Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

PS ei voi hyväksyä Eu-liittovaltion syventämistä

Britit eroavat Euroopan unionista. Ranskassa ja Hollannissa eu-uskoiset säilyttivät vielä valtansa. Saksassa Angela Merkel saa todennäköisesti jatkaa ensi syksyn vaalien jälkeen. Silti kansallisten voimien eteneminen jatkuu, ja seuraavana ovat vuorossa Saksa, Ruotsi, Itävalta ja Italia.

Kiihkeimmät kansallisen päätösvallan kaventajat ja liittovaltion rakentajat näkevät ”nyt jos koskaan” hetken tulleen seuraavan askeleen ottamiseksi.

”Syksyllä odotetaan Saksan vaalit, ja varmaan nopeasti sen jälkeen lähtee etenemään tämä uudistusprosessi ja keskustelu, ja siihen meidän on hyvä valmistautua”, Henna Virkkunen (kok. / EPP) arvioi Ylelle.

Saman puolueen meppi Sirpa Pietikäinen on myös intoa täynnä. ”Tämä on nyt mahdollisuuksien ikkuna ennen seuraavia vaaleja – että se tulee käytetyksi hyväksi integraation syventämiseen.”


Suomi on myötäillyt Saksan linjaa ja on halunnut olla ytimessä maksoi mitä maksoi. Hinta on järkyttävän kallis. Esimerkiksi suurin osa lainsäädäntävallasta on siirtynyt Brysseliin.

Kokoomuslaiset poliitikot haluavat holtittoman menon jatkuvan. Kepulaisten keskuudessa liittovaltion kannattavat ovat niskan päällä, sillä väyrysläiset ovat sivuraiteella. Kaikesta seuraa, että Suomen halutaan olevan mukana Saksan ja Ranskan peesissä kansallista päätöksentekovaltaa kaventamassa.

Perussuomalaisten hallitustaipaleen aikana olen ollut sitä mieltä, että maan asiat on laitettava kuntoon galluppeja vilkuilematta. Kansalaisten kannalta aluksi ikävältä tuntuvia, mutta välttämättömiä ja lopulta hyviä päätöksiä on tehty. Maa on nostettu suosta. Kasvunäkymät ovat nyt lupaavat.

Jossakin on kuitenkin ehdoton raja. Perussuomalaisten ei tule missään tapauksessa hyväksyä, jos hallitusohjelmasta poiketen halutaan syventää liittovaltiota.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


4 kommenttia
Nimetön
#1

Kansallisvaltioiden näivettäminen on anteeksiantamaton teko ihmisyyttä kohtaan.

EU ja euro – ne eivät ole lähtöisin hyvistä voimista.

Pakkoruotsitus on Suomessa yksi osa suomalaisen kansalaisvaltion näivettämistä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Vihainen
#4

Eu:n pankki- ja puolustuskolhoosia ei tule syventää yhtään tippaa. Nykyinenkin on liikaa. Kolhoosi on täynnä maita, komissaareja ja tyhjäntoimittajia, joille Eu on mahdollistanut aika lokoisat olot meidän verorahoilla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

Täytyy myös muistaa, että Suomen evankelis luterilainen kirkko on mukana tässä EU-liittovaltion ajamisessa.

Kirkolliskokouksen tiedote 2.5.2017, arkkipiispa Kari Mäkinen: ”Suomalaisen yhteiskunnan pintaa raaputtaen ei paljastu tyhjää. Siellä paljastuu kultaisen säännön eetos: perus- ja ihmisoikeuksien kunnioitus, universaali sosiaaliturva…”

”Seurakunnille turvapaikanhakijoissa ja pakolaisissa kyse ei ole ollut uhasta, jolta pitäisi suojautua, ei häiriöstä, joka pitäisi korjata, eikä ongelmasta, joka pitäisi ratkaista.”

”Suomen Ekumeeninen Neuvosto ja Migri ovat rakentaneet yhteistyötä molemminpuolisen luottamuksen vahvistamiseksi näissä suhteissa.”

”On tullut ikään kuin sallitummaksi suhtautua ihmisiin taustansa takia epäluuloisesti ja korostaa turvallisuusuhkia.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Nämä tph-muslimit OVAT ylimielisellä käytöksellään ja koraaninsa määrääminä tuoneet mukanaan isoja uhkia, häiriöitä ja ongelmia.
Iso joukko Suomalaisia ovat menettäneet henkensä, ryöstetty, raiskattu, pahoinpidelty lapsesta vanhukseen tph-muslimien tekeminä rikoksina.
Ja nämä kelmit kehtaavat sitten vielä hakea Minun Maastani Suomesta turvapaikkaa itselleen.
Ja sitten joku saatanan piispa tulee ylistämään muslimi-invaasion paskaporukkaa.

Mitäpä muutakaan voi kotimaassaan rötöstelleiltä maansa rangaistusta pakoon lähteneiltä voi odottaakaan.
Tph-invaasiossa emme saaneet insinöörejä, emme vientimyyjiä, emme saaneet edes kaarnalaivan veistäjiäkään. Emmekä saaneet edes aitoja pakolaisia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000