Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Kansallinen päätöksenteko ottaa niskalenkin EU-uskoisista

Euroopan unioni on murroksessa. Muutoksen aalto pyyhkii liittovaltiokyhäelmän yli yhä kiihtyvällä vauhdilla valtio kerrallaan. Brysselissä nieleskellään nitroja.

Liittovaltion rakentaminen eli Eu-uskoisten kielellä sanottuna yhteistyön syventäminen on ajanut karille. Sieltä on mahdollista irrottautua vain lähtemällä eri suuntaan kuin minne on yritetty jääräpäisesti edetä.

Brysselissä on nyt koolla hätäkokous, mutta paikalla on vain hieman yli puolet jäsenvaltioista. Yhteistä näkemystä yrittävät sorvata maat, jotka ovat etukäteen arvioituna suurinpiirtein samanmielisiä. Kokous kuitenkin osoittaa, että edes nämä maat eivät kykene sopimaan yhteisestä näkemyksestä.

EU on historiansa pahimmassa kriisissä. Ainoa realistinen tie umpikujasta poispäin vie kohti kansallista päätöksentekoa.

Nyt on tultu tilanteeseen mistä olen puhunut koko Suomen EU-jäsenyyden ajan. EU koostuu keskenään liian erilaisista valtiosta. Erilaisuutta on paljon enemmän kuin yhdistäviä tekijöitä. Olen ennustanut, että EU-laiva ajaa jossakin vaiheessa karille. Nyt pohja raapii pohjakiviä.

Vauriot tulevat olemaan niin pahat, että laivan konehuoneessa ei enää kuunnella Ranskan ja Saksan johtajien komentosillalta jakelemia määräyksiä.

Laiva ei kuitenkaan kokonaan romutu, vaan yhteistyötä jatketaan asiakohtaisesti aina silloin, kun se katsotaan tarpeelliseksi kaikkien maiden, muutaman valtion tai kahden valtion välillä.

Kansallisesti tullaan päättämään niistä asioista, jotka on järkevä päättää paikallisesti. Yhteistyötä tehdään silloin kun se on järkevää. Kurkkudirektiivejä ei enää säädetä.

………
Klikkaa oheisia painikkeita, jotta tämä blogi ja media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


8 kommenttia
H Moilanen
#1

EU:ssa on vielä tosiaan 28 maata, mutta vain 16 tuli paikalle pohtimaan/hännystelemään/nuolemaan Merkelin ajamaa ”eurooppalaista ratkaisua”. Aiemminkin Saksa on ollut hyvin ratkaisukeskeinen ja harjoitti sitä kuuluisaa ”lopullista ratkaisua”. Hieman on sama laulu taas, mutta nyt kohteina ovat mm. tavalliset saksalaiset ja läsnäolleiden EU:n nöyrien vasallivaltioiden kansalaiset.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

#2

ETA olisi riittänyt aikoinaan näin maallikkona ajatellen,ilman EU;n käsittämätöntä mammuttimaisuutta,jota vielä hämmentää eriasteiset ”muuttoaallot merten takaa kuin vuorienkin”.
Unohtamatta Venäjää kuin Natoakaan ”kaksiteräistä miekkaa” vastakkain.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
Tyytyväinen
#5

Keinotekoinen E-U.natisee liitoksistaan , niin kauan kun lopulta hajoaa lopullisesti !!! Eurooppaa on ennenkin yritetty , yhdistää jopa asein , ensimmäinen ja toinen maailmansota !!! Nämä vain mainitakseni lähihistoriasta !!! Onko näin asianlaita ???

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#6

Niin olisi riittänyt ! Mutta politikkojen ahneus ja oman edun tavoittelu ja rahan himo sai Suomenkin menemään tuohon paskaan ja sen jälkeen Suomen valtion velka kasvanut räjähdysmäisesti samaan aikaan kun tuottavat Firmat (lypsävät lehmät)on myyty maasta pois ja tilalle hankittu pakolaiset ( sikailevat sosiaali pummit) samaan aikaan Suomi Eu-Trollaa ja pelaa pakolaisbisnestä velkarahalla kuin viimmeistä päivää ja velka senkun kasvaa vaan.

