Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Lipponen ja Rönnholm venäläisten juoksupoikina

Media kohisee perussuomalaisten Venäjä-kytköksistä, koska EU-parlamentissa he saattavat olla yhteistyössä italialaisen Salvinin johtaman puolueen kanssa. Vaikka tuo mahdollinen ryhmittymä keskittyy liittovaltiokehityksen ja holtittoman maahanmuuton torjuntaan, niin silti pienikin oljenkorsi käytetään persujen mollaamiseen silloin kun se suinkin on mahdollista.

Samalla unohdetaan ne tahot, jotka ihan oikeasti pelaavat venäläisten pussiin ja saavat siitä muhkeat palkkiot. Henkilöt ovat entinen pääministeri ja demaripuolueen puheenjohtaja Paavo Lipponen ja demareiden nykyinen puoluesihteeri Antton Rönnholm.

Paavo Lipponen on edistänyt Gazpromin North Stream -kaasuputkihanketta. Rööri kulkee Pietarin läheltä Itämeren pohjaa pitkin Saksaan. Useat Itämeren rantavaltiot ovat olleet nihkeitä hankkeille. Suomen kanta on sen sijaan ollut myönteinen. Ehkäpä Lipposella on siihen suuri vaikutus.

Kauppalehti kertoi, että vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan Lipposen yhtiön liikevaihto oli 262 000 euroa, josta jäi liikevoittoa 168 000 euroa. Erittäin hyvin kannattavan yhtiön liikevoittoprosentti oli 64. Henkilöstökuluja oli Cosmopoliksella vain noin 8 000 euroa. Tästä voi päätellä, että firma ei ole juurikaan käyttänyt ulkopuolista työvoimaa.

Voittovaroja ei ole nostettu palkkana, vaan joskus myöhemmin edullisesti osinkoina. Cosmopoliksessa oli viime vuoden lopussa sisällä mukavasti varoja. Viime vuodesta ja edellisten tilikausien voitoista oli kertynyt jakokelpoista omaa pääomaa oli yli 440 000 euroa.

Lipponen ei ole ainoa merkittävä suomalainen demarivaikuttaja, joka on ollut edistämässä Venäjän valtionyhtiö Gazpromin hanketta. Sdp:n puoluesihteeri Antton Rönnholm laskutti konsulttifirmansa kautta liki 200 000 euroa Gazpromin South Stream -kaasuputkihankkeessa vuosina 2011–2013. Rönnholm hoiti hankkeessa suhteita mediaan ja päätöksentekijöihin.

Energia on nykyisen Venäjän valtion tärkein taloudellinen keino vaikuttaa Euroopan ja koko maailman asioihin. Noita päämääriä Lipponen ja Rönnholm suurta ruplakasaa vastaan tukivat ja tukevat. Moraalisesti erittäin kyseenalaista.

Lopuksi tärkeä huomautus. EU-vaaleissa perussuomalaisten lisäpaikka on gallupin mukaan mahdollinen. Se saadaan vain äänestämällä.

………….
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Osallistu keskusteluun!


5 kommenttia
Seppo Muurinen
#1

Toivon mukaan ei tulisi kaasuuntumiseen vaaraa ruplissa ?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Utelias
#2

Nythän demareilla heti muutama kohde hyökätä noilla veroilla keplottelevien kimppuun ja löytyy vielä läheltä.
Ei kai palkkoja ole vain siirretty pääomatuloiksi? Entä sitten verotusvähennysten kautta tulevien AY-jäsenmaksujen käyttö SDP:n vaalityön tukemiseen?
Nyt kansa tarkkana, kun alkavat siivoamaan harmaata taloutta ja tukkimaan vuotoja..

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Proletaari
Iloinen
#3

Kannattaa äänestää numeroa 58. Ihan kiva mainos sunnuntain Hesarissa!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Europol
Iloinen
#4

Ennakkoäänten mukaan PS on 5.
Ei kovin kaksinen äänisaalis, mutta hienoa, että herrasmies Hakkarainen pääsi mepiksi. Siitä on Suomelle suuri apu!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Vihainen
#5

Näyttää siltä, että Yleisradio Oy, Helsingin Sanomien suorittama aivopesu antoi ison suosion Vihreille. Lisäksi väitteet persujen venäjämielisyydestä saivat yli otteen median lisäksi myös suurimmalla osalla internetin keskustelufoorumeista, sekä isossa osassa someja kuten Twitter, facebook yms.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000