Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Perinteisen valemedian päätoimittajat valehtelivat

”Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.”


Perinteisten valemedioiden päätoimittajat julkistivat äskettäin hurskastelevan kannanoton. Siitä yllä vain pari virkettä, jotka kaipaavat lähempää tarkastelua esimerkkien kautta.

Maamme suurimmat mediatalot sopivat vuonna 1994, että Euroopan unioniin liittymisestä annetaan mahdollisimman positiivinen kuva. Tuolloin mielipidetutkimukset kertoivat, että kaikkein epävarmin ja samalla otollisen vaikutuskohde olivat keski-ikäiset naiset. Siksi ennen kansanäänestystä medioissa oli runsaasti erilaisia juttuja, joissa kerrottiin että EU:n myötä elintarvikkeiden hinnat tulevat laskemaan. Jutut loppuivat äänestyspäivänä.

Toinen iso ja ajankohtainen aihe on maahanmuutto. Jälleen suurimmat mediat päättivät, että asiasta annetaan mahdollisimman myönteinen kuva. Sen varmistamiseksi keskustelupalstoja suljettiin ja mielipidepalstat täytettiin myönteisillä kannanotoilla. Maahanmuuttoon kriittisesti suhtautuvat leimattiin rasisteiksi.

Nämä kaksi esimerkkiä riittänevät kertomaan, että kannanotossaan päätoimittajat syyllistyvät hurskasteluun ja tosiasioiden vääristelyyn eli valehteluun.

Jotta totuus ei unohtuisi, niin siksi käytän tästä blogista alkaen nimitystä perinteinen valemedia.

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
I, Robot
Utelias
#1

Valepäätoimittaja, valetoimittaja, valetoimitussihteeri, mitä niitä nyt onkaan. Valetoimitus. Paskoja kaikki tyynni. Politiikan erikoisvaletoimittaja. Valepäätoimittajien rinki polkaisi itsensä paskaan, kuten Spede rautakaupan myyjän.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

pertti manninen
Tyytyväinen
#8

Olisiko US/PS ensimmäionen joka kertoisi totuutta VEROTUKSESTA
20v otodeltu jo;
Kertoisipa PS kuinka VErotus ja perus elämisen yhteiskunnan rahastus kohdistuu eri tuloluokissa 1000e/kk välein, kun siihen laitetaan OK asukaan elämis ja asumisverot, tuloverojen päälle ja perus kk maksut ilman kulutusta , autonkäyttö verot ja vakuutyusmaksuineen, ajokortien jatkuvine lääkätrintarkastuksineen ja muut perusomavastuut, maksuineen kohtuuelämisestä kaikille samalla summalla. saatas % hämmästyttää monia.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Katkeraa sanoi
#2

Mikä ihme sinut on saanut noin katkeraksi. Eikö isot pojat ottaneet aikoinaan Valkealan Sanomien päätoimittajaa vakavissaan vai mikä saa sinut kirjoittamaan samaa juttua päivästä toiseen uudestaan ?

Missä on todisteesi yhteisistä päätöksistä ? Entäs jos päätoimittajat ajattelevat itsenäisestikin noin ?

Jotta pysytään tosiasioissa niin Ruoan hintojen nouse 2000 – 2014 : Suomessa 18,7 prosenttia, kun EU-maiden keskiarvo on 9,7 prosenttia. Hintojen nousua ei selitä EU vaan se on ihan kotimainen ongelma. Elintarvikkeilla olisi ollut mahdollisuus halventua, jos tuottajien jälkeiset ketjut eivät olisi ahnehtineet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

XX5
#6

Valhe, emävalhe, tilasto!
Tuo ei todista mitään. Entäpä palkkojen nousu samaan aikaan? Mitä sillä on väliä vaikka ruoka kallistuisi 200% jos palkat nousee 250%. EU: n myötä meiltä on viety teollisuutta ja työpaikkoja. Siinähän sitten elätetään työttömiä. Ja vielä pakoloisia! Keinottelijat vaan rikastuu ja eliitti. Euroon mentiin laittomasti, miten se on mahdollista?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#7

Se älähtää johon kalikka kalahtaa,,et kait vaan ole toimittaja ?
Älä Reijoa turhaan hauku,Nyt Reijo puhuu asiaa tämä on niin tärkeä asia että siitä ei saa vaieta !!!!!! Tästä asiasta puhuminen saattaa jopa ehkäistä sodan.

