Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Julkinen kysymys arkkipiispalle

Helsingissä oli sunnuntaina kaksi mielenosoitusta. Toisessa osoitettiin mieltä maahanmuuton puolesta ja toisessa sitä vastaan.

Jälkimmäisessä mielenosoituksessa kannettiin myös kristinuskon symbolia ristiä. Suomen ev.lut. kirkon nimissä Twitterissä kirjoitettiin näin: ”Jos jokin on väärä paikka ristille ja muille kristinuskon symboleille, niin #rasistimielenosoitus.”


Arvelen, että ev.lut. kirkon rasisteiksi leimaamien ihmisten joukossa oli enemmän kirkkoon kuuluvia kuin maahanmuuttoa puoltavien joukossa.

Minäkin kuulun vielä toistaiseksi ev.lut. kirkkoon. Siksi kysyn kirkkomme johdolta, erityisesti arkkipiispa Kari Mäkiseltä: Onko mielestänne hyväksyttävää, että johtamanne kirkko leimaa kaikki mielenosoitukseen osallistuneet rasisteiksi ja kieltää heiltä kirkkoon kuuluvina sen symbolien käytön?

Osallistu keskusteluun!


15 kommenttia
Kirkko on jo kaapattu
Vihainen
#1

Eroa tuosta kirkostasi. Niin tein minäkin. En kaipaa kullattuja tiloja joissa kuulen ulkoa opittuja lauseita useimmiten raha-pappismiehen suusta.
Minun kirkkoni on luonto, jonne menen rauhoittumaan.

Tuo valtauskontomme on ottanut kovan linjan joka ampuu omaan nilkkaansa. Ihmettelen miksi kirkko kumartaa islamia. Luulisi uskonoppineiden ymmärtävän mitä islam on ja mitkä ovat sen päämäärät. Islam ei tosiaankaan ole kaveri muiden uskontojen tavoin vaan valtaan pyrkivä poliittis-uskonnollinen.
Valtaan pääsyssä tarvitaan hyväuskoisia ja kirkko on niistä yksi monien joukossa. Loput sinisilmäiset mainitsematta tiedetäänkin.
Kirkolla eikä muillakaan kumartajilla ei loppupelissä sitten ole mitään mahdollisuuksia entisenlaiseen toimintaansa.
Ruotsi on nyt jo muslimiensa kanssa sisällissodassa Saksasta, Ranskasta jne puhumattakaan.
Kannattaa tässä tärkeässä asiassa ajatella sitä, minkälaista Euroopassa ja Suomessa on 30 vuoden kuluttua. Islamisaatio alkoi tosissaan ja tulee jatkumaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Reserviläinen
Hämmentynyt
#2

Mistä lähtien kirkko on halunnut alistua islamin orjaksi ja tuhota itsensä?
Seuraatteko vääriä profeettoja?
Hedelmistään puu tunnetaan.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

PeraKammarista
#3

Ruotsissa on tilastojen mukaan huomattavasti vähemmän henkirikollisuutta kuin suomessa. Väite, että Ruotsi on sisällissodassa mamujensa kanssa tarkoittaa, että maa väärentää henkirikostilastonsa. Tuskinpa totta lienee.

Tässä kirkko-uskonto-vyyhdissä kummallista on se, että nykysuomessa niinkin moni uskoo vielä henkiolentoihin. Varttukaapas aikuisiksi, kirkon jäsenet.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Vihainen
#4

Hyvin vihainen tälle arkkipiispalle ! Tuollaisessa asemassa oleva hengenmies pilkkaa omaa kansaansa olemalla heitä vastaan. Kristityt kokevat islaminuskon uhaksi , ja sitä se myös on! Analysoikaa muita uskontoja islamia vastaan, huomaatte että mikään muu uskonto ei ole yhtä väkivaltainen eikä julista kannatajilleen sanomaa, ” menkää ja tappakaa ”! Kyllä tämä ei kohta ole minun Suomeni , kirkon olen hylännyt jo aikpäiviä sitten.Onko pelastus idässä, siitä pitää alkaa pohtia vakavasti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

res.ylil.
Tyytyväinen
#5

Erosin kirkosta. Mäkinen on yhtä iso k-pää kuin wikström joka kielsi suomenkielen jumalanpalvelukset ahvenanmaalla. Tämä oli viimeinen niitti.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000