Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Milloin Stubb-kulpa puhkeaa?

Median avulla A. Stubb on luonut ympärilleen some/mediakuplan. Kun se puhkeaa, niin twittaamisen sijaan moni taputtaa käsiään.

”Puolueväen ulospäin näkyvä asenne on yhtä tyytyväisyyden hyrinää uudesta puheenjohtajasta. Hallitusneuvottelut luiskahtivat läpi puolihuolimattoman helposti. Media ja Stubb ovat hurmaantuneet toisistaan.”

Edellä olevan arvion esitti Uuden Suomen jutussa tohtori Jukka Tarkka.

Hän sanoo myös Stubbin pelaavan, tai ainakin aluksi pelanneen upporikasta tai rutiköyhää pintaliitämällä viihteellisistä tilanteista toiseen. Olen Tarkan kanssa samaa mieltä.

”Jos Suomen talous juuttuu nykyiseen horrostilaansa, Stubbin suosio voi nopeastikin romahtaa raskaasti, vaikka meno näyttäisi kuinka hilpeältä.”

”Pääministerin arkityön höystäminen rennolla stand up-poseerauksella ei välttämättä tuota pysyvää tulosta. Ei herätä luottamusta, jos kaikki näyttää sujuvan kovin löysin rantein”, Tarkka toteaa.

Todellakin.

Kokoomus ja kokoomuspoliitikot ovat taitavasti hyödyntäneet sille suosiollista mediaa. Koko mennyt vuosi on ollut hallituksen lähes täydellisen epäonnistumisen peittelemistä erilaisin mediatempuin.

Ensin media hehkutti vuoron perään Virkkusen ja Stubbin eurovaaliehdokkuuksia usean viikon ajan. Siinä samalla ”aina valppaalta” medialta jäi huomaamatta/paheksumatta, että tosiasiassa Stubbilla ei ollut aikomustakaan mennä europarlamenttiin. Kyse oli vain julkisuuspelistä.

Sitten alkoi puoluetoimiston käsikirjoituksen mukainen puheenjohtajapeli. Jälleen saatiin siirrettyä huomio muutaman viikon ajan muihin asioihin kuin hallituksen täydelliseen epäonnistumiseen.

Puoluekokouksen jälkeen jatkui median Stubb-hypetys. Osana sitä oli täydelliseksi kuplaksi osoittautunut ”rakennepaketti”.

Nyt on nähtävissä valoa tunnelin päässä. Niin toimittajille kuin muillekin on selviämässä Stubb-kulpan koostumus, joka on pääasiassa somehöpöttelyä ja selfienarsismia. Tämän maan tilanne on Kataisen-Urpilaisen hallituksen aikaansaamattomuuden jälkeen niin vakava, että kupla ennenpitkää puhkeaa.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Mammastiina
#1

Taitaa Tuppeloolla olla perusvaivana jokin kirjainyhdistelmä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000