Totuuden nimissä tässä euroopan kalleimmassa maassa on ruuan hinta laskenut 2014 jälkeen useita kymeniä Prosentteja jo pers tuntumalla ja silmä määräisesti katsomalla.

SIITÄ VOIMME KIITTÄÄ LIDLIÄ !!!!

Kun lidl toi kilpailun maahamme niin kaupat on joutuneet laskemaan kilpaa hintojaanja Lidl lyö aina muut laudalta uusilla hinnan laskuilla joista se ei mediassa huutele.

Esim. sama nakkipaketti (eri nimi Lidlin oma keksim, vaan painettu Suomalaisella tehtaalla) on Lidlissa -50% halvempi naapuri liikeen
ns. oikealla merkillä myytävän hinnasta jota on muka jo laskettu,sis vieläkin on paljon ilmaa hinnoissa,ei kait Lidlikään laatu nakkeja tappiolla myy. sen tiedän että huono laatuista nakkia saa kyllä Lidlin hintaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#3

Reijo on täysin oikeassa !

Tähän voi vielä lisätä homotus villityksen joka kesti vuosia,joka loppui kuin seinään kun pakolais aalto tuli ,kun suvakkien aika ei riittänyt homotukseen.
Sitten kaikista röyhkein asia Suomen Natoon ajaminen /Venäjän ja Puuttinin haukkuminen.
Tämäkö on vapaata rehellistä mediaa Suomessa ?

Onneksi Presitentti uuden vuoden puheessa antoi kurin palautuksen medialle pakolaisten raiskauksien salailuista ! Jonka jälkeen niistä on uutisoitu vapaasti. Mutta nyt oli ylellä se propakanda ohjelma jossa 8 kertaa yleisemmät maahan muutajien raiskaukset peruttiinkin ja poliisi päälliköitä haastateltiin vakuudeksi.
Nyt pitäs oikesti jonkun selvittää mikää on todellisuus???
Epäilen, että valheellinen ohjelma oli tehty niin että laskettiin vain turvapaikkaa hakeneiden raiskaukset (koska hakijat on ylensä ihmisiksi sen aikaa että pätös tulee )koska on pelko että se vaikuttaa päätökseen ja näin saatiin kansalle esiteltyä valheellisia tilasto numeroja ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Persut "ei" persettä myy
#4

Kaikki politikojen ja niitä nuolevien toimittajien toiminta lähtee siitä miten Eu:ta nuollaan eniten esim. Katainen nuoli Merkkeliä ja sai miljoona viran… eräs Päätoimittaja nuoli Kataista ja sai satojen tuhansien viran… jne.. Koska Katainen katsoi että täällään vasta mies onkn kuin noin kirjoittaa Eu myönteisesti,venäjä vastaisesti ja vielä suvaki sehän pitää palkita ja näin Eu:ssa kataista katsottiin.. Tämä on asia joka tuhoaa koko Eu:n ja tekee siitä Euvostoliiton kaikki elää täällä kuin pulloperse siat pellossa velaksi välittämättä mistään seurauksista.

Jopa Persut syyllistyy tähän kuten on nähty ! (jota ei koskaan olisi vuosi sitten uskonut)

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

matti
Hämmentynyt
#5

Sen ymmärrän, että Hyysäri ja YLE tuottavat sitä paskaa, jota niiltä voi odottaa. On kuitenkin niin, että Perussuomalaisilla kansanedustajilla, eritoten korkeimmalla johdolla, on edelleen oikeus (ja velvollisuus) kertoa asioiden oikea tila. Ainakin Timolla on sordiino jäänyt totaalisesti päälle. Jospa se kannatus nousisi, jos uskallettaisiin olla samaa mieltä omien äänestäjien (työnantajien) kanssa. Tässä maahantunkeutumisasiassa omien äänestäjien kantaa ei tarvitse arvailla. Se on selvä: Ei lisää paskaväkeä tähän maahan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000