Perussuomalaiset

Reijo Tossavainen

Suomalaisten mielestä hallitus on umpisurkea

Suomen talous on hallituksella huonosti hallinnassa, arvioivat MTV Uutisten kyselyyn vastanneet kansalaiset. 83 prosenttia kansasta kokee hallituksen onnistuneen taloudenhoidossa melko tai erittäin huonosti.


Luvut ovat selkeät. Niistä on tehtävissä vain yksi johtopäätös. Hallitus on harvinaisen surkea, siis sekä Kataisen-Urpilaisen että Stubbin-Rinteen hallitus.

Jos asiaa arvioidaan sarkastisesti, niin lienee perusteltua todeta, että onneksi hallitus ei tee nyt juuri mitään muuta kuin odottelee. Näin me suomalaiset säästymme huonoilta päätöksiltä. Niitä on kertynyt enemmän kuin tarpeeksi.

Jos asiaa arvioidaan vähemmän sarkastisesti, niin tilanne on todella huono. Vaalit ovat huhtikuussa ja uusi hallitus on remmissä ehkä juhannukseen mennessä. Käytännön toimiin päästään siis vasta kesän jälkeen. Siihen saakka tämä maa ajelehtii myrskyvällä merellä kuin uppoamisvaarassa oleva haaksirikkoinen laiva.

Tarvitsemme todella vahvan ja toimintakykyisen hallituksen. Mielestäni se on PS + Kesk + Kok tai SDP. Ministereiksi on nimettävä vain kokeneita ja kykynsä osoittaneita henkilöitä. Tätä maata on hallittava tämän maan ja kansan parasta ajatellen, ei mediajulkisuuden ehdoilla.

Osallistu keskusteluun!


0 kommenttia

Ota kantaa

Heräsikö ajatuksia? Ota kantaa. Muista kuitenkin, että lyhyet ja napakat kommentit menevät paremmin perille kuin polveileva tajunnanvirta. Pitäydy asiassa ja salli muille keskustelijoille mielipiteenvapaus. Tutustuthan pelisääntöihin.

Haluatko mielipiteellesi kasvot? Rekisteröityminen mahdollistaa keskustelun oikealla nimellä ja oikeilla kasvoilla. Rekisteröityneenä käyttäjänä saat myös automaattisen ilmoituksen aina, kun kirjoittamaasi kommenttiin vastataan. Rekisteröidy tai kirjaudu sisään.

Kommenttisi

1000 / 1000