ovat kuin eri planeetalta. Demareissa oikea laita on kokoomuksesta oikealla ja vasemmalla heilutaan kuin vihervassarit.

Jotkut loikkareista puhuivat, että puolue ei enää edustanut sellaista aatetta minkä he hyväksyvät. Tosiasiassa puolueen ohjelmat eivät ole muuttuneet. Politiikan käytännön sisältö ei ole muuttunut. Ainoa ero on siinä, että nyt takki ei enää käänny hillotolpan kohdalla.

Timo Soini kirjoitti vuonna 2013 näin: ”Perussuomalaisten velvollisuus on iskeä hajottajia kovimman kautta. En hyväksy puolueenvastaista toimintaa.

Tältä osin olen noudattanut pääloikkarin ohjetta. Nyt kuitenkin on paikallaan todeta, että hajottajien hanke on torjuttu, joten katseet on järkevää suunnata muualle.

Osallistu keskusteluun!


18 kommenttia
Nimetön
Tyytyväinen
#1

Hyvä Reijo, jatka näitä kirjoituksiasi. Luen joka päivä nämä kirjoituksesi, niihin on helppo yhtyä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#2

Tossavainen oikeassa. Ja niin ovat äänestäjätkin saaneet selkeästi arvomaailmansa mukaisia asioita ajavan puolueen. Ennen kesäkuun kokousta tuntui, että PS-puolue on ihan kuivunut jonnekin hamaa hiljaisuuteen ja pettymys oli suuri. Mutta uudistumisen jälkeen ei minunkaan enää tarvitse miettiä, että minne sen äänensä antaisi. Nyt äänestän ilman muuta PS-puolueen edustajia joka vaalissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#3

Loikkarit tekivät itseasiassa hyvän työn puolueelle, kiitos kun loikkasitte. Nyt Perussuomalaiset palasivat juurilleen ja uusi jytky tulee. Ilman loikkareita puolueella olisi alamäki jatkunut seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#4

Aivan käsittämätöntä tämä kokoomuksen ja kepun politiikka mitä nämä harjoittavat Suomen tuhoamiseksi. Kaikkien muiden asiat on heille paljon tärkeämpiä kuin suomalaisten etu. Mielenkiintoista katsoa miten kepu ja kokkareet hoitaa Eu:n kanssa tämän metsäasian, meneekö niin että suomalaiset metsänomistajat joutuvat itse maksamaan siitä että saavat myytyä puuta ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

eipäs unohdeta
#6

Perussuomalaiset olivat mukana halllituksessa ja nyt siellä on se ”loppuosa”. Eli kyse on tämän eduskuntakauden osalta Kepun-Kokoomuksen-Persujen linjasta. Ja karmeeta se on ollut alusta lähtien.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#7

No juu juu, mutta mieti ketkä niitä hallituspaikkoja piti hallussa, täsmälleen ne samat ihmiset, jotka demokraattisen kokousäänestyksen jälkeen loikkasivat. Ja tekivät SELVÄN pesäeron uuteen PS-puolueen johtoon. Elikkä eivät olleet lainkaan rehellisesti PS-puolueen arvojen takana. Kyllähän se nähtiin koko tähänastisen hallituskauden aikana, että PS:n kannatus laski kuin lehmän häntä. Niin oli kauheeta. Mutta nythän PS-puolue on täysin uudistunut. Ihan erilailla on nyt asiat esillä vaikka on heinäkuu, parasta loma-aikaa. Ole sinäkin meidän kanssa äänestämässä uudenlaista hallitusta seuraavalle kaudelle – 101 nääs.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Tuosta muuten vielä ehdotan ainakin PS:n Pirkanmaan alueen vaaliteemaksi: 101 – nääs. Tätä kieltä ymmärtää kaikki pirkanmaalaiset … 🙂 🙂

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Mielensä pahoittaja
Iloinen
#5

Sininen tulevaisuus valinnee puoluekukakseen Sinilevän kukkii hetken keskikesällä ja häviää kuin se kuuluisa saharaan,ei teekunniaa edes sinilevälle,rakkolevä olis osuvampi kun se tolppakin oottaa edessä,eikä se ole hillotolppa

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000