Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hyväksytkö vihreiden kummalliset tavoitteet?

Perussuomaiset ovat milloin mistäkin syystä median ja kilpailevien puolueiden hampaissa. Siihen riittää pieninkin syy. Jos Takahikiän varavaltuutettu kaljahuuruissaan jotakin möläyttää, niin ei aikaakaan kun karvatuppoa työnnetään Timo Soinin suuhun ja kysytään, ”milloin puolue irtisanoutuu tästä ja milloin möläyttelijä erotetaan”.


Ja jos jokin lausuma voidaan tulkita väärin, niin se aivan varmasti niin tehdään.

Vähemmälle huomiolle jäävät muiden puolueiden kannattajien erikoisuudet. Tuon tässä esimerkinomaisesti esille Otto Lehdon, joka on vihreä poliitikko Helsingistä. Häneltä lainaan pari näkemystä.

Lehto kirjoitti aivan äskettäin näin: ”Vaadinkin siis, että Suomen nykyisestä lipusta luovutaan, ja korvataan se uudella uskontoneutraalilla lipulla. Nykyisellään lippu loukkaa perustuslakia, erityisesti siellä mainittua oikeutta ”olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan” – koska tämän lipun takia me KAIKKI kuulumme Suomen kristilliseen yhdyskuntaan – sekä sen kohtaa: ”Kukaan ei ole velvollinen osallistumaan omantuntonsa vastaisesti uskonnon harjoittamiseen”. koska aina kun lippu liehuu, kuten se usein tekee, nousee kristinuskon symboli joka puolelle Suomea, kuten eduskunnan tai presidentinlinnan eteen, vaikka näiden instituutioiden pitäisi edustaa kaikkia suomalaisia, uskonnosta riippumatta.”

Aikaisemmin Otto Lehto kirjoitti Uudessa Suomessa näin: ”Ja pitää varoa, ettei oma avomielisyys lopu siinä pisteessä, kun oma kiinnostus, halu tai ymmärrys loppuu, vaan täytyy uskaltaa mennä välillä myös oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Tämä koskee erityisesti mm. insestilainsäädäntöä ja erilaisten fetissien (muk. lukien, kyllä, myös lajirajat ylittävän seksin) säätelemistä.” http://ottolehto.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112677-vihre%C3%A4t-nuoret-vapaata-seksi%C3%A4-kaikille


En hyväksy Otto Lehdon mielipiteitä. Ne ovat suorastaan vastenmielisiä. Silti en lähde osoittamaan mieltäni Lehdon näkemyksiä vastaan. En vaadi Ville Niinistöä kommentoimaan. Hyväksyn, että demokraattisessa yhteiskunnassa voi olla ja pitää olla erilaisia näkemyksiä.

Sen sijaan mielipiteiden ja näkemysten ajaminen väkivaltaisin keinoin on äärimmäisen tuomittavaa. Esimerkkeinä olkoon kotimaasta itsenäisyyspäivän hulinat ja nyt Jyväskylän kahakka.

Tekstin aiheet:

Osallistu keskusteluun!


7 kommenttia
Pienviljelijä
#1

Ehkä on tullut aika särpiä pahuuden ja riettauden malja pohjaan saakka. Ikävä vain että koko kansakunta joutuu kärsimään. Siksi ymmärtäväisten pitää taistella tätä kehitystä vastaan antamatta periksi tuumaakaan- tuli mitä tuli ja koska emme tiedä aikaa ja hetkeä.
Aikain merkkejä on kuitenkin kehotettu seuraamaan ja hyvä on muistaa myös tämä ” entä jos löytyy kymmenen vanhurskasta? Niiden kymmenen tähden jätän hävittämättä.”

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#2

Jälleen Reijolta hyvä kirjoitus , odotan Turun kokousta jotta voin puristaa Reijon kättä !
Juuri näin pitää nostaa esiin muiden poliittisten ryhmien edustajien kannanottoja kuten Reijo tekee! On juuri näin että perussuomalaiset on vapaata riistaa , heitä saa ” metsästää ” aivan vapaasti , keinolla millä hyvänsä ! Uskon kuitenkin ns KARMAAN , se tekee tehtävänsä , ja paha saa palkkansa . Kaivele Reijo lisää noita juttuja ja tuo niitä esiin . HYVÄ REIJO .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Nimetön
#3

Ihmiset ovat niin tyhmiä, että uskovat mediaa, aina 50% uskoo ja se riittää valtaa pitäville. Vasta kun kaduilla on 50% kansasta työttöminä ja köyhyydessä, voi jotain tapahtua. Kansa uskoo vasta, kun näkyy omassa lompakossa ja elintasossa. Muuten kun menee mukavasti, turha ajatella mitään, sehän on niin vaikeaa. Ja eihän itse uskalleta ajatella, parempi kuin vain uskoo, mitä mediassa valtaapitävät meille kertovat.
Nk. ”vallankumouksetkin”, kuten Kreikan Tsiprasin valita, voivat olla vain näytelmiä. Oliko Tsipras vain valtaa haluava näyttelijä vai osaamaton, kun ei irrottanut Kreikkaa, kun siihen oli mahdollisuus?

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#4

HYVÄ KIRJOITUS REIJOLTA. TÄYTYY PYSYÄ YHTENÄISINÄ. TUNTUU ETTÄ JOKA PUOLELTA KOITETAAN HAJOTTAA PERUSSUOMALAISIA.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

8065
Tyytyväinen
#6

Aivan , Pertti Erkkilä , asia juuri näin kuten sen ilmaiset , sillä erotuksella , että jätetään pois tuo ” TUNTUU ” sana ! Opposiittio ( kuten Veikko Vennamo sanoi ) Iltalehden , Iltasanomien , YLEN , Hesarin ja äärivihervasureiden terrorisoijien kanssa masinoinut sellaisen Perussuomalais vastaisen kampanjan ettei moista ole nähty ! Jälleen Veikko V:oa , ” kyllä kansa tietää” . Ei ole Suomen kansa niin tyhmää etteikö se näe tätä pelin henkeä.
Tuosta Jyväskylän mellakastakin hyvä esimerkki, ei uutisoineet IL ja IS , sitä että pippurisumute tuli poliisin toimesta , annettiin kuva että se tuli mielenilmaisijoiden toimesta .
Omilla aivoilla ajattelevat , vetoan teihin , älkää lähtekö yhden totuuden kelkkaan , tutkikaa , miettikää , lukekaa kaikkea mahdollista, älkää antako tuollaisten vaikuttaa mielipiteeseenne joiden vallassa valtamedia on !

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Tyytyväinen
#7

Jätetään Reijo tuntuu sana vaan pois oikeessa olet. Nähdään turussa väkeä siellä varmaan on paljon .

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

I, Robot
Utelias
#5

Vihreäthän ovat monissa asioissa ihan oikeassa, siis linja on oikea.
Mutta kaikki mihin ne tarttuvat, menee täysin pieleen. Ajatus oikea, toteutus katstrofi. Siinä mielessä Suomen vahingollisin puolue.
Eikähän noita Suomen lipun polttamisia ja nyt tuota täysyin naiivia Lehdon kirjoitusta voi mitenkään hyväksyä. Mutta ei toitota hs, eikä muukaan media. Niinstö kun tuo esille Ahvenanmaan tilanteen, niin kyllä riittää sitä itseään. Suvakit eivät kyllä huomaa ivailevansa itseään.

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000