Jo reilun parin vaalikauden ajan sotea on ajettu kuin käärmettä pystyyn. Viime vaalikaudella kokoomus- ja demarivetoisten hallitusten aikana ei päästy alkua pidemmälle. Neljä vuotta kului keskinäiseen nahisteluun. Myös hallituksen pikkupuolueet sähläsivät minkä ehtivät.

Nykyisen Juha Sipilän hallituksen lähtökohtatilanne soten osalta oli ja on edelleen toinen. Sovittu ratkaisumalli oli kokoomuksen ja kepun mielestä pääpiirteissään toimiva ja hyväksyttävissä, ja näytti jo siltä, että homma viimeinkin etenee. Mutta ei, sillä nytkin se kuuluisa piru oli niissä yksityiskohdissa.

Hanketta ajetaan silti eteenpäin hartiavoimin, vaikka kokoomuksen sisällä näyttää olevan henkilöitä, joille se ei sovi. Jan Vapaavuoren vastustus on kaikkein ulkokultaisinta, sillä samalla kun hän vastustaa sotea, hän yrittää kerätä hartioihinsa lisäleveyttä tulevia poliittisia koitoksia varten. Vapaavuori haluaa kalifiksi kalifin paikalle. Vaikkapa kokoomuksen puheenjohtajaksi tai pääministeriksi tai jopa presidentiksi.

Sote kuitenkin etenee ja syynä on kokoomuksen ja kepun välinen kauhun tasapaino. Kumpikin yrittää saada itselleen tärkeät asiat läpi, koska on “nyt tai ei koskaan” tilanne.

Kepu tietää, että sille tärkeä maakuntauudistus on mahdollista toteuttaa vain nyt. Vähintään neljä seuraavaa vuotta puolue saa nimittäin olla oppositiossa.

Kokoomus tietää, että sille tärkeä valinnanvapaus on mahdollista toteuttaa vain nyt. Seuraavien vaalien jälkeen istuvassa hallituksessa kokoomuksen kiistakumppaneina ovat demarit ja vihreät. Ne eivät hyväksy valinnanvapautta.

……………..
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.