Tänään oli uutinen että Kokoomus nuoret menee marssiin Puuttinia ja Trumpia vastaan mielenosoitukseen !!!!
Näin sairaat mittasuhteet Eu-Trollaus ja Pakolaisbisneksen pelaaminen on jo saanut !!! En ihmettelisi vaikka sateenkaari lippua heiluttaisivat kuin pahimatkin komunistit Pormestarimme Sateenkaari-Jannen jalanjäljissä !!!

Kyllä tämä on sairasta menoa ,mitä nopempaa konkurssi tulee sen parempi !!! mitä kauemmin odotamme sitä syvemmälle vajoamme !!! siis moraali menee , valtio velkaantuu,viimeisetkin tuottavat työpaikat myydään jne.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Tossavaiselta asiaa, mutta – heh – Suomen Sipilän bolsevisti-hallitus se vain yhä nukkuu EU-unta ja ilmaisee ”puppy-love” -ideologiaansa EU-päättäjille suorastaan surkuhupaisella tavalla – yhtään EU-kokousta ei jätetä väliin mutta ollaan kuitenkin suut supussa ja taustalla.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Viva la Europe
#4

Suomessa EU:ta kannattaa 7 ihmistä 10:stä – eli sellaiset perus suomalaiset kadun tallaajat. Omassa kuplassaan elävät EU kriittiset voivat kiukutella vaikka kuinka paljon ilman merkitystä.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#7

Eu:n kannatus perustui aikoinaan muutamaan asiaan jolla kansaa huijattiin ! mm.

-Matkustelun helppous ei tarvi passia näyttää
-Autoveron poisto
-Eurooppalainen alkoholi politiikka
-Sama raha ,ei tarvi valuuttaa vaihtaa ulkomaille mentäessä.

Kaikissa näissä kusetettiin 10-0 Passia pitää näyttää useamin kuin ennen, nyt hiplataan matkatavarat ja taskutkin toisin kuin ennen,autoveroa ei ole poistettu, Viinat ei ole kaupoissa ja hinnat on moninkertaiset eurooppaan. Euro tuli mutta silläkään ei ole enään mitään merkitystä kun nykyään maksetaan Visalla ulkomailla ja yritykset tilisiirroilla isommat kaupat jolloin pankin tietokone laskee sekunnin murtoosassa oikean kurssin.
Kaikki oli täyttä kusetusta muutamien politikkojen Miljoonien tähden mm. Niinistö, Liikanen ,Rhen ,Sateenkaari-Janne,Stup,Katainen ,Miss-Talvivaara jne.. Ne sai Miljoonansa mutta muut jäi nuolemaan näppejään ! Ja Suomen talous ja Turvallisuus tuhottiin Eu-Trollauksen nimiin !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Päästiin perseen myyjistä
#8

Euro oli täyttä kusetusta myös !

Suomessa Eurolla ei ole samaa arvoa kuin Eteläeuroopassa esim.

-Suomessa et saa kuin puoli kassia ruokaa ,Eteläeuroopassa samalla 50,- saat kassin täyteen

-Suomessa saat tyytyä 3 vuotta vanhaan Mersuun kun samalla euromäärällä Etelässä saa uuden

Suomessa kun ostat viini pullon etelässä saat samalla Euromäärällä 10 pulloa !

-Kun ajat Eteläeuroopassa 10 eurolla taksila kotiin ,täällä Suomessa saat kävellä puolivälistä matkaa räntä sateessa.

-Etelässä omakotitalon vuotuiset kulut riittää Suomessa 1-2 kk kuluihin vaikka meillä on sama Euro !!!!!

-Jne….

Eikö meitä kusetettu ????

Miten Suomalaiset on niin sinisilmäisiä että ne antaa kusettaa 10-0 politikkojen meitä !!!! sitten kun tämä maa menee konkurssiin ja väkivaltaisuudet alkaa niin nämä kusipäät pakenee miljoonien kanssa tästä maasta kuin rotat uppoavasta laivasta !!!

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000