Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Hallitus kannattaa kylien pimentämistä!

Hallitus on pyrkinyt lukemaan hallitusohjelmaa kirjaimellisesti. Siellä todetaan sekin, että ”kylätoimintaa vahvistetaan”. Ainakin tässä asiassa hallitus ja sen tukipuolueet toimivat kuitenkin täysin päinvastaisesti.

Maassamme on peräti noin 4000 kyläyhdistystä ja toimikuntaa. Niiden tuottaman vapaaehtoistyön määrä on tunneissa mitattuna noin 4,55 miljoonaa ja arvo euroissa mitattuna noin 45,5 miljoonaa, jos yhden tunnin hinnaksi lasketaan 10 euroa. Kaikki hyöty ei ole kuitenkaan rahassa mittavissa.

Tämän hallituskauden aikana kylätoiminnan valtionapuun on myönnetty vain hieman yli miljoona euroa vuodessa. Nyt työ- ja elinkeinoministeriö on ilmoittanut leikkaavansa pois tuosta pienestä, mutta merkittävästä summasta peräti 61,3 %.

Luultavasti mitään muuta valtakunnallista ja näin merkittävää työtä tekevää järjestöä ei ole kohdeltu yhtä kovakouraisesti. Se kuvastaa Stubbin hallituksen ja ministeri Vapaavuoren johtaman ministeriön ylimielistä ja ymmärtämätöntä asennetta.

Leikkaus on peruttava. Ellei nykyinen hallitus ja hallituspuolueet sitä halua, asiaan on palattava vaalien jälkeen. Sitä ennen on muistettava käydä äänestämässä.

Osallistu keskusteluun!


1 kommenttia
Mara
#1

Ihmettelen suuresti että näinkin ollaan sinnitelty

Lue koko kommentti Tämä kommentti on ilmoitettu asiattomaksi Näytä kommentti

Sulje

Ilmoita asiaton kommentti

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000