Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Katainen taitaa mustan hirtehishuumorin

Yle Uutiset kertoo, että ”Euroopan parlamentti kuuli Kataista maanantaina. Tuolloin ex-pääministeri korosti taitojaan neuvottelijana ja kompromissien tekijänä. Hän myös korosti työllistämisen tärkeyttä.”

Juuri näissä asioissa pääministeri Jyrki Katainen on epäonnistunut. Kataisen hallitus ei halunnut aiemmasta vuosikymmenien mittaisesta käytännöstä poiketen kuunnella oppositiota tärkeissä asioissa. Sitten kun hallitus oli kolmen vuoden jähnäämisen jälkeen täysin epäonnistunut löytämään soteratkaisua, hallitus hyväksyi opposition mukaan ja ratkaisu löytyi. Ja hyvä niin, sillä se on pitkälti perussuomalaisten toiveiden mukainen.

Uutisen mukaan Katainen korosti Brysselin kuulemisessa myös työllistämisen tärkeyttä. Tämä on melkein mustaa hirtehishuumoria, sillä Kataisen hallitus lupasi 100.000 työpaikkaa lisää. Todellisuudessa saman verran Kataisen pääministerikautena tästä maasta hävisi!

Monilla muillakin mittareilla arvioiden Kataisen hallitus on historian keikoin. Toivottavasti hän ei saa EU:ssa aikaiseksi yhtä pahaa jälkeä kuin täällä kotimaassa. Onneksi hänet valittiin nyt vain pätkäkomissaariksi.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000