Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Loikkareiden vene kelluu ja tappi on irti

”Minun aikanani puolue kasvoi nollasta kolmenkymmenenseitsemän kansanedustajan hallituspuolueeksi. Sen jälkeen tuli vedenpaisumus, nyt kaikki kelluu”, pääloikkari Timo Soini kirjoitti blogissaan.

Hän tiivisti hyvin kolmen vuosikymmenen taipaleen. Silti se vaatii selkokielisen suomennoksen.

Perussuomalaiset puolue perustettiin saunan lauteilla. Pikkuhiljaa puolue varttui ja voimistui. Lopulta tuli tuplajytky.

Aluksi puoluetyötä tehtiin me-hengessä, mutta menestyksen myötä siirryttiin minä-henkeen.

Menestys nousi Soinille päähän. Hän kuvitteli, että kaikki on hänestä kiinni ja kaikkien on ajateltava ja toimittava kuten hän hyväksi näkee.

Sitten tuli päivä, jolloin puolueen aktiivit toimijat rohkaistuivat ja ottivat ohjat käsiinsä. He taltuttivat epäpuhtaalle raville sortuneen soinilaisen hevosen.

Sitä Soini ja hänen hoviväkensä eivät ymmärtäneet. Demokratian pelisäännöistä ja muista perussuomalaisista piittaamatta he halusivat jatkaa hillotolpalla hyörimistään. He pettivät ja loikkasivat.

Soinin mielestä seurauksena oli vedenpaisumus ja kaiken kelluminen.

Todellakin niin on. Nyt loikkareilla ei ole mitään. On vain henkinen tyhjyys ja tapiton vene politiikan aallokossa. Äyskäröijät eli aate, raha, kannattajat ja puoluaktiivit puuttuvat, joten vene uppoaa hillotolpan jälkeen.

Osallistu keskusteluun!


14 kommenttia
Nimetön
#1

Juuri näin kävi – Soini sokaistui menestyksestä ja niin sanotusti k**i nousi päähän. Mitenkä se vanha sanonta menikään: valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Koivisto
Hämmentynyt
#2

” Sitten tuli päivä, jolloin puolueen aktiivit toimijat rohkaistuivat ja ottivat ohjat käsiinsä. He taltuttivat epäpuhtaalle raville sortuneen soinilaisen hevosen. ” Juuri näin kävi. Maltilliset SMP taustaiset hävisivät ja Homma, Suomen sisu ja vastarinta jyräsivät Kaikki tapahtui demokraattisesti ja aivan oikein, siinä ei ole nokan kopauttamista. Lopputulosta voi saa arvostella. Tämän muutoksen huomasivat kaikki muut presidenttiä myöten, mutta sokeat reetat ei.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#6

Saa kai arvostelijoitakin ja argumentointiaan kritisoida – vai mitä …

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yuri Komissarov
#7

Maalla kasvaneena sanon suoraan että pienet siniset smurffit ovat aatemaailmaltaan ja moraaliltaan kyllä kaikkea muuta kuin mitä sodan jälkeisen ajan pienviljelijä asutustilallinen arvostaisi. Joten on aika etovaa smurffien höpinät SMP:n henkisestä perinnöstä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#10

Naulan kantaan!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ukki Väinämöinen
#9

Kumma kun ne maltilliset puolueen jäsenet taitavat olla edelleen jäseniä ja lisää tulee. Taas nämä luopiot ovat ison sinisen pappa smurffin johdolla oman edun tavoittelijoita joilla ei ole mitään yhteistä tavallisen pientalonpojan henkisen- ja moraalisenarvomaailman kanssa.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Yuri Komissarov
#3

Näinhän se on. Pappasmurffi on kuin Reetun titanic.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

salaiset sopimukset
#4

puheenjohtajavaali oli tulossa. paljon ennen sitä, soini sopi kokoomuksen ja kepun kanssa toiminnasta jos halla-ahon linjaa noudattava tai itse halla-aho tulee valituksi. siksi tapahtui merkillisiä myöntymisiä, hiljentymisiä ja vaientamisia persujen toiminnassa ja täysin käsittämättömiä persujen ohjelman vastaisia päätöksiä joihin soini myöntyi. myöntymällä hallituksen päätöksiin ja olemalla niistä kritiikitön, timo soini sain kokin ja kepun pitämään hallituksessa loikkarit halla-ahon tultua valituksi.
koko näytösluonteinen persujen poisto, lokkareiden vastaan otto seka perussuomalaisten mollaus media kera kuuluu timo soinin kabinettisopimukseen hallituspuolueiden kokin ja kepun kanssa.

timo soini ja muut olisivat jatkaneen puolueessa ja heidän myötään perussuomalaiset olisivat mitätöityneet pienpuolueeksi sampo terhon johdolla

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#8

Erittäin hyvä kommentti. Ja kaikki kabinettisopimuksen osapuolet luulivat, että kuvio menee läpi ihan heittämällä ja että ihmiset ei huomaa mitään. Lopputuloksen osalta toisin kävi.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

nimbus
#5

Nyt on vaan Perussuomalaisten pantava pökkö pesään, eduskuntavaaleissa tehdään kaikkien jytkyjen äiti!
Matutuksen ja EU:n ongelmat nostettava framille. Kansa ei tiedä eikä tajua tilanteen vakavuutta. Matutus aiheuttaa peruuttamattomia ongelmia taloudelle ja turvallisuudelle.
Eu:ssa on niin paljon mätää mikä pitää saada julki, lobbaus, korruptio ja eliitin kähminnät. Itsenäisyys takaisin!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000